Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2023.

Asuntolainan ja sijoitusasuntolainan uudelleenrahoitus – Vertailussa mukana Osuuspankki, Nordea ja S-pankki

Kuva
  Historian nopeinten nousseet markkinakorot ovat saaneet monet suomalaiset pidättämään hengitystään ja pohtimaan miten uudessa korkotasossa (oli tämä uusi taso sitten väliaikaista tai pitkäaikaista, ken tietää ja en siihen ota nyt kantaa) selviää liian tiukalle vedetyllä omalla taloudella. Eikä ihme. Korkomenot ovat monella kasvaneet pahimmillaan nelinkertaisiksi vain vuoden aikana. Tämän, kun yhdistää siihen, että keskimääräinen suomalainen säästää nettopalkastaan hyvinäkin aikoina vain pari prosenttia, niin katastrofin ainekset ovat käsillä. Toivottavasti kuitenkin asiat menevät monella paljon paremmin kuin pelätään. Korkeiden korkojen vuoksi monet pohtivat keskusteluyhteyden avaamista pankin kanssa ja lainojen uudelleenjärjestely ei ole poissuljettua. Kotitalouksien säästämisaste. Kuvan lähde: Tilastokeskus Kunnostauduin asuntosijoittamisen saralla ostamalla ensimmäisen sijoitusasunnon toukokuussa 2021 yhdessä parhaan kaverini kanssa. Sitten kesäkuussa 2022 ostimme uudiskohde om

Näin käytin aikani kategorioittain viimeisen kahden kuukauden aikana

Kuva
  Viimeisen seitsemän vuoden aikana olen opettanut yli 50 henkilöä parempaan oman talouden hallintaan ja tutustuttanut heidät sijoittamisen maailmaan. Kalvosulkeiseni jälkeen, olen antanut käytännössä jokaiselle padawanilleni kotitehtäväksi selvittää mistä talouden rahat tulevat, ja mihin ne menevät seuraavan kolmen kuukauden aikana. Kuten kaikki taloudesta kiinnostuneet ja harjaantuneet tietävät, meno- ja kulutusseuranta on avainasemassa siinä, että taloudesta tehdään kestävä, ylijäämäinen ja sitä kautta sopiva sijoittamisen aloittamista varten. Sen lisäksi kulujen yksityiskohtaisella selvittämisellä on yksi erittäin tärkeä tehtävä, minkä pyrin muistaa toistaa jokaiselle ”koulutuksessa” käyneelle ihmiselle. Tämän tärkeän asian kiteyttää erinomaisesti James W. Frick, kenen kuuluisa lausahdus kuuluu seuraavasti: ”Don’t tell me where your priorities are. Show me where you spend your money and I’ll tell you what they are.” – James W. Frick Kun käyt yksityiskohtaisesti kulutuksesi läpi use