Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2023.

Budjetti vuodelle 2023

Kuva
Laadin viime vuoden tammikuussa elämäni ensimmäisen budjetin tulevalle vuodelle ja päätin kokeilla sitä vielä toistamiseen, vaikkakin ensimmäisellä kerralla ennustuskykyni oli samaa luokkaa tarot-korttien kanssa. Ensimmäisen vuoden budjetti ei mennyt valitettavasti edes hehtaaritontilla suunniteltuun lähinnä uuden kodin löytämisen takia. Kirjoitin tästä aiheesta juuri reilut pari viikkoa sitten, jos haluat lukea kyseisen tekstin . Nyt kun uudiskohteen suurimmat kustannukset ovat takana päin, niin uskoisin oman ennustuskykyni hieman kuitenkin parantuneen ainakin menojen osalta. Samaan hengenvetoon pitää kuitenkin todeta, että tulojen tarkka määrittäminen vuoden alussa on todella vaikeaa kaikkien paitsi palkkatulojen osalta. Kuten olen moneen kertaan jo aikaisemmin mainostanut, niin en ole historiallisesti ollut budjetoinnin vannoutunut puolesta puhuja vaan olen aina luottanut meno- ja tuloseurantaan. Mielestäni (ehkä insinöörille sopivasti) mitattu historiallinen tieto on informati

Budjetin toteuma 2022 – Näin käytin rahani vuoden aikana

Kuva
Laadin tammikuussa 2022 elämäni ensimmäisen budjetin kuluvalle vuodelle. Vaikka olenkin vankkumaton kulu- ja tuloseurannan puolestapuhuja, niin en ole oikeastaan koskaan nähnyt mitään hyötyä budjettien tekemisestä itselleni. Talous- ja sijoitusmediaa seuraamalla huomaan, että lähes kaikki laativat kuukausikohtaisia budjetteja, joten olen pikkuisen outolintu tässä asiassa. Budjettien tekemättömyyteen vaikuttaa useampikin asia, mutta ehkä suurin vaikuttava tekijä on se, että olen seurannut kulutustani sentin tarkkuudella jo tammikuusta 2015 ilman kategorisointia ja kategorisoinnin kanssa maaliskuusta 2017, jolloin tämän blogin aloitin. Lyhyesti sanottuna minulla on varsin hyvä käsitys minkä verran käytän kuukaudessa mihinkin kategoriaan rahaa. Ajattelin tänään yhdessä teidän kanssa perata viime vuoden budjetin toteuman ja kommentoida (”selitellä”) miksi budjetissa ei tänä vuonna pysytty alkuunkaan. Jos olet blogia seurannut pidemmän aikaa, niin ei tarvitse olla mikään erityisen hyvä