Kuukausikatsaus 2019-11

Osinkoinsinööri - Kuukausikatsaus

Pyrin kirjaamaan kuukausikatsauksiini sentin tarkkuudella kaikki tulot ja menot. Kuukausikatsauksissa nähtävät luvut ovat henkilökohtaisia, vaikka samassa taloudessa asuu toinenkin henkilö. Olemme puolisoni kanssa päättäneet jakaa kaikki yhteiset kustannukset tasan puoliksi. Hieman muista bloggaajista poiketen kuukauteni vaihtuu aina 19.päivä palkkapäivästäni johtuen. Kuukauden ajanjakso on siis aina 19.päivästä 18.päivään.

Tulot ja menot

Vuoden 2019 11. kuukauden aikana tuloja kertyi 2 815 €, josta muita kuin palkkatuloja oli 53 €. Kuluja kertyi tässä kuussa 1 926 € (asuntolainan lyhennyksen kanssa 2 233 €).

Huhu. Kulut olivat koko vuoden korkeimmat lomakuukautta lukuunottamatta. Tähän on kuitenkin varsin selkeät perustelut ja syyt. Peruselämisen lisäksi tässä kuussa oli paljon kustannuksia, joita ei tapahdu kuukausittain. Päätimme vihdoin heittää toisen makuuhuoneemme vuodesohvan mäkeen (vanha malli, joka painoi noin 10^8 kg) ja ostaa uuden tilalle (200 €). Tämän lisäksi uudistimme olohuoneen sisustusta uudella matolla (54 €). Olin työmatkalla Italiassa (Torino ja Milano) ja jäin rilluttelemaan viikonlopuksi Milanoon. Tästä tuli ylimääräisiä matkustuskustannuksia 370 €. Minulla on itseasiassa mennyt matkustamiseen 4 600 € hieman reilussa vuodessa. Ostin myös paljon lisää vaatteita ja maailman hienoimman ugly sweaterin pikkujouluihin (yht. 127 €). Tämän lisäksi kansitin opinnäytetyöni, joka kustansi 58 €.

Auton lainanlyhennyksen jatkuvat, joka näkyy 150 € korkeampina autokustannuksina. Lasken sekä auton lainanlyhennyksen että koron kuluksi.

Kiinteitä kustannuksia ovat Netflix (mitä maksan lahjaksi pikkusiskoilleni) ja uimaranneke. Tämän lisäksi säästän jokainen kuukausi 15 € / nuppi kolmelle kummitytölleni Nordnetin Superrahastoihin aina siihen asti, kun he täyttävät 18 vuotta. Aloita helppo kuukausisäästäminen* Nordnetin Superrahastoihin!

Säästöön tuloista jäi 31.6 %, joten vuodelle asetettu tavoite jäi hieman vajaaksi. Säästöön (lainan lyhennyksiin, sijoituksiin tai käteiseksi) jäi tässä kuussa toisin sanoen 889 €. Alla olevassa taulukossa on eritelty kulujen jakautuminen.



Sijoitukset

Sijoitusten muutokset kuukausitasolla löytyvät alla olevasta taulukosta. Uutta pääomaa tuli laitettua salkkuun lisää 431.61 €. Salkkuun on laitettu vuoden alusta laskien yhteensä 5 518.71 € uutta pääomaa. Kaikki salkkuun tulevat osingot sijoitetaan uudestaan. Ennakonpidätyksen jälkeen osinkoja on tänä vuonna tullut yhteensä 801.45 € (brutto 1070.69 €). Osinkoja ei tässä kuussa tullut, mutta ensi kuun aikana on tulossa vielä MOWIn kvartaaliosinko.

Tässä kuussa lisäsin positiotani Intrumissa ja avasin omistuksen Betssoniin. Näistä kirjoitin juuri toisessa tekstissä, joten ei käydä niitä sen enempää tässä kirjoituksessa. Kirjoitus on luettavissa täältä.

Salkun päiväkohtaisia muutoksia voi seurata Sharevilleen rekisteröityneenä Osinkoinsinööri käyttäjätunnuksen takaa. Sharevillessä on minulla tällä hetkellä 99 seuraajaa, joten 100 seuraajan rikkoutuminen on ihan huulilla. Salkkuni kävi kuun aikana jo yli 32 500 €:ssa, mutta sieltä on lasketeltu jo 700 € parin päivän aikana.


Nettovarallisuus ja varallisuuden kehittyminen

Alla 18.11.2019 päivitetty nettovarallisuus. Asuntolaina lyheni 400 €, opintolaina 100 € ja autolaina 130 €. Kuten aikaisemmin mainitsin, niin ostimme uudehkon auton (Audi A3 vm. 2014) ja sen lainan lyhennykset jatkuvat. Päädyimme lopettamaan ylimääräisen 50 € säästämisen kuukaudessa ylimääräisiä lyhennyksiä varten ja otin yhteyttä pankkiin osamaksuajan lyhentämiseksi. Pyysin nostamaan lainanlyhennystä 500 € kuukaudessa, josta minun osuuteni on 250 €. Velkaisuus tulee siis laskemaan merkittävästi nopeammin, mutta se tulee näkymään pienenä hyppynä kuukausittaisessa kulutuksessani.

Tulen tekemään autosta poistoja vuosittain, mutta selkeää laskukaavaa en ole vielä päättänyt. Päädyn todennäköisesti arvioimaan (tai arvioittamaan) joka vuosi auton sen hetkisen arvon tai teen n. 10 % poiston arvosta.

Hyvän säästöasteen ja positiivisen markkinakehityksen johdosta nettovarallisuus ylitti viime viikolla jo 50 000 € rajan, mutta valitettavasti Pandoran ja Gjensidigen laskettelun takia jäätiin vielä kolkuttelemaan kyseistä rajaa (49 777 €). 50 000 € nettovarallisuuden ylittyminen tapahtuu samalla sekunnilla, kun palkka ilmestyy tilille 20.päivä.



Uutena osiona kuukausikatsauksiin halusin nostaa netto- ja sijoitusvarallisuuden muutoksen blogin aloittamisesta lähtien, jotta lukijoille olisi helpompi nähdä miten varallisuus on kehittynyt viimeisten vuosien aikana. Alla kuvaaja, jossa seurataan netto- ja sijoitusvarallisuuden kehittymistä kuukausitasolla ensimmäisestä blogitekstistä lähtien.



Jos tämän kuvaajan näkeminen ei motivoi ihmistä aloittamaan/jatkamaan sijoittamista ja säästämistä, niin sitten siihen ei kyllä auta mikään. Oman talouden hallitsemisella ja fiksuilla valinnoilla on mahdollista tehdä merkittäviä muutoksia omaan varallisuuteen jopa lyhyessä ajassa.

Yhteenveto

Nettovarallisuus kehittyi kuukauden aikana suotuisasti sen ollessa 2 524 €. Se on niin paljon, että vain kaksi kertaa koko mittaushistorian aikana nettovarallisuus on noussut enemmän kuukauden aikana (maaliskuu 2019, 2 616 € ja syyskuu 2019, 3 308 €). Nettovarallisuuden kehittyminen kuluvan vuoden aikana on muutenkin ollut päätä huimaavaa.

Puolisolle ostettu kallis joululahja tulee maksettavaksi ensi kuulle, mutta muuten kulut näyttävät kohtuullisilta. Parhaalle ystävälleni syntyi lapsi ja minua pyydettiin hänen kummikseen. Tulen hänellekin pystyttämään osakesalkun, johon siirrän 15 €/kk aina siihen asti, kun hän täyttää 18 vuotta. Hyväntekeväisyys lohkaisee tämän jälkeen tuloistani jo 100 €/kk, jota pidän varsin korkeana.

Sain vihdosta viimein urakkani valmiiksi vuosikatsauksien (seuraan itseasiassa tasan 120:n yrityksen vuosikatsauksia) osalta ja seuraavaksi pitäisi vielä laskea ns. tasot, joilta osakkeita voi alkaa ostamaan.

Sain vihdosta viimein toimitusjohtajalta hyväksynnän opinnäytetyön julkaisemiseen salauksien jälkeen, jonka jätin kirjastoon jo viime viikolla. Tulen siis valmistumaan parin viikon sisällä. Korkeimman koulutukseni nimi on tämän jälkeen siis Master of Chemical Engineering and Biotechnology.

Iltalehden kirjoituksen (kirjoitus) ja yleisen tietoisuuden lisääntyminen omasta pikku harrastuksestani on lisännyt tuttujen pyyntöjä sijoittamisen opettamisesta merkittävästi. Olen toistaiseksi opettanut 15-20 henkilöä sijoittamisen pariin ja olen alkanut miettiä sitä, että pitäisikö ihmisiä alkaa valmistemaan mahdollista pörssiromahdusta varten. Voisi olla myös hyödyllistä tehdä ns. PowerPoint-esitys sijoittamisesta, niin opettaminen olisi hieman nopeampaa ja tasalaatuisempaa.

Viisas rahan verkkolehteen on tulossa minulta taas teksti lähiaikoina, joten muistahan käydä lukemassa! Oletko osallistumassa marraskuussa Sijoitus Invest -tapahtumaan? Blogin vasemmassa reunassa komeilevat kasvot saattaisivat olla siellä nähtävissä. Jos tulet paikalle, niin tulepa vetämään hihasta ja kertomaan mielipiteesi blogistani! 😊

Miten sinun kuukautesi meni säästämisen ja sijoittamisen suhteen?

*Affiliate marketing -linkki, josta saatetaan maksaa minulle komissiota sitä kautta tehdystä kaupasta/rekisteröitymisestä. Tämä ei kuitenkaan tuo sinulle mitään ylimääräisiä kuluja!

Kuva: Janette Virtanen

Kommentit

  1. Onneksi olkoon kasvaneesta nettovarallisuudestasi, se lämmittää aina mieltä ja kertoo, että suunta on oikea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kasvu on ollut niin hurjaa kuluvan vuoden aikana, että vaikea sitä on edes uskoa!

      Poista

Lähetä kommentti

Suosituimmat tekstit viimeiseltä 30 päivältä

Nordnet vs OP -osakevälittäjien kilpailutus

Kuukausikatsaus 2024-08

Vuokralainen vaihtuu ensimmäisen kerran – Vuokravälityksen ja asunnon ylläpidon ulkoistaminen Asuntopehtoorille

WC-remontti alle 2000 eurolla - Katso ennen ja jälkeen kuvat remontista

Näin haet tanskalaisten osakkeiden osingon lähdeveron takaisin

Asuntolainan ja sijoitusasuntolainan uudelleenrahoitus – Vertailussa mukana Osuuspankki, Nordea ja S-pankki

Taloudellinen riippumattomuus – Missä mennään tavoitteen suhteen?

Näin ostat 300 000 euron omakotitalon ilman omarahoitusosuutta

Asumiskustannukset omakotitalossa ensimmäisen vuoden aikana

Näin kuukausisäästät alaikäiselle Nordnetin Indeksirahastoon