Norjalaisten osakkeiden osinkojen lähdeveron takaisinhaku
Artikkeli on julkaistu ensimmäisenä Rahasampo.org sivustolla.
Suomalaiset sijoittajat suosivat osakesijoituksiin kotimaisuutta, vaikkakin ulkomaalaisten sijoitusten osuus on ollut pikkuisessa kasvussa viimeisten vuosien aikana. Sijoitusten suuntaaminen Suomen ulkopuolelle on suositeltavaa niin hajautuksen näkökulmasta kuin siksi, että maailman parhaat yritykset eivät vaan yksinkertaisesti löydy Suomesta. Tämän lisäksi toimialahajautuksen tekeminen Suomessa on mahdotonta, kun yksinkertaisesti kaikkia toimialoja ei edes löydy Suomesta tai yksittäisestä toimialasta voi löytyä vain yksi vaihtoehto Helsingin pörssistä. Yhtenä esimerkkinä tulee itselle mieleen heti Neste, joka on ainoa öljyteollisuutta edustava yritys Helsingin pörssissä. Saat siis ehdottomasti paremman toimialahajautuksen suuntaamalla katseesi ulkomaille.
Valitettavasti ulkomaille sijoittaessa hyvien puolien lisäksi tulee uusia asioita, joihin ei tarvitse kiinnittää huomiota sijoittaessa vain Suomeen. Muutamien maiden tapauksissa, kuten Tanskan, Norjan ja Saksan kohdalla joudut maksamaan ylimääräistä lähdeveroa saaduista osingoista. Liikamaksetut lähdeverot on mahdollista hakea takaisin jokaisen maan paikalliselta verottajalta, mutta se vaatii osakkeenomistajalta itseltä aktiivisuutta. Jos lähdeveroja ei hae itse takaisin, ei niitä sinulle tulla koskaan palauttamaan.
Olen aikaisemmin jo neuvonut sijoittajia hakemaan tanskalaisten osakkeiden osinkojen lähdeveron takaisin oman blogini puolella onnistuneesti ja olen saanut tämän jälkeen kymmeniä viestejä lukijoilta kirjoittaa samanlaisen ohjeen myös Norjan osakkeiden osinkojen lähdeveron takaisin hakemiseksi. Omasta salkustani löytyy norjalaisista yrityksistä niin maailman suurin lohenkasvattaja MOWI kuin vakuutuksia tarjoava Gjensidige Forsikring, joten prosessin selvittäminen on itsellenikin tärkeää. Nyt prosessi on tehty omalta osaltani ja sitä kautta voin kirjoittaa ohjeen myös muille sijoittajille tämän kirjoituksen muodossa. Pystyt täten tämän ohjeen vaiheiden avulla hakemaan liikaa maksetun lähdeveron takaisin Norjan verottajalta pienellä aika panostuksella.
Osakesäästötilille ostettujen osakkeiden osinkojen osalta lähdeveroa voi hakea takaisin, mutta se pitää erikseen ilmoittaa tulona verottajalle. Lisätietoa aiheeseen löydät Suomen Verottajan sivuilta täältä. Teksti on kirjoitettu yksityishenkilön näkökulmasta ja ei välttämättä ole sovellettavissa sellaisenaan yritykselle.
Oletko saanut osinkoja saksalaisista yhtiöistä? Katso artikkeli ”Näin haet saksalaisten osakkeiden osinkojen lähdeveron takaisin”
Norjalaisten osakkeiden osinkojen verotus
Suurimmalle osalle sijoittajista on varmasti tuttua listattujen yhtiöiden osinkojen verokäytäntö, jossa osingosta 85 prosenttia on verotettavaa pääomaa ja 15 prosenttia verovapaata. 30 prosentin pääomaverotuksella tämä tarkoittaa siis 25.5 prosentin osinkoveroa aina 30 000 euroon asti. Suomella ja Pohjoismailla on yhteinen verosopimus, mutta valitettavasti Norja on laistanut tästä sopimuksesta 1.1.2019 alkaen. Norjan ja Suomen välisessä verosopimuksessa on aikoinaan sovittu, että lähtömaahan maksetaan 15 % lähdevero ja loput verosta maksetaan maahan, jossa osakkeenomistaja asuu.
Nykyään Norja veloittaa ulkomaalaiselta sijoittajalta 25 prosentin lähdeveron, joten joudut hakemaan takaisin lopun 10 prosenttia (25 prosenttia – 15 prosenttia = 10 prosenttia). Liikaa maksetun lähdeveron osuuden voi hakea Altinn.no -verkkopalvelun avulla, joten mitään kirjeitä ei tarvitse alkaa raapustamaan näin herran vuotena.
Lähdeverojen takaisinhaun voi tehdä maksimissaan viideltä edelliseltä vuodelta, joten jos olet saanut osinkoa 1.1.2024, niin pitää aloittaa takaisinhaku prosessi viimeistään 1.1.2029. On kuitenkin hyvä huomata, että sinun pitää odottaa vähintään neljä kuukautta ennen kuin voit alkaa hakemaan takaisin lähdeveroja Norjan verottajalta.

Alkuvalmistelut ennen lähdeveron takaisin hakemista Altinn.no verkkopalvelun avulla
Ennen kuin päästään täyttämään lähdeverojen takaisinhaku lomaketta Altinn.no -verkkopalvelun avulla, niin pitää tehdä muutama alkuvalmistelu. Vaiheet ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraavat:
Vaihe 1: Pyydä asuinpaikkatodistus Suomen verottajalta
Norjalaisten osakkeiden osinkojen lähdeveron takaisinhaku prosessin kannattaa aloittaa sillä, että haet Suomen verottajalta asuinpaikkatodistuksen. Tarvitset asuinpaikkatodistuksen jokaiselle vuodelle miltä meinaat hakea takaisin lähdeveroja. Asuinpaikkatodistuksen tilaaminen onnistuu kätevästi OmaVeron kautta seuraavasta polusta:
Etusivu -> Veroasiat -> Todistukset -> Asuinpaikkatodistus
Kun päädyt asuinpaikkatodistus sivulle, niin täytät lomakkeen seuraavasti: 1) Todistus verosopimuksen mukaisesta Suomessa asumisesta, 2) Osinko 3) Verovuodet, joilta tarvitset todistuksen (maksimissaan 5 edeltä vuodelta voit hakea) 4) Maa, jota varten tarvitset todistuksen ja 5) Toimitustapa Vain omavero. Jätin oman hakemukseni Suomen verottajalle 8.4.2024 ja sain todistuksen itselleni 11.4.2024 OmaVeroon.
Vaihe 2: Pyydä VPS-numero omalta osakevälittäjältäsi
Itse olen vankka Nordnet-fani, minkä vuoksi osakesalkkuni on aina sijainnut Nordnetissa ensimmäisestä päivästä lähtien ja tulee olemaan siellä myös tulevaisuudessa. Lähdeverojen takaisin hakemiseksi tarvitset arvo-osuustilisi VPS-numeron, joka ei ole sellaisenaan nähtävissä Nordnetin palvelussa, joten pääset laittamaan viestiä asiakaspalveluun.
Laitoin tiedustelun VPS-numerosta Nordnetin asiakaspalveluun 8.4.2024 ja sain vastauksen seuraavana päivänä 9.4.2024. VPS-numero on 12 numero pitkä numerosarja ja sillä ei ole mitään yhtäläisyyksiä arvo-osuustilisi numeron kanssa (APKE….).
Vaihe 3: Tallenna välittäjältäsi osinkotapahtumat PDF -tiedostoiksi
En ole käyttänyt muita osakevälittäjiä kuin Nordnettia, joten pystyn kirjoittamaan tarkan kuvauksen vain sen osalta. Uskon vaiheiden olevan kuitenkin hyvin samankaltaisia myös muiden toimijoiden osalta, mutta jos kohtaat ongelmia, niin ota yhteyttä käyttämäsi osakevälittäjän asiakaspalveluun.
Osinkotapahtumien kerääminen on erittäin yksinkertaista Nordnetin kautta, kun pääset katsomaan salkkusi tapahtumia etusivun Sivuni -palkin alta löytyvästä Tapahtumat ja laskelmat -kohdasta tai suoraan yleisnäkymässä näkyvästä tilitapahtumat painikkeesta. Valitse ensiksi aikaväli, jolta haluat hakea liikaa maksetut lähdeverot takaisin (itse hain nyt 1.1.2019-31.12.2023 aikaväliltä).
Valitse tämän jälkeen Arvopaperi -alasvetovalikosta omistamasi norjalaiset osakkeet (omassa tapauksessani MOWI ja Gjensidige Forsikring), joista haluat hakea takaisin liikaa maksetun lähdeveron.
Valitse sitten Tapahtumatyypiksi Osingot. Varmista alasvetovalikosta, että ruksi löytyy kaikkien osingot-tapahtumista (ennakkopidätys ja Osinko). Tämän jälkeen oikeasta reunasta painamalla Vie PDF-tiedostoon saat kaikki tapahtumat yhdeksi tiedostoksi. Nyt olet valmis siirtymään seuraavaan vaiheeseen.
Vaihe 4: Tallenna osakevälittäjältäsi osakkaiden osto- ja myyntitapahtumat PDF -tiedostoiksi
Toista edellisessä osiossa kerratut vaiheet, mutta tällä kertaa tallennat välittäjältäsi osakkeiden osto- ja myyntitapahtumat vastaavaksi. Luo tästä listasta myös PDF -tiedosto täysin samalla tavalla kuin osinkojen osalta.
Vaihe 5: Luo PDF tiedosto, jossa on esimerkki käännökset suomen kielestä englanniksi
Kahdessa edellisessä vaiheessa luomasi tiedostot ja niissä olevat tekstit ovat suomen kielellä, ja valitettavasti Suomen kieli ei ole saavuttanut maailmankieli statusta, joten sinun pitää kääntää kaikki relevantit sanat englanniksi, jotta norjaisella verovirkailijalla ei mene sormi suuhun. Jotta sinulla on mahdollisuus saada lähdeverot takaisin, niin tee dokumenteissa olevista teksteistä esimerkki käännökset.
Tärkeimmät käännökset ovat seuraavat:
Osinko = Dividend
Ennakonpidätys = Withholded tax
Osake = Share
Kauppapäivä = Transaction date
Maksupäivä = Payment date
Arvopäivä = Value date
Kirjauspäivä = Booking date
Tapahtumatyyppi = Event type
Määrä = Amount
Summa = Sum
Näillä käännöksillä verovirkailijan pitäisi ymmärtää mitä jokainen sana tarkoittaa, jolla on jotain merkitystä.
Vaihe 6: Luo itsellesi Altinn.no tunnukset itsellesi
Koska luet tätä tekstiä, et todennäköisesti ole Norjan kansalainen ja täten sinulla ei ole norjalaista henkilötunnusta. Jos sinulla on norjalainen henkilötunnus, niin tätä tekstiä ei kannata muutenkaan lukea, koska prosessi on silloin erilainen. Oletamme, että olet suomalainen ja sinulla ei ole norjalaista henkilötunnusta, joten sinun pitää tehdä itsellesi tunnukset Altinn.no palveluun ilman henkilötunnusta. Tällöin tunnusten luominen onnistuu täältä: https://www.altinn.no/ui/Authentication/SelfIdentified.
Löydät loput ohjeesta Rahasampo.org verkkokaupasta. Ostamalla ohjeen tuet Rahasampo.org blogin toimintaa ja epäsuorasti tuet allekirjoittaneen kirjoittamista. Kiitos tuestasi!
Kommentit
Lähetä kommentti