Osinkoinsinööri mediassa - Duunitori ja Salkunrakentaja

  Osinkoinsinööri mediassa - Duunitori ja Salkunrakentaja

Yli 25 000 näyttökertaa Twitterissä, tuhansia lukukertoja blogissa parin päivän aikana ja parisen sataa uutta seuraajaa myöhemmin voidaan pysähtyä hetkeksi puhumaan uusimmista seikkailuistani mediassa. Olen aikaisemmin käynyt kertomassa sijoittamisestani niin InsinööriliitossaSuomen OsakesäästäjissäIltalehdessä kuin Sijoitus Investissä. Tämän lisäksi olen jakanut sijoittamisen, säästämisen ja taloudellisen hyvinvoinnin sanomaa Viisas Rahassa.

Tällä kertaa vierailin Duunitorissa kertomassa merkittävästä elämänmuutoksestani, joka lähti liikkeelle yhdestä keskustelusta. Tämän työkaverin kanssa käydystä keskustelusta sain vihdoin eväät oman talouteni kuntoon laittamiseksi ja ymmärryksen, että vaurastuminen on aivan minun ulottuvissani. Tuon tekstissä esille myös lähtökohdat, josta olen lähtenyt liikkeelle. Kultalusikka ei ole ollut suussa lapsuudessa, jos niin voi sanoa.

Duunitorin haastattelu johti hyvinkin nopeasti toiseen haastatteluun Salkunrakentajassa, jossa keskityttiin enemmänkin sijoittamiseen ja mitkä toimialat näen tulevaisuuden menestyjinä. Tämän lisäksi kerron hieman omasta sijoitusstrategiastani, joka löytyy lyhykäisyydessään myös tämän linkin takaa.

Uusille lukijoille

Tervetuloa blogiini ja mahtavaa, että päädyit Duunitorin tai Salkunrakentajan kirjoituksesta tänne asti. Edellisissä vastaavissa kirjoituksissa olen tuonut lyhyesti esille yksityiskohtia itsestäni, jotta sinun on mahdollista paremmin peilata omaa tekemistä minuun. Tämän lisäksi annan joitakin linkkejä teksteihin, jos sinua kiinnostaa lukea matkastani enemmän ja et jaksa selata koko blogia läpi.

Olen Duunitorin haastattelun jälkeen saanut jonkin verran palautetta, että helppohan minun on säästää reilut tuhat euroa kuukaudessa noin hyvistä tuloista (haastattelussa mainittiin, että tienaan noin 4000 euroa bruttona). Aloitetaan siis tutustuminen Osinkoinsinööriin palkkakehityksestä aina valmistumisesta tähän päivään.

Aloitin elämänmuutokseni joulukuussa 2015, jolloin tienasin bruttona 2470 euroa. Kuten alla olevasta kuvasta on hyvin nähtävissä, niin olen suurimman osan viimeisistä vuosista tienannut vähemmän tai suunnilleen saman verran kuin mediaani suomalainen (Tilastokeskus: 2958 euroa vuonna 2020). Vain viimeisenä vajaana kahtena vuotena olen onnistunut kasvattamaan tuloni yli mediaani suomalaisen. Korkea palkka ei siis ole syynä vaurastumiseen.

Osinkoinsinöörin palkkakehitys 2014-2021

Nyt, kun palkkatulot ovat selvillä, niin voidaan lyhyesti kertoa myös muut tulot. Palkkatulot tietysti näyttelevät suurinta osaa piirakasta, mutta sen lisäksi saan tuloja: 1) kirjoittamisesta ja blogistani (kirjoituspalkkiot, yhteistyökirjoitukset ja mainostulot), 2) osakkeista osinkojen muodossa ja 3) sijoitusasunnosta vuokratuloja. Tämän vuoden tulot eivät ole kokonaisuudessaan vielä tiedossa, mutta odotukseni on, että tulen tienaamaan tämän vuoden aikana bruttona yhteensä noin 55 000 euroa. Tämä tulee jakautumaan suunnilleen seuraavasti (huomaathan, että tämä on vasta arvio):

Osinkoinsinöörin vuositulot 2020, bruttona

Tulojen avaamisen jälkeen voidaan lyhyesti käydä läpi myös menoni. Olen kirjannut menoni (ja myös tuloni) ylös vuoden 2017 alusta alkaen ja ne on nähtävissä alla olevassa kuvaajassa. Kuvaajaan on lisätty myös liukuva kuuden kuukauden keskiarvo hieman tasaamaan isompia heilahteluja. Tätä kuvaajaa tarkastelemalla huomaat todellisen syyn vaurastumiseen. Kuten huomaat, että tulojen kasvaessa menot eivät ole kasvaneet. Elämäntapainflaatio ei ole siis purrut minuun kovinkaan pahasti, vaikka pari vuotta sitten sorruinkin ostamaan uudehkon Audi A3:sen.

Osinkoinsinöörin tulojen ja menojen kehitys

Viimeisimpänä kuvaaja voidaan ottaa vielä sijoitus- ja nettovarallisuuden kehittyminen blogin aloittamisesta alkaen. Pelkästään blogin aloittamisesta lähtien nettovarallisuus on kasvanut yli 100 000 euroa, joten lyhyessä ajassa on oikeasti mahdollista tehdä omaisuuksia.

Osinkoinsinöörin varallisuuden kehitys

Viimeisimpänä kohtana voimme lyhyesti keskustella myös sijoitussalkusta ja siitä, että sijoittaminen on mahdollistanut nopean vaurastumisen. Tämä on kyllä osaltaan totta, mutta todellisuudessa osakesalkussa omaa pääomaa on 33594.85 euroa. Loput (noin 27 539 euroa) ovat sitten arvonnousua ja uudelleen sijoitettuja osinkoja. Suurehko sijoitussalkku on siis säästetty pitkäjänteisesti palkkatuloista (keskimäärin noin 500 euroa kuukaudessa), joille on saatu kohtuullisen hyvä tuotto. Sijoittaminen itsessään ei siis tee kenestäkään nopeasti vaurasta, jos ei ole valmis myös säästämään isoja määriä rahaa varsinkin sijoitusuran alkumetreillä.

Aloituspuheestani ja ensimmäisestä kuukausikatsauksesta on nähtävillä mistä tilanteesta olen lähtenyt kirjoittamaan blogia. Suuria perintöjä tai järjetöntä palkkaa ei tarvita varallisuuden kerryttämiseen edes lyhyellä aikavälillä. Halu parantaa omaa tilannetta ja ylipäätänsä aloittaminen riittää jo pitkälle.

Jos olet kiinnostunut lukemaan lisää mitä vaurastuminen, säästäminen ja sijoittaminen vaatii; niin sinua todennäköisesti kiinnostaa lukea seuraavat kirjoitukset:

  1. Vaurastumisen aloittaminen
  2. Työkalu talouden seurantaan
  3. Miten erottaa hyvä laina huonosta?
  4. Työkalu yritysten arvioimiseen numeerisesti
  5. Näin säästät yli kaksituhatta euroa vuodessa kilpailuttamalla
  6. Näin ostin sijoitusasunnon Turusta 30-vuotiaana, osa 1
  7. Viisi konkreettista vaihtoehtoa saavuttaa taloudellinen riippumattomuus 40 ikävuoteen mennessä
  8. Suomen Osakesäästäjien jäsenyyden hyödyt käyttöön kolmella eurolla kuukaudessa
  9. Viisi vuotta sijoittamista takana
  10. Paranna kassavirtaasi ja maksat vähemmän
  11. Pahin taloudellinen virhe
  12. Näin kuukausisäästät alaikäiselle Nordnetin Indeksirahastoon
  13. Onko jokaisella suomalaisella samat mahdollisuudet elämässä?
  14. Mitä jos et saisikaan odotettua määrää eläkettä?
  15. Vaurastumisen salaisuus

Sijoitusteni ja nettovarallisuuteni kehittymistä voi seurata täältä lähes reaaliaikaisesti. Muista ottaa myös kaikki sosiaaliset mediani seurantaan, jotta saat ilmoituksen uudesta luettavasta tekstistä. Jos et halua seurata, niin hyvänä muistisääntönä on se, että Osinkoinsinööri blogissa on aina uusi teksti luettavana joka perjantain työpäivän jälkeen. Jos innostuit sijoittamisesta ja olet vielä aloittelija, niin suositeltavaa on aloittaa helppo kuukausisäästäminen* Nordnetin Indeksirahastoihin (entiset Superrahastot)!

Toivottavasti jäät blogini lukijaksi ja kiinnostuit taloutesi hoitamisesta sekä sijoittamisesta!

Jos sinulla on kysyttävää sijoittamisesta tai sen aloittamisesta, niin jätä kysymyksesi kommenttikenttään!

Muista ottaa seurantaan Osinkoinsinöörin sosiaaliset mediat:

*Affiliate marketing -linkki, josta saatetaan maksaa minulle komissiota sitä kautta tehdystä kaupasta/rekisteröitymisestä. Tämä ei kuitenkaan tuo sinulle mitään ylimääräisiä kuluja!

Kommentit

Suosituimmat tekstit viimeiseltä 30 päivältä

Nordnet vs OP -osakevälittäjien kilpailutus

Kuukausikatsaus 2024-08

Vuokralainen vaihtuu ensimmäisen kerran – Vuokravälityksen ja asunnon ylläpidon ulkoistaminen Asuntopehtoorille

WC-remontti alle 2000 eurolla - Katso ennen ja jälkeen kuvat remontista

Näin haet tanskalaisten osakkeiden osingon lähdeveron takaisin

Asuntolainan ja sijoitusasuntolainan uudelleenrahoitus – Vertailussa mukana Osuuspankki, Nordea ja S-pankki

Taloudellinen riippumattomuus – Missä mennään tavoitteen suhteen?

Näin ostat 300 000 euron omakotitalon ilman omarahoitusosuutta

Asumiskustannukset omakotitalossa ensimmäisen vuoden aikana

Näin kuukausisäästät alaikäiselle Nordnetin Indeksirahastoon