Näin haet tanskalaisten osakkeiden osingon lähdeveron takaisin

 Tanskalaisten osinkojen lähdeveron takaisinperintä

Suomalaiset ovat tunnettuja siitä, että suurimmalla osalla osakesijoitukset kohdistuvat vain kotimaahan. Uskaliaat ovat kuitenkin lähteneet sijoittamaan myös Suomen ulkopuolelle ja suosittelenkin sitä kaikille parempien sijoitusmahdollisuuksien vuoksi. Monet toimialat ovat varsin aliedustettuja Suomen pörssissä, joten toimialahajautusta saa paremmaksi lähtemällä ulkomaille. 

Valitettavasti joissakin tapauksissa, kuten Tanskan, Norjan ja Saksan kohdalla joudut maksamaan ylimääräistä lähdeveroa. Onneksi nämä ylimääräiset lähdeverot ovat kuitenkin haettavissa takaisin paikalliselta verottajalta. Tässä kirjoituksessa kerron omasta lähdeverojen hakuprosessista Tanskan osalta ja tämän ohjeen avulla pystyt myös itse hakemaan liikaa maksetun lähdeveron takaisin pienellä vaivalla.

Tanskalaisten osakkeiden verotus

Suurimmalle osalle sijoittajista on varmasti tuttua listattujen yhtiöiden osingojen verokäytäntö, jossa osingosta 85 prosenttia on verotettavaa pääomaa ja 15 prosenttia verovapaata. 30 prosentin pääomaverotuksella tämä tarkoittaa siis 25.5 prosentin osinkoveroa aina 30 000 euroon asti. Suomella ja Pohjoismailla on yhteinen verosopimus, mutta valitettavasti Tanska on laistanut tästä sopimuksesta havaittujen väärinkäytösten vuoksi. Tanskan ja Suomen välisessä verosopimuksessa on aikoinaan sovittu, että lähtömaahan maksetaan 15 % lähdevero ja loput verosta maksetaan maahan, jossa osakkeenomistaja asuu.

Nykyään Tanska veloittaa ulkomaalaiselta sijoittajalta 27 prosentin lähdeveron, joten joudut hakemaan takaisin lopun 12 prosenttia (27 prosenttia - 15 prosenttia = 12 prosenttia). Aikaisemmin liikaa maksetun lähdeveron osuuden piti hakea kirjeitse, mutta nykyään se onnistuu SKAT.dk -verkkopalvelun avulla.

Näin haet lähdeveron takaisin SKAT.dk -verkkopalvelun avulla

Lähdeverojen takaisin hakeminen oli mielestäni helppo prosessi, vaikka se kestikin hyvin pitkään. Tekstiä on päivitetty 23.2.2023, kun sain vihdoin ensimmäiset liikaa perityn lähdeveron takaisin vuoden 2017 osalta. Olen aloittanut prosessin 28.12.2018, joten käsittely on toistaiseksi vienyt toistaiseksi reilut neljä vuotta. Vaikka käsittely aika onkin erittäin pitkä, niin se on mielestäni silti kannattavaa ja melko vaivatonta. Käsittelyn pitkittyessä yli kuuden kuukauden (niinkuin kaikki käsittelyt tällä hetkellä), hakemalle pääomalle maksetaan korkoa minkä suurusta en osaa vielä sanoa.

Vaihe 1: Pyydä asuinpaikkatodistus Suomen verottajalta

Suosittelen aloittamaan prosessin hakemalla verottajalta asuinpaikkatodistusta. Se onnistuu soittamalla numeroon 02 9497092. Omalla kohdallani hain todistusta vuosille 2016, 2017 ja 2018, miltä pyrin hakemaan lähdeveroa takaisin. Todistuksen nimi on 6143G – Todistus Suomessa asumisesta (engl. certificate of fiscal residence). Päivitys 06.01.2020: Tämän pystyy nykyään myös hakemaan suoraan Omaverosta seuraavasta polusta: 

Etusivu > Toiminnot > Asuinpaikkatodistuksen tilaaminen > Valitse Todistus verosopimuksen mukaisesta Suomessa asumisesta ja laita tilaamisen syyksi Osinko.

Jonotusaika soitettaessa oli noin 10 minuuttia, jonka jälkeen sain yhteyden virkailijaan. Jätin yhteydenottopyynnön, mutta sain postiin pyytämäni dokumentin ilman uutta soittoa viikon sisällä. Valitettavasti dokumentti tuli minulle ruotsin kielellä, mutta en antanut asian haitata vaan etenin asiassa siitä huolimatta.

Vaihe 2: Tallenna välittäjältäsi osinkotapahtumat PDF -tiedostoiksi

Arvo-osuustilini ollessa Nordnetissa, voin kirjoittaa tarkemman kuvauksen tämän vaiheen tekemisestä vain kyseisen osakevälittäjän osalta. Uskon vaiheiden olevan kuitenkin hyvin samankaltainen myös muilla toimijoilla ja jos et tiedä miten nämä saat itsellesi, niin kysy apua asiakaspalvelusta.

Nordnetissa tämä on tehty hyvinkin yksinkertaiseksi ja pääset katsomaan salkkusi tapahtumia etusivun Sivuni -palkin alta löytyvästä Tapahtumat ja laskelmat -kohdasta. Valitse ensiksi aikaväli, jolta haluat hakea liikaa maksetut lähdeverot takaisin. Valitse tämän jälkeet Arvopaperit -alasvetovalikosta tanskalaiset osakkeet, joista haluat hakea takaisin liikaa maksetun lähdeveron. Omalta osalta nämä olivat Novo Nordisk ja Pandora. Valitse sitten Tapahtumatyypiksi Osingot ja tämän jälkeen ruksitat oikeasta reunasta kaikki laatikot, minkä jälkeen painamalla PDF:ksi saat kaikki tapahtumat yhdeksi tiedostoksi.

Nyt olet valmis siirtymään seuraavaan vaiheeseen.

Vaihe 3: Tallenna välittäjältäsi osakkaiden ostotapahtumat PDF -tiedostoiksi

Toista edellisessä osiossa kerratut vaiheet, mutta tällä kertaa tallennat välittäjältäsi osakkeiden ostotapahtumat vastaavaksi. Luo tästä listasta myös PDF -tiedosto.

Vaihe 4: Luo PDF tiedosto, jossa on esimerkki käännökset suomen kielestä englanniksi

Kahdessa edellisessä vaiheessa luomasi tiedostot ja niissä olevat tekstit ovat suomen kielellä, joten tanskalainen verovirkailija ei niistä ymmärrä hölkäsen pöläystä. Jotta sinulla on mahdollisuus saada lähdeverot takaisin, niin tee tiedostoissa olevista teksteistä esimerkki käännökset.

Tärkeimmät käännökset ovat seuraavat:

Osinko = Dividend

Ennakonpidätys = Withholded tax

Osake = Share

Kauppapäivä = Transaction date

Maksupäivä = Payment date

Arvopäivä = Value date

Kirjauspäivä = Booking date

Tapahtumatyyppi = Event type

Määrä = Amount

Näillä käännöksillä verovirkailijan pitäisi ymmärtää mitä jokainen sana tarkoittaa, jolla on jotain merkitystä.

Vaihe 5: Lähdeveron takaisin hakeminen verkkosivuston avulla

Avaa Claim refund of Danish dividend tax -lomake seuraavalta sivustolta. Lomakkeen ensimmäinen sivusto pitäisi näyttää tältä.

SKAT -sivuston ensimmäinen sivu - Osinkojen lähdeveron takaisinperintä

Paina Shareholder ja siirry eteenpäin.

Seuraavalla sivulla ”About the shareholder” kerrot olevasi yksityishenkilö, annat henkilötunnuksesi (tax identification number) ja nimi- sekä osoitetietosi. Ymmärrät varmasti miksi en näytä tässä kohtaa esimerkkikuvaa. PS. Vaikka puhelinnumeron kohdalla pyydetään lisäämään maakoodi (+358), niin älä laita + -merkkiä, koska et pääse muuten eteenpäin.

Siirry tämän jälkeen seuraavalle sivulle ”Refund information”.

Paina ensimmäiseen kohtaan ”Double taxation agreement or other agreemeent between Denmark and the country specified by the shareholder”.

Seuraavassa kohdassa yksilöit osakkeen ISIN-koodin avulla. Novo Nordiskilla tämä on esimerkiksi DK0060534915. Kirjoittamalla tämän ja painamalla “Draw company information”, tulee tyhjään kenttään Novo Nordisk A/S, kuten alla olevassa kuvassa. Tämän jälkeen siirrytään täyttämään lomaketta seuraavasti.

Select date for when the dividend distribution was approved” -kenttään syötetään päivät, jolloin osingon maksaminen on hyväksytty. Yleinen ohje on se, että se on sama kuin Annual General Meeting (vuosittainen yhtiökokous).

Novo Nordiskin osalta päivät olivat täten seuraavat: 22.03.2018, 23.03.2017 ja 18.03.2016. Sinun pitää hakee saman yrityksen osalta jokaiselta vuodelta erikseen, joten omalla kohdallani täytin siis kolme kertaa Novo Nordiskin alla olevaan lomakkeeseen. Tässä yksi näistä täytetty esimerkkinä.

Osaketietojen täyttäminen SKAT -sivustolla - Osinkojen lähdeveron takaisinperintä

”Dividend received before tax” -kohtaan kirjaat saadut osingot kyseisenä vuonna kokonaislukuna (et pääse eteenpäin, jos laitat muita kuin kokonaislukuja). ”Danish tax rate withheld” -kohtaan tulee siis aina 27, ”Final tax rate for example according to double taxation agreement” -kohtaan tulee aina 15 (verosopimuksen mukainen osinkojen lähdevero on 15 %). Laita ”Documentation for dividend received and tax withheld” -kohtaan liitteeksi tiedosto, joka tehtiin vaiheessa 2.

Ruksita kahteen viimeiseen laatikkoon No, jos et ole lainannut osakkeita osingon hyväksymisen aikaan tai lainannut osakkeita toiselle osingon maksun hyväksymisen aikaan. Oletettavasti et harrasta osakelainaamista.

Toista tämä vaihe jokaisen yrityksen osalta ja jokaiselta vuodelta erikseen painamalla ”Claim refund of dividend tax for more shares” lomakkeen alareunasta. Itsellä näitä täytettyjä yksittäisiä lomakkeita tuli yhteensä kuusi kappaletta (3 kappaletta Novo Nordisk, 3 kappaletta Pandora). Lomakkeiden täyttämisen jälkeen siirry eteenpäin ”Other documentation” -sivulle.

Tämän sivuston liitteeksi laitetaan asuinpaikkatodistus verovelvollisuudesta Suomessa ja käännösesimerkit. Itse laitoin varmuuden varaksi liitteeksi myös osakkeiden ostopäivät. Liitteitä pitäisi sinun osalta tulla siis ainakin kaksi (asuinpaikkatodistus ja käännösesimerkit). Kommenttiosiossa voit lyhyesti kertoa tiedostoista ja tämän jälkeen siirtyä eteenpäin ”Payment information” -sivulle.

Seuraavalla sivulla aloitetaan painamalla ensimmäiseen kysymykseen No. Sivusto näyttää tämän jälkeen seuraavalta.

Pankkitietojen täyttäminen - SKAT - Osinkojen lähdeverojen takaisinperintä

Syötä seuraavat tiedot: Pankin nimi, tilin omistaja, osoitetiedot, BIC (esim. OP = OKOYFIHH) ja IBAN (tilinumero). Älä kirjoita mitään Routing no./FEDWIRE/ABA tai Reference -kohtaan.

Siirry tietojen täyttämisen jälkeen seuraavalle sivustolle ja tarkista, että kaikki tiedot ovat oikein ja lähetä hakemus.

Koko lomakkeen täyttämiseen minulta meni kahden yrityksen ja kolmen vuoden osalta yhteensä 18 minuuttia.

Vaihe 6: Odottaminen

Onnittelut haastavimman vaiheen tekemisestä. Nyt sinun pitää enää vaan odottaa. Ja odotusaika on tällä hetkellä noin kolme-neljä vuotta, joten henkeä ei kannata hirveästi pidättää.

Yhteenveto

Netissä tehtävän lomakkeen avulla lähdeveron hakeminen on tehty äärettömän yksinkertaiseksi ja nopeaksi. Omalta osaltani hain takaisin 28 euroa ja koko prosessin kaikkien vaiheiden tekemiseksi minulla meni noin 30-40 minuuttia. Tuntipalkkani oli siis noin 50-60 euroa, joka on mielestäni vaivan väärti. Tulevaisuudessa omistusteni määrä on kasvanut, joten haettava summa kasvaa vaivan pysyessä samana.

Monet voivat ajatella, että ei tällaista ylimääräistä jaksa ja eivät siksi sijoita lainkaan tanskalaisiin osakkeisiin. Tietty kaikki ovat oikeutettuja tekemään kuten lystäävät, mutta on hyvä muistaa, että Tanskassa on äärettömän hyviä yrityksiä, joiden ostamatta jättäminen tällaisen 30 minuutin vaivan takia (joka pitää tehdä kerran kolmessa vuodessa) on naurettavaa.

Vuoden käsittelyajan täyttymisen jälkeen sain Tanskan verottajalta kirjeen, jossa mainittiin, että käsittelyssä voi edelleen mennä 18 kuukautta. Tämä tarkoittaa sitä, että tulen saamaan lähdeverot tililleni vuoden 2021 kesään mennessä, jos myöhästymistä ei enää tule.

Päivitetty 03.04.2021: Olen saanut Tanskan verottajalta uuden kirjeen, jossa mainitaan, että käsittelyssä saattaa mennä vielä vuosi. Tämän tiedon perusteella kokonaisaika käsittelylle tulee olemaan noin kolme vuotta.

Päivitetty 23.02.2023: Olen vihdoin saanut ensimmäisen palautuksen vuoden 2017 osalta tililleni. Joten voimme todeta, että tämä ohje on validi haettaessa liikaa perittyjä osingon lähdeveroja ja mitään maksullisia dokumentteja ei tarvitse hakea osakevälittäjiltä.

Päivitetty 30.06.2023Olen saanut toisen palautuksen vuoden 2019 osinkojen osalta tililleni. Käsittelyaika oli siis tämän palautuksen osalta vain 1.5 vuotta, koska hain nämä marraskuussa 2021. Käsittely on siis nopeutunut aivan massiivisesti. 

Koko prosessin läpivienti ei vienyt yhtäkään euroa, joten rahallisia kustannuksia tästä ei sinulle aiheudu.

Huomioitavaa

  1. Siirry lomakkeessa takaisinpäin vain lomakkeen alhaalla olevalla Back painikkeella. Muuten lomakkeen täyttäminen kaatuu.
  2. Osingot pitää hakea takaisin kolmen vuoden sisällä ensimmäisestä osingosta.
  3. Jos saat Tanskasta merkittäviä summia osinkoja, voit elämäsi helpottamiseksi tilata osinkojen maksu- ja lähdeverotodistuksen pankiltasi tai arvopaperivälittäjältäsi. Nordnetilla tämä maksaa 50 euroa.

Vastuuvapaus: Tämä kirjoitus ja sen sisältöä on tarkoitettu yleiseksi tiedoksi ja kertomukseksi, miten itse olen toiminut. Kirjoituksen sisältö on koottu niin luotettavista lähteistä kuin mahdollista, mutta en ota vastuuta tiedon virheellisyydestä. Jos päätät seurata ohjetta, niin vastaat itse tekemistäsi virheistä. Verotukseen littyvissä kysymyksissä ja epävarmuuksissa on aina hyvä loppukädessä kääntyä verottajan puoleen.

Kommentit

  1. "Onnittelut haastavimman vaiheen tekemisestä. Nyt sinun pitää enää vaan odottaa. Ja odotusaika on tällä hetkellä noin kaksi vuotta, joten henkeä ei kannata hirveästi pidättää."

    -ROTFL! Itse odotan edelleen vuoden 2017 osinkojaveroja Novolta. Ja voin taata sen, että Tanskan hallitus ei mitään korkoja maksele!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottavan aika on kyllä pitkä. Näin he ainakin väittävät tekevänsä, mutta nykyisessä korkoympäristössä se tuskin paljoa on :)

      Poista
  2. Kiitos selkeistä ohjeista. Onko kokemusta Norjan verottajasta? Minulla on jo useamman vuoden ollut siellä yirtys seurantalistalla, mutta verosäädön takia olen nyt luopunut ajatuksesta. Mikäli se onnistuu yhtä helposti (ja halvasti!) niin pitää kyllä palata takaisin seurantalinjalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä perehtynyt Norjan vastaavaan käytäntöön ja tuskin sitä ihan vielä tänä vuonna teen. Mutta heti, kun alan hakemaan takaisin lähdeveroja Norjasta, niin voit olla varma, että vastaava ohje ilmestyy blogiini! :)

      Poista
    2. Sieltä löytyy Norjasta verottajansivulta oma lomakkeensa samaan tarkoitukseen.

      Poista
    3. Jep. Olen tästä kuullut, mutta en ole vielä itse asiaan perehtynyt! :)

      Poista
    4. Moikka! Kiitos jakamastasi tiedosta! Pitää tutustua tuohon Norjan digitaaliseen hakemukseen, kun aika tulee. :)

      Ranskalaisten osakkeiden liikaverotusta selvittelin joskus viisi vuotta sitten, ja silloin se oli ainakin täysin mahdotonta. Pitääkin katsoa onko asia muuttunut vuosien varrella. :)

      Poista
  3. Kiitos! Olen kovasti yrittänyt selvittää samaa USAn osalta (OST:lle maksettujen osinkojen lähdeveron hakeminen takaisin). Käytössä Nordnet, mutta OST:n osalta pitää silti hakea itse. Oletko tehnyt tätä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tehnyt ja en osaa valitettavasti faktapohjaista vastausta sinulle antaa. Melkein väittäisin, että näiden takaisin hakeminen takaisin ei onnistu (perstuntuma).

      Poista
  4. Kuinka Tanskan lähdeverojen palautusten kanssa kävi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prosessi on itseasiassa vieläkin kesken ja juuri pari päivää sitten päivittelin asiaa Instagram-tililläni. Hakuprosessia pitkitettiin kahdelle hakemukselleni jopa 18 kuukaudella. Samaa kuullut kaikilta muiltakin, joten heidän prosessi on vain todella ruuhkaantunut tällä hetkellä.

      Poista
    2. Kiitos tiedosta. Taidan myydä ennen osinkoja, en kykene odottelemaan 3+ vuotta. Hakemus voi tulla vielä bumerangina takaisin kuten minulle kävi erään toisen maan kanssa.

      Poista
    3. Voi hyvinkin olla mahdollista, että tulee takaisin bumerangina. Kannattaa sinun tapauksessa varmasti sitten myydä :)

      Poista
    4. Olen itsekkin suunnitellut sijoittavani pariin defenssiiviseen Tanskalais yhtiöön, jonka osinkoprosentti liikkunut siellä 2% hujakoilla. Laskin, että jos olisi 15000e kokoiset sijoitukset per yhtiö ja jäisi saamatta tuo 12% lähdevero hyvitys, niin tämä tekisi noin 35e miinusta vuodessa. Tavallaan ei ole mitään järkeä, mutta voisiko sen ajatella olevan hinta vakaudesta, jota hajauttaminen toisi?

      Poista
  5. Itsekkin suunnittelin Tanskalaisiin osakkeisiin sijoittamista. Yhtiö/ yhtiöt ovat semmoisia, että ei maksa kuin 2% osinkoa. Laskin, että vaikka olisi 15000e sijoitus per yhtiö ja kyseinen 12% lähdevero saatava jäisi saamatta, niin miinun olisi 35e noin. Toki tämäkin rahaa, mutta toisaalta voisiko ajatella sen olevan hinta siitä, että saa vakautta salkkuun?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen itsekin ajatellut! :) Mielestäni ei ole mitään syytä olla sijoittamatta Tanskaan tästä prosessista huolimatta, koska siellä on erinomaisia yrityksiä saatavilla. :)

      Poista
  6. Kiitos vastauksesta! Niin ja näkisin kumminkin tuon 12% olevan aika pieni hinta, ellei nyt ole monen sadantuhannen sijoitukset...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän siinä on, että ihmiset pelkää tuota 12% prosentinveroa joka nyt aika pieni tosiaan, ellei ole 10 000e osinkotulot per yhtiö :)?

      Poista
    2. Ihmisille on varmasti iskostunut niin vahvasti käsite "pitää välttää kaikkia kuluja, koska ne syövät tuotot", että välillä unohtuu ajatella asiaa yhtään sen tarkemmin. :) Muuta järkevää syytä en keksi.

      Poista
  7. Olen saanut Tanskan verottajalta myönteiset päätökset vuosien 2017 ja 2018 osalta osinkoveron palautuksista 19.9.2022. Mitään suorituksia en kuitenkaan ole vielä saanut tililleni (oli ilmoitettu oikein) tähän mennessä... Päätöksissä kyllä todetaan, että you may experience longer processing time of your payment. Onko kenelläkään tästä kokemuksia, että kuinka kauan mahtaa kestää palautuksen saaminen??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole itse vielä saanut hyväksyttyä päätöstä, mutta jos ja kun sellaisen saan, niin päivitän tekstiä sen osalta. :) Voi olla, että tanskalaisilla vain kaikki kestää. :D

      Poista
  8. Hei ja kiitos selkeästä kirjoituksesta. Oliko palautuksissa maksettu luvatut korot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, kiitos kommentista! Kyllä, palautukselle maksettiin luvatut korot. :)

      Poista
  9. Kiitos kirjoituksesta. Laitoin asiaa omalta osaltani eteenpäin esimerkkisi innoittamana. Yksi kysymys liittyen Suomen verottajan as.paikkatodistukseen: Saako tämän sähköisenä, vai skannasitko paperilomakkeen? Tilasin itse lapun paperisena leimoineen - ajattelin, että virkamies vaatii leimat yms yt. Vesa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nykyään myös sähköisenä ja sähköinen todistus sisältää myös leimat. Mutta tässä voi olla eroja. Ensimmäisen kerran kuin hain, niin sain paperisen version, jonka sitten vain skannasin :)

      Poista
    2. Kiitos! En tietenkään älynnyt pyytää puhelimessa tätä todistusta 2017 alkaen, joten sain vain vuotta 2023 koskien -> uusiksi meni.

      Poista
    3. Hehe, pikkuvika. :) Mutta tosiaan voi hakea kaikille mahdollisille vuosille kerralla, ei ole mitään rajoitusta. :)

      Poista
  10. Kiitos informatiivisesta kirjoituksesta. Laitoin itsekin asian tulille. Saitko Suomen verottajalta asuinpaikkatodistuksen sähköisenä vai paperisena?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ensimmäisen kerran hain verottajalta asuinpaikkatodistusta, niin sain sen paperisena. Nykyään taitaa jo saada sen sähköisenä sähköisen palvelun kautta ja tulee myös sähköisenä sinulle. :)

      Poista
  11. Tanska rahoittaa hyvinvointivaltiota allekirjoittamansa verosopimuksen vastaisesti anastamalla satoja miljoonia ulkomaisilta sijoittajilta (Novo Nordiskin pörssiarvo on noin 220 miljardia euroa). Anomus ei tosiaankaan ole yksinkertainen ja siinä on useampia ATK-teknisiä virheitä. Esim. ISIN-tunnus menee sisälle vasta kun napsauttaa hiirellä solun ulkopuolelle, eli kellertävänä ja entterillä se ei toimi. Lomake ei hyväksy desimaalikukuja, mutta ilmoittaa siitä vasta lopussa epämääräisellä virheilmoituksella. Et myöskään saa salatun sähköpostin PIN-koodia pyyntönapista millään puhelinnumerolla, eli ei ilmeisesti toimi Tanskan ulkopuolella. Jos tiliote on suomeksi, ei toistaiseksi taida olla vakiintunutta tapaa, mitä lisäksi haluavat. Anominen ehkä helpottuu, kun mahdollisimman moni anoo ja maksimoi myös heidän pään työpanoksen. Ehkä lopulta saadaan toimiva rutiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon myös, että tulevaisuudessa toimiva rutiini saadaan tähänkin hommaan. Sen saaminen vaan kestää varmasti hetken.

      Poista
  12. Kiitos hyvästä esimerkistä. Vuonna 2022 Novo on maksanut osinkoa kaksi kertaa. Maaliskuun 25.3.2022 yhtiökokouksen jälkeen 8,15DKK/osake ja Elokuussa 12.8.2022 4,25DKK/osake. Pitääköhän näistä kirjata molemmista omat lähdeveron takaisin hakemiset vai onko ns vuosikohtaisia eli laskee saadut osingot 12,40DKK/osake mukaisesti koko vuoden osalta tuohon? Sama näyttäisi olevan 2021, 2020, 2019, 2018..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit kirjata kaikki vuoden osingot kerralla riippumatta siitä kuinka monta kertaa vuodessa yritys maksaa osinkoa! :)

      Poista
  13. Kiitos paljon, onnistui toimittaa Danske Bankia koskevat palautushakemukset viimeiseltä kolmelta vuodelta! Vajaa 500 euroa pitäisi tulla takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kuulla! Eipä mitään, mukava olla hyödyksi! :)

      Poista
  14. Hei, otin tämän veronpalautuksen hakemusasian työn alle. Mulla ongelmana on, että en löydä Nordnetista Novon osinkoja DKK-valuutassa, vaan laskelmissa on kaikki EUR. Osaatko sanoa miten/mistä löytyy tiedot DKK- valuutassa - kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Tämä johtuu varmasti siitä, että sinulla ei ole käytössä valuuttatiliä, jonka vuoksi se näyttää sinulle suoraan osingot euroina. Kuitenkin osingonmaksutapahtuma -dokumentista näet vaihtokurssin, jonka avulla pystyt muuttamaan eurot takaisin Tanskan kruunuiksi. :)

      Poista
  15. Kiitos erinomaisesta kirjoituksesta. Tämän innoittamana tein omat hakemukseni vuosilta 2017 - 2023 koskien Pandora ja Novo Nordiskin osinkoja. Itselläni on käytössä kolme välittäjää: Nordea, Nordnet ja Degiro. Nordnetistä kuittien kerääminen oli helppoudessaan ihan omaa luokkaansa. Nordeasta jouduin lähettämään omalle koneelle tallettamiani tiliotteita, joista maalasin relevantin osinkotapahtumat keltaisella. Degirosta joutui ottaman kuvakaappauksia ja jälleen liittämään tiliotteen, joissa oli paljon epäolennaisia tapahtumia. Käsittelyajaksi ennustetaan 18 kk tällä hetkellä. Katsotaan kuinka käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! :) Toivotaan sinulle ripeää käsittelyaikaa ja myös sitä, että Nordean ja Degiron tositteet kelpaavat kuten Nordnetin. :)

      Poista
  16. Miten rahavirrat loppupeleissä menevätkään? Danske Bankin osingosta meni veroa viime kuussa 27%. Ja saanen siitä takaisin 12 pros.yksikköä Tanskan suunnalta. Verotetaanko kyseisestä osingosta myöhemmin suomalaisessa verotuksessa vielä jotain, jos tarkoitus on päätyä samalle 25,5 % verotustasolle kuin suomalaisten osakkeiden kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei veroteta mitenkään enää uudestaan ja itseasiassa Tanskan verottaja maksaa tälle liikaa verotetulle lähdeverolle jopa korkoa, jos prosessissa kestää pitkään. :)

      Poista
  17. Mitä tarkoittaa tämä? Osingot pitää hakea takaisin kolmen vuoden sisällä ensimmäisestä osingosta. Voinko siis hakea nyt tuon 12 % vuosilta 2020, 2021 ja 2022? Olen omistanut tanskalaista yhtiötä vuodesta 2015

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos saat osingon tilillesi vaikka 1.1.2020, niin siitä tasan kolmen vuoden päästä 1.1.2023 sinun pitää aloittaa prosessi lähdeverojen hakemiseksi takaisin. Joten toisin sanoen, et voi hakea enää takaisin 2020 vuoden lähdeveroja.

      Poista
  18. Hei, Mitä tarkoittaa? Osingot pitää hakea takaisin kolmen vuoden sisällä ensimmäisestä osingosta. Voinko hakea nyt 12 % vuosilta 2020, 2021 ja 2022. Olen omistanut tanskalaista yhtiötä v. 2015 alkaen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos saat osingon tilillesi vaikka 1.1.2020, niin siitä tasan kolmen vuoden päästä 1.1.2023 sinun pitää aloittaa prosessi lähdeverojen hakemiseksi takaisin. Joten toisin sanoen, et voi hakea enää takaisin 2020 vuoden lähdeveroja.

      Poista
  19. Kirjoituksesi skat.dk -linkki ei enää toimi, yritän tässä löytää palvelun nykyisen sijainnin... olisiko tämä:
    https://udbytterefusion.skat.dk/SelfService/submission/submit/SKATRefusion

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suosituimmat tekstit viimeiseltä 30 päivältä

Nordnet vs OP -osakevälittäjien kilpailutus

Kuukausikatsaus 2024-08

Vuokralainen vaihtuu ensimmäisen kerran – Vuokravälityksen ja asunnon ylläpidon ulkoistaminen Asuntopehtoorille

WC-remontti alle 2000 eurolla - Katso ennen ja jälkeen kuvat remontista

Asuntolainan ja sijoitusasuntolainan uudelleenrahoitus – Vertailussa mukana Osuuspankki, Nordea ja S-pankki

Taloudellinen riippumattomuus – Missä mennään tavoitteen suhteen?

Näin ostat 300 000 euron omakotitalon ilman omarahoitusosuutta

Asumiskustannukset omakotitalossa ensimmäisen vuoden aikana

Näin kuukausisäästät alaikäiselle Nordnetin Indeksirahastoon