Arvostelussa Nordnetin Osakesäästötili


Kaupallinen yhteistyö: Nordnet

Osakesäästötili on ollut mediassa todella kuuma aihe ja sen käyttöönotto on aivan kulman takana. Suomessa toimivista osakevälittäjistä Nordnet, Nordea, Danske Bank ja Mandatum Life ovat kertoneet tarjoavansa osakesäästötiliä heti tammikuun alusta alkaen. Nordnet oli kuitenkin ensimmäinen toimija, joka avasi osakesäästötilien perustamisen jo 20.11.2019. Tämän lisäksi Nordnet on laittanut nopeille tilinavaajille meheviä etuja, kunhan sen tekee vuoden loppuun mennessä. Käyn tässä kirjoituksessa kattavasti läpi osakesäästötilin hyödyt, haitat ja kenelle kyseinen tili olisi sopiva.

Osakesäästötili lyhyesti

Osakesäästötili on ollut jo vuosia tarjolla muissa Pohjoismaissa. Esimerkiksi Ruotsissa ISK-tilille on voinut ostaa osakkeita vuodesta 2012 ja tilejä on avattu tähän mennessä jo yli 3 miljoonaa. ISK-tili on ollut siis jättimenestys kansankapitalismin nostattajana Ruotsissa. Toivotaan suomalaiselle osakesäästötilille samanlaista menestystä.

Osakesäästötili on valtion kädenojennus yksityissijoittajille, jotka haluavat siirtää maksettavien verojen ajankohtaa myöhemmäksi. Verojen siirtämisellä korkoa korolle -ilmiö kasvattaa sijoitettua pääomaa nopeammin kuin arvo-osuustilillä. Ajatuksena oli lisäksi tuoda suorat osakesijoitukset rahastosijoitusten kanssa samalle viivalle. Osakesäästötilit tulevat suurimmalla osalla osakevälittäjistä käyttöön vuoden 2020 alusta, joten siihen on aikaa enää reilu kuukausi. Suosituista suomalaisista osakevälittäjästä vain OP ei ole kertonut selkeää ajankohtaa tilinavaukselle.

Osakesäästötilillä on monia ominaisuuksia, joista tärkeimmät on listattuna alle:
  • Osakesäästötilille voi tallentaa vain rahaa
    • Tilille voi tallentaa maksimissaan 50 000 €
  • Osakesäästötilille ei voi siirtää osakkeita, rahastoja tai mitään muitakaan instrumentteja
  • Osakesäästötilin voi avata kuka tahansa yksityishenkilö (yritys ei voi avata)
    • Tilin voi siis avata vaikka alaikäiselle
  • Osakesäästötilejä voi olla vain yksi henkilöä kohden. Jos tässä asiassa yrittää huijata, niin siitä koituu merkittäviä taloudellisia seurauksia
  • Osakesäästötilille voi ostaa vain osakkeita (kotimaiset, ulkomaiset ja First North -osakkeet)
Osakesäästötili poikkeaa siis varsin paljon olemassa olevasta arvo-osuustilistä. Arvo-osuustilille voi ostaa mitä tahansa pörssilistattua instrumentteja ja tilejä voi olla useita vaikka eri välittäjillä. Tätä ominaisuutta ei ole osakesäästötilillä. Osakesäästötilejä voi olla vain yksi henkilöä kohden ja jos satut avaamaan toisen osakesäästötilin edellisen rinnalle, tulee valtio perimään sinulta 10 €/päivä/tili. Kahdella avatulla tilillä saat sanktioita vuodessa siis 7 300 €.



Osakesäästötilin hyödyt ja haitat

Osakesäästötilissä on sekä hyötyjä että haittoja, niinkuin yleensäkin kaikessa. Olen pyrkinyt listaamaan tähän kappaleeseen kaikki mieleeni tulleet asiat. Jos huomaat kirjoituksessa puutteita, niin kerro se kommenttiosiossa ja pyrin täydentämään sitä mukaa.

Osakesäästötilin varoja nostettaessa veroa maksetaan talletetun oman pääoman ja tuoton suhteessa. Jos sinulla on osakesäästötilillä esimerkiksi 5 000 € sijoitettua pääomaa ja voittoa 1 000 € (yht. 6 000 €), nostat tililtä 1 000 €, niin maksat veroa 167 € osuudesta (eli 50 €). Verojen maksaminen voitoista on siis tehty loogisesti.

Osakesäästötilin merkittävin hyöty on tietysti verojen siirtäminen ja korkoa korolle -ilmiön hyödyntäminen. Muita osakesäästötilin hyötyjä ja haittoja olen listannut alla olevaan taulukkoon.

Osakesäästötilille ei voi missään olosuhteessa siirtää enempää kuin 50 000 €. Kuvitellaan tilanne, jossa olet siirtänyt salkkuun täyden 50 000 € ja sijoitat kaiken rahan yhteen osakkeeseen. Yritys hakeutuukin myöhemmin konkurssiin, jolloin osakesäästötilisi arvo on 0 €. Ainoa tapa saada siirrettyä lisää rahaa osakesäästötilille on purkaa osakesäästötili ja avata uusi. Tilin avaaminen on ainakin Nordnetilla ilmaista, mutta tietty se vaatii hieman vaivaa. Huomioitavaa on kuitenkin se, että Nordnetissa osakesäästötilin lopetus maksaa 50 € (kuolintapauksessa 100 €).

Kenelle osakesäästötili sopii?

Osakesäästötili sopii mielestäni kaikista parhaiten kolmelle ihmisryhmälle: 1) aktiiviset kaupankävijät, 2) opiskelijat ja 3) vastasyntyneille. Osakesäästötilin avaaminen on harkinnan arvoista myös muille, mutta erityisesti nämä kolme ryhmää hyötyvät siitä.
Aktiivista osakekauppaa käyvät opintorahan piirissä olevat opiskelijat ovat aikaisemmin olleet varsin epäreilussa tilanteessa, jossa Kela on huomioinut vain syntyneet luovutusvoitot, mutta ei lainkaan luovutustappioita niinkuin muilla yksityissijoittajilla. Tämä ongelmaa poistuu nyt kättelyssä osakesäästötilin myötä, kunhan voittoja ei nosteta tililtä ulos. Osakesäästötili siis helpottaa päätösten tekemistä sijoitusten suhteen, kun osakkeeseen ei tarvitse lukkiutua vain verotuksillista syistä.

Aktiivisille kaupankävijöille osakesäästötili mahdollistaa myyntien tekemisen ilman välitöntä veroseuraamusta. Verojen siirtäminen hamaan tulevaisuuteen voi tuoda parhaimmillaan miljoonien eurojen säästöt kertoo Jukka Lepikkö Nordnet blogissaan. Tätä voidaan pitää siis aivan merkittävänä etuna normaaliin arvo-osuustiliin verrattuna.

Vastasyntyneillä lapsilla on sijoittamisen tärkeintä attribuuttia mielettömät määrät. Eli siis aikaa. Jos lapsen vanhemmat haluavat säästää lapsilleen verotehokkaasti osakkeisiin mahdollistaen osakemyynnit veroitta, niin osakesäästötili on siihen todella hyvä työkalu.
Itse tulen avaamaan osakesäästötilin nimenomaan aktiivista kaupankäyntiä varten, koska minulla on ollut mielessä jo pari vuotta perustaa ns. ”pelisalkku” normaalin osakesalkun kylkeen. Vihdosta viimein siihen on sopiva työkalu saatavilla. Ulkomaalaisten osakkeiden osinkojen ennakkopidätyksen johdosta tulen pääasiallisesti keskittymään joko suomalaisiin osakkeisiin tai osinkoa maksamattomiin yrityksiin (”kasvuyrityksiin”).

Nordnetin osakesäästötilin hinnoittelu ja avausedut

Nordnetin osakesäästötilin avaaminen on täysin ilmaista, tilin ylläpidossa ei ole mitään kuukausimaksuja eikä osakkeiden säilytyksestä oteta maksua. Asiakkuuden hinta on siis tasan 0 €. Voiko tarjous siis paljoa tämän paremmaksi mennä? Kaiken tämän lisäksi pohjoismaisille osakkeille tarjotaan reaaliaikaisesti striimaavat kurssit sisältäen Oslon pörssin aina 31.12.2020 asti. Täytyy myös muistaa, että veroraportointi on Nordnetilla Välittäjä 2019 -tutkimuksen mukaan Suomen parasta kattavuudeltaan ja virheettömyydeltään. Mielestäni Nordnetin hinnoittelu on todella kilpailukykyinen. Ainoa kehityksen kohde on välityspalkkioiden muuttaminen prosentuaaliseksi ja pienemmäksi minimisummaksi, jotta pienienkin rahasummien siirtäminen osakkeisiin olisi järkevää.

Jos avaat Nordnetin osakesäästötilin vuoden loppuun mennessä, saat tason 1 välityspalkkiot (0.06 %, min 3 €/toimeksianto) ensimmäiseksi kolmeksi kuukaudeksi, vuoden ilmainen käyttöoikeus Inderesin osakeanalyysikirjastoon (01.12.2019-29.02.2020), kuukauden ilmaisen pääsyn Sijoittaja.fi mallisalkkuihin ja maksuttoman videoverkkokurssin, missä saat apua osakesäästötilisijoituksiin sekä tilin käyttöön.

Jos kiinnostuit osakesäästötilin avaamisesta, niin se on mahdollista Nordnetissa jo tänään!

Kirjoitus on toteutettu yhdessä Nordnetin kanssa.

Lähteet: Pörssisäätiö, Nordnet -blogi, Sijoitustieto & Taloustaito.

Kommentit

  1. Jos opiskelija sijoittaa opintorahansa eli meidän veroeurot, jotka on tarkoitettu elinkustannuksiin, niin vilunkia toimintaa !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai niin. Miten sitten tukien piirissä olevien henkilöiden alkoholin, tupakan tai muiden turhakkaiden osto? Eivät nämäkään kuulu normaaliin elämiseen tarvittaviin kustannuksiin. Harvassa ovat kaverit, jotka pystyvät vielä opintorahasta sijoittamaan. Kyllä se lähes aina vaatii lainannostamista.

      Poista
    2. Unknown antoi hyvän kritiikin miten toiset voivat hyödyntää kyseistä tiliä mikä ei toisten mielestä ole oikein, mutta omasta mielestä tämä on juuri hyvä esimerkki ja opetus, miten lapsia sekä nuoria tulisi opettaa säästämään aina kun mahdollista ja mahdollisimman varhain ilman, että olisi suuria haittoja tai vaikutuksia omaan elämään kuten kelan tulojen leikkaus tai lopetus kokonaan. Sekä omasta mielestä on hyvä että voi aloittaa mahdollisen vaurastumisen mahdollisimman ajoissa, jolloin on suuri todennäköisyys että henkilö saa hyvän opetuksen oman talouden ylläpitämisestä, sekä mahdollisesti tienaa niin hyvin pitkässäjuoksussa että ei tulevaisuudessa tarvitse muita tukia, mitä muuten tarvitsisi ottaa ja kuormittaisi yhteiskuntaa yhä enemmän. Ja erittäin hyvin kirjoitettu teksti Osinkoinsinööriltä, jossa mielestäni oli hyvin katsottu ja listattu sekä hyödyt että haitat, jonka perusteella pystyy itse miettimään kannattaako tiliä avata vai ei.

      Poista
    3. Kiitos hyvästä kommentista ja jaan ajatuksesi täysin! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suosituimmat tekstit viimeiseltä 30 päivältä

Kuukausikatsaus 2024-02

Nordnet vs OP -osakevälittäjien kilpailutus

WC-remontti alle 2000 eurolla - Katso ennen ja jälkeen kuvat remontista

Asuntolainan ja sijoitusasuntolainan uudelleenrahoitus – Vertailussa mukana Osuuspankki, Nordea ja S-pankki

Kuukausikatsaus 2024-01

Näin haet tanskalaisten osakkeiden osingon lähdeveron takaisin

Näin ostat 300 000 euron omakotitalon ilman omarahoitusosuutta

Asumiskustannukset omakotitalossa ensimmäisen vuoden aikana

Kuukauden Osake - Eolus Vind

Näin asumiskustannukseni muuttuvat muuttaessani omakotitaloon kerrostalosta