Mainostajat

Mainostajat, Mainostaminen, Mediakortti

Blogin ylläpitäminen vie satoja tunteja aikaani vuodessa ja tämän lisäksi käytän myös sen ylläpitämiseen rahaa. Tämän vuoksi blogi sisältää myös mainontaa, mutta kohtuullisia määriä. Mainostan blogissani vain palveluita, joita voisin itsekin käyttää tai uskon luovan lisäarvoa blogini lukijoille. Tämä tarkoittaa sitä, että täällä et tule näkemään yhtäkään pikavippimainosta, vaikka niiden tarjoamista yhteistöistä maksetaan todella paljon.

Mainokset eivät myöskään ainoastaan rajoitu rahan säästämisen ja sen käyttämisen vähentämiseen, vaan saatan nostaa myös palveluita sekä tuotteita esille, joista itse pidän. Rahan säästäminen ei ole minulle siis kaikki kaikessa, vaikka järkevä rahan käyttö onkin tärkeää.

Sosiaalisen median alustoillani seuraajia minulla on seuraavasti (tarkistettu 1.11.2025)

Yhteistyömallit ja hinnasto

Kaupallinen yhteistyökirjoitus

Kaupallinen yhteistyökirjoituksessa hoidan kirjoittamisen kokonaan ja asiakkaana saatte luonnollisesti osallistua artikkelin tekemiseen sillä työmäärällä kuin itse haluatte. Ennen artikkelin julkaisua, teillä on oikeus myös oikolukea teksti. Kaupallinen yhteistyökirjoitus on laajuudeltaan tyypillisesti noin 500-800 sanaa, mutta pitemmästäkin kirjoituksesta voidaan sopia.

Kaupalliset yhteistyökirjoitukset merkataan Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) ohjeiden mukaan kaupallisiksi yhteistöiksi.

Kaupallinen yhteistyökirjoitus sisältää lisäksi seuraavat asiat:
  • Linkki sivustollenne
  • Tekstin jakaminen Twitterissä/X:ssä, Instagramissa ja Facebookissa.
  • Artikkeli julkaistaan blogissani ja se on siellä pysyvästi ellei palvelunne toimiala muutu merkittävästi.
Vieraskynä-kirjoitus

Vieraskynä-kirjoituksessa kirjoittamisen hoidat minun sijaan te. Vaikka blogini tarjoaakin teille mahdollisuuden päästä tuhansien silmäparien tarkasteltavaksi ja luettavaksi, niin pidän itselläni oikeuden päättää siitä, että soveltuuko kyseinen artikkeli sivustolleni ja arvoihini. Tämä koskee myös tekstin laadullisia kriteereitä, joiden täyttämiseksi voin tarjota apuani.

Vieraskynä-kirjoitukset sisältävät otsikossa sanan Vieraskynä, mutta tämän lisäksi ne merkataan Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) ohjeiden mukaan kaupallisiksi yhteistöiksi.

Vieraskynä-kirjoitus sisältää lisäksi seuraavat asiat:
  • Linkki sivustollenne
  • Tekstin jakaminen Twitterissä/X:ssä, Instagramissa ja Facebookissa.
  • Artikkeli julkaistaan blogissani ja se on siellä pysyvästi ellei palvelunne toimiala muutu merkittävästi.
Linkki sivustossa olevaan artikkeliin

Sinun on mahdollista ostaa linkki (Do-follow) sivustossa jo olemassa olevaan artikkeliin (paitsi Vieraskynä ja Kaupallinen yhteistyö -kirjoitukset). Linkki säilyy sivustolla pysyvästi ellei palvelunne toimiala muutu merkittävästi.

Linkkiin lisätään asteriski ja se merkataan Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) ohjeiden mukaan mainokseksi.

Muut yhteistyömallit

Muissa yhteistyömalleissa hinnasta, tuottamisesta ja sisällöstä sovitaan erikseen. Muihin yhteistöihin kuuluvat seuraavat asiat:
  • Instagram-postaukset, -tarinat, -Reelssit ("kelat")
  • Twitter-postaukset ja -videot
  • Facebook-postaukset ja -tarinat
  • Sisällön tuottaminen teidän sivustollanne esimerkiksi artikkeleiden muodossa
  • Bannerit ja mainostila Osinkoinsinööri-blogiin
  • Puhujakeikat
Kysy näistä yhteistyömalleista lisää alla olevan sähköpostin kautta.

Huomioitavaa:

Kaikki yhteistyöt laskutetaan OP Kevytyrittäjä -palvelun kautta, jossa laskun lähettäjänä on Osinkoinsinööri.

En tee minkäänlaista yhteistyötä nettikasinoiden tai vastaavien sivustojen kanssa, joten älkää vaivautuko.

Referenssit:
Jos haluat tehdä yhteistyötä, niin viestiä voi laittaa osoitteeseen: osinkoinsinoori@gmail.com

Ps. Kirjoitan tämän blogin lisäksi myös Viisas Raha, Koeajolle.com, Salkunrakentaja ja Rahasampo.org -sivustoilla.

Kommentit

Suosituimmat tekstit viimeiseltä 30 päivältä

Nordnet vs OP -osakevälittäjien kilpailutus

Kuukausikatsaus 2025-10

Kuukausikatsaus 2025-09

Näin haet tanskalaisten osakkeiden osingon lähdeveron takaisin

Suomen Osakesäästäjien jäsenyyden hyödyt käyttöön kolmella eurolla kuukaudessa

Miten paljon nimiäisten järjestäminen maksaa?

Asuntolainan ja sijoitusasuntolainan uudelleenrahoitus – Vertailussa mukana Osuuspankki, Nordea ja S-pankki

Kuukausikatsaus 2025-08

WC-remontti alle 2000 eurolla - Katso ennen ja jälkeen kuvat remontista

Nordnetin ETF-kuukausisäästäminen muuttui maksulliseksi