Vuoden 2020 tavoitteet - Pörssiromahduksen kautta voittoon

  

Vuoden 2020 tavoitteet

Tuttuun tapaan asetin itselleni vuoden alussa tavoitteita, jotta matkani taloudellista riippumattomuutta kohti on hieman kiinnostavampaa ja tavoitteellisempaa. Itselleni on motivoivaa asettaa tavoitteita joka vuosi, vaikka se ei kaikille olekaan tarpeellista. Vuosi on ollut haastava monella tavalla niin etätyöskentelyn kuin työtehtävien muuttumisen vuoksi. Vuoden aluksi koin sijoitusurani ensimmäisen pörssiromahduksen, joka pahimmillaan laski osakesalkkuni arvoa melkein 15 000 euroa kahdessa viikossa.

Vuoden lopussa hiljenen selvittämään itselleni kuluneen vuoden tavoitteiden saavuttamista ja tätä on seurannut aina uusien tavoitteiden asettaminen seuraavalle vuodelle. Taloudellinen riippumattomuus on kaukana tulevaisuudessa, mutta sitä ollaan taas vuoden lähempänä. Asetin tavoitteet tälle vuodelle vuoden alussa, jotka ovat luettavissa täältä. Tämän lisäksi olen asettanut tavoitteita myös hieman pidemmälle tulevaisuuteen, jotka ovat listattuna täällä.

Taloudelliset tavoitteet

Ensimmäisenä tavoitteenani oli saavuttaa 40 000 € sijoitussalkun arvo 31.12.2020 mennessä. Uutta pääomaa siirsin salkkuun vuoden aikana yhteensä 5 537 euroa, koska nostin vuoden loppupuolella arvo-osuustililtä noin 2080 euroa sijoitusasuntoa varten, jonka ostaminen ei ole vielä toteutunut ja ei välttämättä toteudu. Korona aiheuttamien vahinkojen jälkeen salkun vuosituotto nousi jopa 27.7 prosenttiin, jota pidän mahtavana suorituksena. Samaan aikaan vertailuindeksit (OMX Helsinki GI 14.2 %; OMX Nordic 40: 16.3 %) ovat jääneet täysin jalkoihin. Korkean sijoitustuoton vuoksi salkku arvo on tänään 31.12.2020 jopa 51 447 euroa. Sijoitussalkkuni oli vuoden alussa 33 200 euroa, joten kasvua vuodessa on tullut 18 247 euroa. Tämä tavoite tuli täytettyä.

Toisena tavoitteenani oli saavuttaa yli 35 % säästöprosentti koko vuoden nettotuloista. Tienasin palkkatöinä, osinkoina ja muina tuloina vuoden aikana nettona 35 943 euroa, josta säästöasteeni oli 45.9 %. Tämä tarkoittaa euroina 16 484 euroa, joka on itselleni järkyttävä määrä rahaa. Tässä on hyvä muistaa, että maksan edelleen uuden Audin lainalyhennyksiä (jotka lasken menoiksi) ja kun saan ne maksettua 2022 jouluna loppuun, paranee säästämiseni melkein 10 %. Vuodesta näkee myös hyvin sen, että tänä vuonna ei ole matkustettu, joka on aina ollut itselleni tärkeää ja iso rahalovi. Tämä tavoite tuli täytettyä.

Kolmantena tavoitteenani oli saavuttaa 65 000 € nettovarallisuus, joka oli jo tullut toista kertaa nostettua liian alhaisten arvioiden vuoksi. Nettovarallisuuden kehitys on hyvin vähän minusta riippuvaista, koska en pysty vaikuttamaan markkinoiden kehittymiseen. Koronan aiheuttamasta pörssiromahduksesta huolimatta vuodesta tulikin ennätyksellinen, koska nettovarallisuuteni on tänään 85 154 euroa. Vuoden alussa nettovarallisuus oli 53 487 euroa, joten kasvua vuodessa tuli 30 667 euroa. Aivan käsittämätöntä, että vuodessa varallisuutta voi kasvattaa yli 30 000 euroa. Tämä tavoite tuli täytettyä.

Neljäntenä tavoitteenani oli saada osinkoja vähintään 1500 € bruttona ja tähän oli kaikki mahdollisuudet vuoden alun arvioiden perusteella. Mutta sitten tuli koronavirus, joka vaikeutti erityisesti pankkien osingonmaksua ja Nordean ollessa suurin osingonmaksaja salkussani, tavoitteelleni piti heittää hyvästit. Sain kuitenkin osinkoja vuoden aikana 1267 euroa, joka jäi harmillisesti hyvin tarkasti Nordean osingon verran vajaaksi. Viime vuonna osinkotulot olivat 1091 euroa, joten oltiin näiden osalta kuitenkin kasvu-uralla. Tämä tavoite epäonnistui.

Muut kuin taloudelliset tavoitteet

Näiden tavoitteiden laatiminen laittaa aina pohtimaan, että mitä elämältä haluaa. Nämä tavoitteet pitäisi kuitenkin ainakin jollain tasolla kuvastaa itselle tärkeitä asioita. Katsotaan, miten näiden kanssa tänä vuonna kävi.

Ensimmäisenä tavoitteenani oli kirjoittaa yksi blogipostaus joka viikko omaan blogiini, Piksuun, Viisas Rahaan tai SalkunRakentajaan. Tämä tavoite kuitenkin epäonnistui, kun kirjoituksia tuli vuoden aikana noin 40 kappaletta. Ihan kunnioitettava määrä tekstejä, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi. Viime viikolla kirjoitinkin muutoksista bloggaamisessa Piksun ja SalkunRakentajan osalta, jonka voit lukea täältä.

Toisena tavoitteena oli parantaa omaa terveyttä, koska tilillä olevilla euroilla ei tee mitään, jos ei ole terveyttä niitä käyttää. Voin kuitenkin ylpeänä tänään kertoa, että olen laihduttanut viimeisen 12 viikon aikana 14 kiloa ihan vain sillä, että vein budjetoinnin taidot kaloreiden laskentaan. Pienellä vaivalla fyysinen ja henkinen olemukseni on nyt huomattavasti parempi, josta olen todella tyytyväinen.

Olen tehnyt ylitöitä jonkin verran vuoden aikana, mutta olen myös pitänyt niitä tiputellen pois. Toisin sanoen tämä asia on nyt hyvin hallinnassa, joka tuottaa myös iloa. Siirryin vuoden aikana myös uusiin tehtäviin projektipäälliköksi, josta olen ollut todella iloinen ja ylpeä. Toimitusjohtajakin on ollut niin tyytyväinen työni laatuun, että sain jopa bonuksen vuoden lopuksi.

Tämän toisen tavoitteen voin tänä vuonna vihdoin sanoa saavutetuksi ja tavoitteenani on jatkaa samalla polulla. Aion pudottaa painoa vielä noin 6 kilon verran, jonka jälkeen saa riittää.

Yhteenveto

Tavoitteista kaikki paitsi yksi taloudellinen tavoite (osinkotulo) ja yksi muu tavoite (blogikirjoitusten määrä) toteutui, joten onnistuneesta vuodesta voidaan puhua. Paljon on taas vuoteen mahtunut, mutta vuoden lopussa olen kuitenkin onnellisempi kuin aluksi, niin siihen ei voi olla muuta kuin tyytyväinen.

Vuoden kohokohdaksi voi mainita sen, että pääni kesti ensimmäisen pörssiromahduksen, joka on tarpeen myös tulevaisuudessa aina uudelleen tulevissa pörssiromahduksissa.

Hyvää uutta vuotta kaikille blogini lukijoille!

Kommentit

  1. Huikea temppu tuon painonpudotuksen kanssa! Nostaisin tuon (niinkuin taisit itsekin nostaa) ylivoimaisesti tärkeimmäksi saavutuksistasi. Tsemppiä, että saat sopivan "kaloribudjetin" hoidettua ensivuoden aikana pysyväksi elämäntavaksi ja rutiiniksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olet täysin oikeassa. Terveyden panostamista on tullut vähäteltyä pitkään ja nyt painonpudotuksen jälkeen huomaa, kuinka paljon helpompaa elämä on, kun ei kokoajan olo huono olo. :D Kaloribudjetissa pysyminen tuntuu nyt itsestään selvyydeltä, vaikka ajatuksena onkin vielä hieman pudottaa painoa lisää. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suosituimmat tekstit viimeiseltä 30 päivältä

Kuukausikatsaus 2024-02

Nordnet vs OP -osakevälittäjien kilpailutus

WC-remontti alle 2000 eurolla - Katso ennen ja jälkeen kuvat remontista

Asuntolainan ja sijoitusasuntolainan uudelleenrahoitus – Vertailussa mukana Osuuspankki, Nordea ja S-pankki

Kuukausikatsaus 2024-01

Näin haet tanskalaisten osakkeiden osingon lähdeveron takaisin

Näin ostat 300 000 euron omakotitalon ilman omarahoitusosuutta

Asumiskustannukset omakotitalossa ensimmäisen vuoden aikana

Kuukauden Osake - Eolus Vind

Näin asumiskustannukseni muuttuvat muuttaessani omakotitaloon kerrostalosta