Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2023.

Asumiskustannukset omakotitalossa ensimmäisen vuoden aikana

Kuva
  Viime vuoden alkupuoliskolla teimme puolisoni kanssa elämämme isoimman hankinnan, kun ostimme uudiskohteen Liedosta ilman omarahoitusosuutta . Kaupat asunnosta tehtiin suullisesti rakennuttajan kanssa jo maaliskuussa 2022, mutta siirsimme kauppakirjan allekirjoituksen kesäkuulle, kun keräsimme taloutemme kassavirrasta tarpeeksi rahaa maksaamme laillisen ryöstön eli varainsiirtoveron. Tänään muutosta asuntoon on kulunut tasan vuosi (tai teksti itseasiassa siirtyi julkaistavaksi vasta seuraavalle päivälle tästä, mutta ei se ole nyt niin justiinsa) ja tarkoituksena on katsoa mitkä ovat toteutuneet asumiskustannukset ensimmäisen vuoden aikana. Leikin viime toukokuussa ennustusukkoa ja tein arvion asumiskustannuksista uudessa asunnossa ja vertailin sitä edelliseen kerrostaloasuntoomme . Suosittelen lukemaan kyseisen kirjoituksen ensin ja jatka vasta sitten tämän kirjoituksen lukemista eteenpäin. Asumiskustannusennuste osui varsin lähelle toteumaa – Vain muutamassa kohdassa rahaa kului s