Havu Watches – Pohjoiseen luonteeseen sopiva puinen rannekello
Kaupallinen
yhteistyö: Havu Watches
Näkyvyyteni
mediassa on viime kuukausien aikana saanut ennennäkemättömän paljon nostetta,
kun olen osallistunut Ylen kanavalla ja Yle Areenassa julkaistuun
Luottamuksella Ronja Salmi -dokumenttisarjaan, käynyt vierailulla Väkevä Elämä
– Viisaampi mieli, vahvempi keho -podcastissa, ollut Iltalehdessä kertomassa
tarinaani ja lopulta ollut Viisas Raha -lehden kannessa sekä keskiaukeaman
jutussa, jossa olen paljastanut kaiken sijoitussalkustani. Näiden lisäksi on
tapahtunut myös paljon muuta hyvää, kuten olen ollut Viisas Raha-lehdessä
kertomassa niin osto- kuin myyntikohteita pörssistä, kuin osallistunut
Sijoitustiedon Markkinasoturit kirjoitussarjaan sijoitusalan asiantuntijana.
Tapahtumarikas vuosi etten sanoisi!
Mediassa
näyttäytyminen ei sinällänsä ole kohdistanut minulle vielä suurta painetta,
mutta kaiken tämän lisäksi minut valittiin tänä vuonna Varsinais-Suomen
Osakesäästäjien hallituksen jäseneksi. Vaikka minulle ei vielä olekaan täysin
selvää mitä kaikkea tämä hallituspaikka tuo tullessaan, niin päivän selvää,
että minun pitää edustaa yhdistystä parhailla mahdollisella tavalla, johon
kuuluu myös asianmukainen pukeutuminen. Halusin, että pukeutumiseni vastaa
kyseisen tehtävän arvoa, joten kävin heti pestin saamisen jälkeen uusimassa
kangastakkini, mutta samalla etsin itselleni pukukokonaisuuteni sopivaa kelloa.
Minulle oli tärkeätä löytää näyttävä kello, joka myös heijastaisi minulle
tärkeitä arvoja.
Olen aina
halunnut asua metsän lähellä, josta hyvänä osoituksena on kaksi viimeistä
asuntoani. Edellinen asuntoni sijaitsi luonnonsuojelualueen reunalla (Turun
Kuralan kylämäki ja Kohmon jalopuumetsä, jossa suojellaan tammea) ja nykyisen
asunnon takapihalta lähtee useiden kilometrien pituinen luontopolku Liedon
Nautelankoskelle asti. Sen lisäksi, että olen aina halunnut asua lähellä
metsää, olen pyrkinyt myös tuomaan kotiini sisälle metsän sisustuksellisesti.
Sen näkee parhaiten työhuoneessani, mihin tein ammattilaisen avustuksella
tehosteseinän suomalaisesta koivusta.
Koirien kanssa
tekemäni lenkit suuntaavat yhdeksän kertaa kymmenestä metsään, koska tunnen
rauhoittuvani siellä parhaiten hektisestä ja vastuita täynnä olevasta
arjestani. Metsän tärkeyden vuoksi lähdin etsimään itselleni puusta
valmistettua kelloa, jotta metsä kulkee mukanani kaikkialle, minne ikinä
päädynkin taloudellisen riippumattomuuden tavoittelumatkallani. Ja voin
iloikseni kertoa, että löysin itselleni parhaimman mahdollisen puisen kellon,
eli oululaisen Havu Watchesin valmistaman rannekellon. Kiitos heidän, on
asukokonaisuuteni nyt valmis hallituksen jäsenen tuomiin haasteisiin ja
mahdollisuuksiin.
Havu Watches – Suomalaisen
perheyrityksen tyylikäs puinen rannekello teki asukokonaisuudestani täydellisen
Havu Watches on
suomalainen kahden veljeksen perustama perheyritys, joka on perustettu vuonna
2019 tarkoituksena tuoda markkinoille ainutlaatuisia, tyylikkäitä ja korkean
käyttömukavuuden puisia kelloja jokaiselle suomalaiselle sukupuoleen
katsomatta. Ja mikä asia olisi suomalaisempaa kuin osoittaa puisella kellolla,
että olet osa maailman parhainta ja puhtainta luontoa?
Havun kelloissa
huokuu kunnioitus luontoa kohtaan ja muotoilultaan se on skandinavinen. Kello
sopii siis täydellisesti jokaiselle pohjoisen pallon puoliskon tallaajalle.
Havun yrityksen perustajat saivat ideansa puisen kellon suunnitteluun
pilkkireissulla Taivalkoskella, jolloin he halusivat taltioida Pohjoisen
tunnelman kelloon. Ja mielestäni siinä on onnistuttu erinomaisesti.
Valitsin
itselleni kelloksi Virta nimisen unisex rannekellon 42 mm kellotaululla,
jolloin rannekkeen leveydeksi tuli 20 mm. Koneistona kellossa on sveitsiläinen
Ronda 763 -kvartsikoneisto ja rannekkeen materiaalina käytetään laadukasta
tummaa eebenpuuta. Rannekkeen materiaaleissa on keskitytty yksityiskohtiin,
koska myös kellon tausta on täyttä puuta. Saattaa kuulostaa pieneltä
yksityiskohdalta, mutta tällä on yllättävän suuri merkitys käyttömukavuudessa.
Puisen kellon taustan vuoksi kellon tuntuma rannetta vasten on erittäin mukava,
jota ei voi sanoa metallisista kelloista. Puisen taustan vuoksi kello ei tunnu
kylmältä talvisin ja se ei hiosta kesällä. Tämän lisäksi kellossa on
hopeanväriset yksityiskohdat, jotka näyttävät älyttömän upealta tummaa puuta
vasten.
Miten paljon Havun puiset
rannekellot kustantavat ja millainen takuu niissä on?
Havun kellojen
normaalihinnat vaihtelevat pääasiallisesti 149 eurosta 199 euroon, joten ne
ovat hinnoittelultaan erittäin kilpailukykyisiä laatuunsa nähden. Jokaisen
kellon mukana tulee takuukortti, minkä turvin saat kellollesi kahden vuoden
takuun valmistusvirheille. Takuu ei tietenkään kata käyttäjän aiheuttamia
rikkoutumisia, mutta valmistusvirheen sattuessa kellosi korjataan sinulle Oulun
toimipisteessä. Jokaisen kellon mukana tulee myös työkalu, jolla kellon
rannekkeen lyhentäminen onnistuu vaivatta. Omat käteni muistuttavat pulkan
naruja, joten minun piti lyhentää ranneketta, jotta se sopisi paremmin. Havu on
myös tehnyt yksinkertaisen ohjevideo rannekkeen lyhentämiseksi, joka löytyy täältä. Ohjevideon avulla jopa allekirjoittanut entine
porilaine onnistui rannekkeen lyhentämisessä vaivatta. Viimeisenä, muttei
vähäisimpänä, Havu antaa kaikille kelloilleen pitkän 50 päivän
tyytyväisyystakuun. Tämä tarkoittaa sitä, että jos et jostain syystä olisi
kelloon tyytyväinen, niin saat rahasi takaisin. Palauttaminen on toimituksen
lisäksi täysin ilmaista.
Jos pohdit itsellesi uutta tyylikästä kelloa tai sinulla on vielä lahja hankkimatta mielitiettysi juhlapäivää tai joulua varten, niin suosittelen lämpimästi käymään Havu Watches -verkkokaupassa tilaamassa itsellesi laadukkaan puisen rannekellon. Huomaathan, että verkkokaupasta löytyy myös tyylikkäitä puisia rusetteja, jotka tekevät asukokonaisuudestasi täydellisen tärkeitä tilaisuuksia varten. Voin kertoa, että pyysin tällaista puurusettia itselleni joululahjaksi ystävältäni, koska ne ovat niin hienon ja arvokkaan näköisiä! Rusettien lisäksi asukokonaisuutta täydentämään löytyy myös puisia korvakoruja ja vaikka puisia rannekkeita Apple Watch-kelloon.
Kiitoksena siitä,
että luit artikkelin loppuun asti ja olet ollut mukana Osinkoinsinööri-blogin
tarinassa, niin Havu Watches on lupautunut tarjoamaan kaikille
Osinkoinsinööri-blogin lukijoille 10 prosentin alennuksen kaikista verkkokaupan
tuotteista lukuun ottamatta lahjakortteja 17.12.2023 mennessä tehdyistä
tilauksista. Saat alennuksen käyttöösi kirjoittamalla ”alennuskoodi tai
lahjakortti” kenttään OSINKOINSINOORI tilausta tehdessäsi. Muista painaa käytä,
jotta alennuskoodi aktivoituu.
Huomaathan, että
Havu Watches -yrityksen kasvun, tuotteiden ja kampanjoiden seuraaminen onnistuu
myös sosiaalisessa mediassa. Ota siis ihmeessä seurantaan heidän Instagram- ja
Facebook-tilit. Näytetään seuraamisella, miten paljon arvostamme suomalaisia
laatutuotteita!
Kotisivu: Havuwatches.com
Instagram: @havuwatches
Facebook: HAVU
Kuvat ottanut @janettevirtanen