Tekstit

Näytetään tunnisteella Pandora merkityt tekstit.

Näin haet tanskalaisten osakkeiden osingon lähdeveron takaisin

Kuva
  Suomalaiset ovat tunnettuja siitä, että suurimmalla osalla osakesijoitukset kohdistuvat vain kotimaahan. Uskaliaat ovat kuitenkin lähteneet sijoittamaan myös Suomen ulkopuolelle ja suosittelenkin sitä kaikille parempien sijoitusmahdollisuuksien vuoksi. Monet toimialat ovat varsin aliedustettuja Suomen pörssissä, joten toimialahajautusta saa paremmaksi lähtemällä ulkomaille.  Valitettavasti joissakin tapauksissa, kuten Tanskan, Norjan ja Saksan kohdalla joudut maksamaan ylimääräistä lähdeveroa. Onneksi nämä ylimääräiset lähdeverot ovat kuitenkin haettavissa takaisin paikalliselta verottajalta. Tässä kirjoituksessa kerron omasta lähdeverojen hakuprosessista Tanskan osalta ja tämän ohjeen avulla pystyt myös itse hakemaan liikaa maksetun lähdeveron takaisin pienellä vaivalla. Tanskalaisten osakkeiden verotus Suurimmalle osalle sijoittajista on varmasti tuttua listattujen yhtiöiden osingojen verokäytäntö, jossa osingosta 85 prosenttia on verotettavaa pääomaa ja 15 prosenttia ...

Salkkuyritykset taantumassa

Kuva
Koronavirus COVID-19 ravistelee maailmaa ja sitä kautta melkein jokaista maailman yritystä. Terveys on tällä hetkellä kaikkien ihmisten prioriteettina, mutta talouden toiminta on ihan yhtä tärkeätä. Kumpikaan ei kuitenkaan poissulje toista. Päätinkin tällä kertaa viettää hieman aikaa pohtien miten salkkuni yritykset tulevat pärjäämässä meitä kohtaavassa taantumassa, minkä todennäköisyys alkaa olemaan jo 100 %. Toivottavasti pysymme kuitenkin ”vaan” taantumassa ja emme päädy lamaan, mikä näkyisi jo huomattavasti useamman ihmisen elämässä.

Salkun P/E, P/B, RoE ja osinkotuotto - 2019

Kuva
Markkinoiden myllerryksen keskellä on tullut mietittyä oman salkun arvostusta, jonka vuoksi päätin jälleen tarkistaa sijoitusteni keskimääräisen P/E-, P/B-, RoE-arvon ja osinkotuoton. Edellisen kerran tein salkun arvostuksen selvittämisen lokakuussa 2018, joka on luettavissa täältä .

Ostot 10 - Nordea ja Pandora

Kuva
Ostin lisää Nordeaa ja Pandoraa salkkuun toukokuun lopussa käyttäen hyväksi aikaisemmin hakemaani Superluottoa. Ostot postauksissa kirjaan ylös perustelut hankinnoille, jotta voin tulevaisuudessa nähdä millä perusteella olen yrityksen osakkeita ostanut. Kirjoitusta ei pidä tulkita sijoitusvinkkinä ja lukija on itse vastuussa sijoitustensa tappioista ja voitoista.

Ostot 5 - Pandora

Kuva
Tämä postaus on hieman unohtunut kirjoittaa, mutta kirjataan se blogiin kuitenkin. Lisäsin Pandoraa salkkuun lokakuun puolessa välissä pienoisen kurssilaskun johdosta.

Sijoitusteni tuotto

Kuva
Tässä kirjoituksessa käyn läpi sijoitusteni tuoton niiden ostohetkestä tähän päivään. Sharevillen käyttäjät ovatkin aina pystyneet näkemään omistamieni osakkeiden tuoton, mutta päätin avata ne myös täällä. Käydäänpä yksi osake kerrallaan läpi mm. ostohinnan, efektiivisen osinkotuoton, kuin arvon nousun/laskun osalta. Mainitsen yksittäisten osakkeiden kohdalla hinnat, osingot ja tuotot ostovaluutallaan. Salkun kokonaistuotossa käytän vain euroja.

Ostot 4 - Pandora

Kuva
Syyskuun puolessa välissä päädyin ostamaan ensimmäisen siivuni Pandoraa. Tässä postauksessa kirjaan ylös perustelut hankinnalle, jotta voin myöhemmin nähdä miten olen perustellut ostoni. Tätä kirjoitusta ei pidä tulkita sijoitusvinkkinä ja lukija on itse vastuussa sijoitustensa tappioista ja voitoista.

Kiinnostavat sijoituskohteet 3 - Pandora

Kuva
Sarjan kolmantena yrityksenä tutustutaan tanskalaiseen Pandoraan. Pandora suunnittelee, valmistaa ja myy koruja, joihin kuuluu mm. sormuksia, ranne-, korva- ja kaulakoruja. Pandora on yksi maailman suurimmista koruja valmistavista yrityksistä ja sen pahimmat kilpailijat ovat Cartier ja Tiffany & Co. Pandora toimii yli 100 maassa ja sillä on noin 8 000 myyntipistettä. Pandora valmistaa korunsa Thaimaassa, jossa suurin osa yrityksen työntekijöistä työskentelee. Lisää tietoa Pandorasta löytyy täältä .