Budjetin toteuma vuodelle 2025 – Kasvaneet menot ja tulot
Laadin vuoden 2024 loppupuolella budjetin kuluneelle vuodelle, missä pyrin ennustamaan sekä meno- että
tulopuoltani. Kuten kaikki blogin lukijat tietävät, näin insinöörinä luotan
enemmän mitattuun dataan eli historialliseen kulu- ja tuloseurantaan kuin
tulevaisuuden ennustamiseen eli budjetointiin. Olen siitä huolimatta viimeiset neljä
vuotta tuonut budjetoinnin osaksi elämääni. Ennakoiminen on harvemmin mitenkään
haitallista elämässä ja varautuminen tulevaisuuteen on hyve. Ajattelin tänään
kirjoittaa teille vuoden 2025 budjetin toteumasta avoimesti ja itsekriittisesti.
Millä budjetilla lähdettiin
vuoteen 2025?
Jos et jaksa
lukea aikaisemmin kirjoittamaani tekstiä kokonaisuudessaan, niin lisään tähän
tekstiin muistutukseksi budjettiennusteen vuodelle 2025. Jos sinua kiinnostaa
lukea enemmän yksityiskohtia eri kulukategorioista, klikkaa tekstin alussa
olevaa linkkiä ja etene tämän päivän tekstissä vasta artikkelin lukemisen
jälkeen.
Lyhyesti
yhteenvetona budjetista voi sanoa, että ennustin elämäni kustantavan vuoden 2025
osalta 33 490 euroa, kun asuntolainanlyhennyksiä ei huomioida. Katsotaan
miten hyvä ennustaja olin tänä vuonna.
Budjetin toteuma – Budjetti
ylittyi tuttuun tapaan
Hypätään suoraan lukujen
pariin ja katsotaan ensiksi vuoden 2025 budjetin toteuma ja verrataan sitä asetettuun
budjettiin. Vertailun vuoksi taulukkoon tuotu mukaan myös vuoden 2024 toteuma,
vaikka vuosien välien vertailu ei ole täysin yksinkertaista kertaluontoisten
erien vuoksi.
Lainan korot
& kulut -kategoriaan
ennustin vuoden alussa budjetoineeni jonkin verran liikaa euroja, koska käytin
samaa korkoprosenttia koko vuodelle ja ennustin korkojen jatkavan laskuaan.
Tämä toteutui ja tämän vuoksi korkoihin meni 768 euroa vähemmän kuin
budjetoin.
Ruokakauppa -kategoriaan meni 239 euroa budjetoitua
enemmän vuodessa, mutta en suoraan osaa sanoa mistä se johtuu. Veikkaisin syyllisiksi
kahvia tai yleistä ruuan hinnan nousua, koska ostokäyttäytyminen ei ole
mielestäni muuttunut.
Ravintola -kategoriaan meni jälleen kerran enemmän
rahaa kuin suunniteltu, vaikkakin huomattavasti vähemmän kuin aikaisimpina
vuosina, joten suunta on oikea. Budjetti ylittyi 145 eurolla.
Autoilu -kategorian budjetin ennustaminen meni
varsin hyvin nappiin, koska käytin 120 euroa vähemmän kuin aluksi
ajattelin. Käytännössä koko budjetti autoiluun liittyy autolainan
lyhentämiseen.
Asuminen -kategoriaan meni vain 31 euroa
enemmän kuin budjetoitu, joten ennustustaito oli poikkeuksellisen hyvä. Sähkönkulutus
oli vuoden osalta 22 prosenttia viime vuotta suurempi, josta 774.30 kWh liittyy
Koeajolle.com -koeajoautojen lataamiseen
latausasemalla. 774.30 kWh maksaa euroina 129.13 euroa, kun ottaa sekä kulutus-
että siirtosähkön huomioon (minulla on käytössä määräaikainen sähkösopimus ja riistosta,
anteeksi siis siirrosta vastaa maailman paskin yritys Caruna). Toisin sanoen budjetti
ylittyi vain tämän sivutoimisen yrittämisen takia.
Vakuutus -kategoriaan meni 538 euroa enemmän
rahaa, koska autovakuutus uuteen autoon oli huomattavasti odottamaani
kalliimpi. Sen lisäksi osan vuodesta meillä oli lapsivakuutus, joka on
superkallis, kun sen ottaa ennen vauvan syntymää.
Terveys -kategoriaan meni 33 euroa vähemmän
rahaa kuin suunniteltu. Suurimmat kustannukset täällä olivat puolison ehkäisy, yksityisellä
lääkärillä käynti ja Ouran vuosimaksu.
Lemmikit -kategorian ylitykset johtuvat
valitettavasti aina negatiivisista asioista. Budjetti ylittyi 152 eurolla,
koska vanhempi koiramme ja paras ystäväni Venla, menehtyi vuoden aikana ja
teimme eutanasian kotona, joka ei ole edullista.
Hauskanpito -kategorian menoihin meni 170 euroa
suunniteltua vähemmän rahaa lähinnä siksi, että järjestimme kavereiden kanssa yhden
virkistäytymisreissun vähemmän vuoden aikana kuin normaalisti.
Matkustus -kategorian budjetti ylittyi jälleen
kerran suurella marginaalilla, tarkalleen ottaen 1681 eurolla. Ainoa
selittävä tekijä on osallistuminen Berkshire Hathawayn yhtiökokoukseen. Katsoin
budjettia tehdessä lentolippuja Chicagoon, mutta päädyinkin lopulta lentämään
suoraan Omahaan. En osannut kuvitella, että tämä pieni lentomatka kasvatti
lentolipun hintaa heti noin 700 eurolla. Loput ylityksestä liittyy yksinkertaisesti
siihen, että olin budjetoinut liian vähän rahaa Lontoon ja Omahan matkaan.
Lahjat -kategoriaan meni 276 euroa suunniteltua
enemmän lähinnä siksi, että ostin kalliimpia lahjoja siskoille ja puolisolle.
Kuitenkin suurin osa lahjoista liittyy siihen, että sijoitan kaikille
kummilapsilleni (kolme tyttöä, yksi poika) 15 euroa kuukaudessa per nuppi
jok’ikinen kuukausi, kunnes he täyttävät 18 vuotta. Pelkästään näihin menee 720
euroa vuodessa.
Tavarat -kategorian budjetti alittui 297 eurolla,
mikä tuli itselleni pienoisena yllätyksenä. Teimme jonkin verran hankintoja
kotiimme, kuten jalkalampun, kaapin, tapettia ja kukkasia pihalle, mutta siitä
huolimatta kulutus pysyi budjetin sisällä.
Alkoholi -kategoriaan meni 128 euroa suunniteltua vähemmän
rahaa, mikä johtuu vain lapsen syntymästä ja sen myötä menojen vähenemisestä.
Harrastukset -kategoriaan meni suunniteltua 146 euroa enemmän
rahaa lähinnä siksi, että ostin vuoden aikana useamman tietokonepelin kuin olin
alun perin kuvitellut.
Vaatteet -kategoriaan meni 357 euroa suunniteltua enemmän
rahaa lähinnä siksi, että uusin joitakin pitkäkestoisia vaatteita, kuten
juhlakengät, syystakin, Goretex-kengät, kerraston ja kevättakin.
Suoratoistot -kategoriassa ei tapahtunut vuoden aikana
mitään muuta ihmeellistä kuin se, että otin useamman kerran vuoden aikana
Bookbeatin kokeiluun, josta tuli 20 euroa ylimääräistä kustannusta.
Muut -kategoriaan kohdistui 401 euron verran
budjetoimattomia menoja, jotka liittyivät lähtökohtaisesti kätilöopiskelijoiden
sponsorointiin, hyväntekeväisyyteen ja muutamaan ostokseen tutuilta, jotka
eivät menneet muiden kategorioiden alle luontevasti.
Sijoitusasunto
-kategoria ylittyi 514
eurolla budjettiin verrattuna vain ja ainoastaan siksi, että toisessa sijoitusasunnossa
oli yksi tyhjä kuukausi ja siihen liittyvä vuokranvälitys. Muuten
sijoitusasunnon budjetista leijonan osa liittyy negatiiviseen kassavirtaan,
joka aiheutuu siitä, että pyrin lyhentämään toisen sijoitusasunnon asuntolainaa
huomattavasti normaalia nopeammin (laina-aika tällä hetkellä vain 15 vuotta).
Isot
investoinnit -kategoriaan
kustannus vuoden osalta oli tiedossa jo budjettia tehdessä, minkä vuoksi
toteuma poikkesi budjetista vain yhden euron. Rakensimme koira-aitauksen takapihallemme
ja muita isompi investointeja ei tehty vuoden aikana.
Vauva -kategoria oli budjettia tehdessä vielä
Projekti-nimellä kulkeva, koska en halunnut vielä silloin kertoa vauvan
tulosta. Tein meinaan budjetin noin viikko siitä, kun kävimme varhaisultrassa
varmistamassa, että vauva on todella siellä ja myös hengissä. Tulen
julkaisemaan vauvaan liittyvät kustannukset erillisessä artikkelissa, joten en
kerro niistä tänään sen enempää.
Budjetoituun
menopuoleen ei voi olla erityisen tyytyväinen, jos vuoden aikana meni 4959
euroa enemmän rahaa kuin oli suunniteltu.
Tulopuolen ennustaminen onnistui
tällä kertaa kohtuullisesti – Tulot ennätystasolla
Kirjoitin budjetin laadinta kirjoituksessa, että tulopuolen ennustaminen on vaikeaa, koska saan tuloja niin monesta lähteestä ja osa niistä on epävarmoja ja osittain minusta riippumattomia. Tarkoitan tällä sitä, että vaikka käyttäisin kuinka paljon aikaa esimerkiksi kaupallisten yhteistöiden saamiseksi, en välttämättä saa käännettyä tehtyä työtä rahaksi. Katsotaan kuitenkin ensiksi mistä tuloni ovat koostuneet vuoden 2025 osalta ja mikä oli niiden toteuma ennen veroja.
Palkkatulot olivat vuoden aikana noin 800 euroa
korkeammat indeksikorotuksen ajamana. Poikkeuksellisesti en neuvotellut vuoden
aikana lainkaan palkankorotuksesta, mihin pitää tehdä muutos kuluvan vuoden
aikana.
Toiminimentulot olivat lähes täydellisesti linjassa
ennusteen kanssa (vain 12 euroa vähemmän) ja mahdollisuus tienata
tuplastikin enemmän olisi ollut, jos olisin jatkanut samalla tahdilla artikkeleiden
kirjoittamista vielä tyttäreni syntymän jälkeen. Valitsin kuitenkin viettää
enemmän aikaa hänen kanssaan kuin tienata mahdollisimman paljon rahaa. Varsinkin,
kun marginaaliverotus Suomessa on niin perseestä.
Brutto-osinkotulojen osalta olin varsin hyvä ennustaja, koska
brutto-osinkotulot ylittivät ennusteeni noin 15 eurolla. Tällä rintamalla ei
tapahtunut juuri mitään ihmeellistä vuoden aikana.
Vuokratulot olivat suunniteltua noin 200 euroa
pienemmät yhden tyhjän kuukauden takia. Muuten vuokratuloissa ei tapahtunut
vuoden aikana mitään ihmeellistä.
S-bonuksia ei suunnitelman mukaan tullut tililleni
euroakaan, koska annoin ne kaikki puolisolleni.
Veronpalautuksia tuli hieman suunniteltua enemmän, koska
tein enemmän tappiota osakkeilla vuoden 2024 aikana, kun oli tarkoitus. Toiminimiyrittäjyyden
ALV-palautukset ovat mukana jo toiminimen tuloissa ja tulen muuttamaan
kategorian seuraavana vuonna sisältämään vain veronpalautukset (tai mätkyt).
Mainostulot-kategorian kuuluvat vain
affiliate-linkkien kautta tulevat tulot kuin tuotepalkkioina saadut tulot. Affiliate-tulot
ovat kyllä niin olemattomia, että ei niistä juuri mitään kostu.
Hallituspalkkioita
tuli hieman vähemmän kuin
oli budjetoitu, koska toisessa taloyhtiössä oli tarvetta hieman vähäisemmälle
määrälle hallituksen kokouksia kuin tyypillisinä vuosina.
Muut-kategoria on sitten tuloja, jotka eivät kuulu
mihinkään edellä mainituista. Osa näistä tuloista on sellaisia, joista ei
veroja makseta (kuten lahjat, matkakulukorvaukset, korkomaksut tutuille
tehdyistä lainoista, vakuutuskorvaukset, jos sellaisia on tullut ja niin
edelleen).
Kokonaisuudessaan
bruttotuloni asettuivat vuoden 2025 osalta 78 139.59 euroon, joka
on vain 78.02 euroa enemmän kuin viime vuonna. Keskimääräiset
bruttokuukausituloni olivat siis 6 511.63 euroa. Tilastokeskuksen tietojen
mukaan 9.desiiliin (90 prosenttia tienaa vähemmän kuin tämä luokka) eli
parhaiten tienaavaan 10 prosenttiin pääsi vuonna 2023 5972 euron kuukausituloilla,
joka tekee vuodessa 71 664 euroa.
Loppusanat
Budjetoitua suuremmat tulot eivät kokonaisuudessaan kattaneet kasvaneita menoja, joten paremmin olisi voinut mennä. Tämän vuoksi ajattelin kokeilla ryhtiliikettä ensi vuoden osalta, jossa pyrkisin merkittävästi pudottamaan nykyistä menotasoa. Tästä asiaa tulevissa blogiteksteissä.





Kommentit
Lähetä kommentti