Uuden auton todellinen hinta ja hankinnan rahoitus

Autolaina, Auton hankinnan rahoitus, Lainavertailu

Mainos: Sortter Oy

Uuden auton ostamista on hyvin vaikea perustella näin kulutustietoiselle bloggaajalle taloudellisesta näkökulmasta. Samalla vaakakupin toisella puolella painavat parantunut ajomukavuus, teknologian kehittymisen tuoma käyttökustannusten laskeminen ja turvallisuuden kasvu. 

Auton omistaminen ylipäätänsä voi olla monelle kynnyskysymys näin kasvukeskuksessa asuessa, mutta itselleni sen tuoma vapaus on kaikkien eurojen arvoista, vaikka vietänkin suuren osan ajastani kotona. Varsinkin näin koronaviruspandemian aikoihin.

Uuden auton ostaminen tuli puolisoni kanssa ajankohtaiseksi huhtikuussa 2019, kun päätimme vaihtaa lempinimekseen ”laiva” saaneen vuosimallin 2008 Toyota Avensiksen Saksan ylpeyteen Audi A3:en vuosimallilla 2014. Tämä laivaksi kutsuttu auto ei soveltunut hyvin tarpeisiimme, koska lapsettomana parina emme tarvitse säilytystilaa autossa ja ajamme pääasiallisesti vain kaupungissa. 

Pienellä autolla on selkeitä etuja muun muassa parkkipaikkojen löytämisessä, joita ei isolla autolla ole. Puolisollani oli myös selkeät toiveet saada pienempi auto, jolla ajaminen kaupungissa tuntuisi sujuvammalta.

Uuden auton ostaminen ei ollut minulle helppo valinta, koska ymmärrän auton arvonalenemisen olevan kovaa ensimmäisten vuosien aikana. Tämän faktan sisäistämisen jälkeen suostuttelin puolisoni siihen, että ostamme auton, joka on vähintään 3-4 vuotta vanha. Tällä tavoin pystyimme maksattamaan kaikista kalleimmat kilometrin jonkun toisen omistajan pussista saaden kuitenkin auton, jolla oli ostohetkellä ajettu vasta reilut 50 000 kilometriä.

Käyn tässä tekstissä yksityiskohtaisesti läpi, että kuinka paljon enemmän tulen maksamaan uudesta autosta verrattuna aikaisempaan peltilehmään. Tämän vertailun avulla saat hyvin nopeasti selville minkä suuruista kulua sinulle on odotettavissa vastaavassa tilanteessa.

Vakuutusmaksut laskivat siirryttäessä uudempaan autoon

Toyota Avensis on tunnettu luotettavuudesta ja siitä, että hyvin harva nuori mies valitsee sitä ensimmäiseksi autoksi. Nuoret miehenalut altistuvat huomattavasti useammin vakaville onnettomuuksille kuin vastaavan ikäiset kauniimman sukupuolen edustajat, ja vakuutusmaksuissa puhuvat aina vaan tilastot. 

Näiden syiden vuoksi auton vakuuttaminen on varsin edullista. Avensiksellamme, kavereiden kesken Anjoviksella, oli parhaimmat vuodet jo takana ja tämän vuoksi pidimme sillä vain liikennevakuutusta ja osakaskoa. Tämä kokonaisuus maksoi Osuuspankilla (taisi vielä silloin olla Pohjola, en muista) 684 euroa vuodessa ilman tuulilasivakuutusta.

Uusi Audi A3:nen sen sijaan oli ostohetkellä 21 000 euron arvoinen, joten laajempi vakuuttaminen oli selkeästi tarpeen. Tämän vuoksi valitsimme Osuuspankilta Superkaskon tuulilasivakuutuksella ja sen hinta on nykyään 640 euroa vuodessa. Vakuutuksemme on siis halvempi ja laajuudeltaan merkittävästi parempi. 

Jos pitäisi arvioida vastaavan vakuutuksen suuruutta Anjoviksella, niin melko varmasti vakuutuksen vuosimaksuun saisi lisätä 200 euroa. Vertailun vuoksi oletan Avensiksen vakuutusmaksun olevan siis tässä samassa laajuudessa noin 880 euroa vuodessa.

Ajoneuvoveron lasku tasaa puntteja Audin ja Toyotan välillä

Avensis oli kooltaan ja painoltaan niin suuri, että sen ajoneuvovero oli todella korkea siitäkin huolimatta, vaikka käyttövoimana ei edes ollut diesel. Iso paino ja siitä suoraan johtuvat korkeammat päästöt ovat perusteltuja syitä verottaa sitä kovemmalla kädellä. Vuosittain sain kustantaa Traficomille 269 euroa, että sain autolla huristaa edes metrin eteenpäin.

Audin pienen moottoritilavuuden, päästöjen ja painon vuoksi maksan Traficomille vuodessa ajoneuvoveroa vain 146 euroa, joka lähes puolitti maksun Avensikseen verrattuna. Omiin tarpeisiimme paremmin sopiva auto laski siis kiinteitä kustannuksia, joihin ajoneuvovero kuuluu, huomattavasti.

Polttoaineen kulutus on merkittävästi pienempi uudella autolla ja suurin yksittäinen säästön kohde

Minun ja puolisoni työpaikat ovat hyvin lähellä kotiamme, jonka vuoksi ajamisen tarvetta ei tule edes päivittäin. Harrastukset, kavereiden tapaaminen ja kotimaan matkailu ovat ainoita hetkiä, kun autolle on todellista käyttötarvetta. Koko sinä aikana, kun olemme auton omistaneet, on keskimääräiset ajokilometrit näyttäneet noin 15 000 km vuoden lopussa. Koronavuotena tämä on vielä merkittävästi pudonnut siirtyessäni etätöihin, mutta ei huomioida tätä asiaa vertailussa.

Toyota Avensiksen ison painon vuoksi keskimääräinen polttoaineen kulutus nousi satasella helposti 8.5 litraan, kun ajamisemme koostui pääasiallisesti kaupunkiajosta maustettuna paikoittaisella maantieajolla. Auto ei selkeästi soveltunut käyttöömme ajotottumustemme vuoksi.

Auton hankinnan yhtenä suurimpana kriteerinä oli vähäinen polttoaineen kulutus (ja tätä kautta myös päästöt) ja Audilta saimme mielestämme juuri tätä ilman tarvetta ostaa hybridiä (jota myös harkitsimme). Audin kulutus on nyt viimeisen kahden vuoden omistamisen aikana näyttänyt 5.5 litraa satasella nousten talvisin 6.0 litran tuntumaan. Tässä vertailussa voidaan käyttää näiden keskiarvoa eli 5.75 litraa per 100 kilometriä.

Tehdään hieman vertailua polttoaineen kulutuksen välillä seuraavilla perustiedoilla: 1) ajokilometrit vuodessa 15 000 km, 2) 95-oktaanisen polttoaineen hinta 1.50 €/l, 3) Avensiksen kulutus 8.5 l/100 km ja 4) Audin kulutus 5.75 l/100 km.

Näillä tiedoilla päädymme Avensiksen osalta vuosittain käyttämään polttoaineeseen 1913 euroa, kun Audilla se jää 1294 euroon. Merkittävä ero jo näin pienillä vuosittaisilla kilometreillä puhumattakaan siitä mitä se olisi, jos ajaisin huomattavasti enemmän.

Määräaikaishuoltojen hinnoissa oli yllättävän vähän eroa, vaikka auton merkki vaihtui perusautosta premium-autoon

Autojen huolto-ohjelman mukaiset huollot ovat usein 15 000 kilometrin välein, joka vastaa varsin hyvin vuosittaista ajomäärääni. Hyvänä muistisääntönä itselleni on toiminut siis se, että autoa pitää käyttää määräaikaishuollossa kerran vuodessa. Audi on myös sen verran fiksu, että se muistuttaa minua automaattisesti hieman ennen kilometrien täyttymistä, että nyt on aika varata määräaikaishuolto. Kaikkea sitä näkee, kun vanhaksi elää.

Avensiksen määräaikaishuolto 15 000 kilometrin välein maksoi Autojerryllä kilpailuttamalla 204 euroa vuodessa. Määräaikaishuollossa tarkistetaan ja huolletaan ainakin seuraavat asiat: jarrut, jäähdytysnesteet, öljy ja öljynsuodattimet, raitisilmasuodattimet, jarrunesteet ja vialliset osat nyt muutaman mainitakseni.

Sisällöltään samanlainen määräaikaishuolto 15 000 kilometrin välein maksoi Audille taas 151 euroa. Huomattavasti laadukkaamman auton huolto oli siis edullisempaa, joka tuli itselleni täytetä yllätyksenä. On kuitenkin mainittava, että isommat remontit tulevat todennäköisesti olemaan kalliimpia Audilla kuin Avensiksella, jos ja kun niitä kohdalle osuu tulevaisuudessa. Säännöllisellä huoltamisella näiden määrää ja laajuutta saadaan kuitenkin laskettua.

Uutta autoa ei tarvitse katsastaa joka vuosi

Henkilö- ja pakettiautojen katsastusaikaväleihin tehtiin muutoksia vuonna 2018, joka poisti tarpeen katsastaa uusia autoja vuosittain. Tämän uuden mallin perusteella täysin uusi auto katsastetaan ensimmäisen kerran 4.vuonna- Tämän jälkeen kahden vuoden välein, kunnes auto on 10 vuotta vanha. Tämän jälkeen autoa pitää katsastaa taas vuoden välein, kuten aikaisemmin.

Aikaisemman automme, Avensiksen, katsastaminen piti tehdä vuosittain ja katsastuksen hinta on Turun alueella tyypillisesti 45 euroa päästömittauksella. Käyttämällä samaa katsastuksen hintaa saadaan Audille vuosittaiseksi katsastuskuluksi täten 23 euroa kiitos tämän lakimuutoksen.

Arvonaleneminen on pahimpia kompastuskiviä uuden tai uudehkon auton ostamisessa

Tähän mennessä Audi on vienyt voiton jokaisessa aikaisemmin mainitussa kategoriassa, mutta jokainen varmasti osaa arvata kuinka tässä tulee käymään. Auton arvonaleneminen on selkeästi yksi suurimmista kulueristä uusissa autoissa ja Audi ei tee tähän sääntöön poikkeusta.

Ostaessa Audin arvo oli 21 000 euroa ja vuoden käytön jälkeen tein siihen suurehkon arvonalennuksen (14 prosenttia). Tänään tehdessäni saman hintavertailun, niin huomaan arvon edelleen pyörivän samalla alueella. Todennäköisesti liioittelin arvonlaskua ensimmäisenä vuotena. Todennäköisesti auton arvo laskee noin viisi prosenttia vuodessa edellisen vuoden arvoon verrattuna, kun auto pysyy hyvässä kunnossa ja sillä ei ajeta paljoa.

Tämän vertailun osalta oletamme Audin arvon putoavan siis viisi prosenttia vuodessa verrattuna edellisen vuoden arvoon, joka tekee kolmessa vuodessa 3000 euroa. Avensiksella arvonaleneminen on merkittävästi ystävällisempää ollen vain noin 1000 euroa kolmen vuoden aikana.

Auton hankinnan rahoittamisen kilpailuttamisella voi säästää selvää rahaa

Saattaa kuulostaa typerältä, mutta minulle kaikista tärkein kriteeri autoa hankkiessa oli rahoituksen hinta ja lainaehdot. Jopa tärkeämpi kuin se, että kuinka paljon auto kuluttaa polttoainetta. Teinkin paljon taustatyötä tämän asian tiimoilta ja auton ostotilanteessa osasin suorilta käsin sanoa, että oliko saamani tarjous hyvä vai huono.

Sain Audille autoliikkeen rahoitusliikkeen kautta ensimmäiseksi rahoitustarjoukseksi 4.95 prosenttia (todellinen vuosikorko, sisältäen luotonperustamismaksun ja käsittelykulun), joka on varsin hyvä tarjous jo itsessään muutaman vuoden ikäiselle autolle. Samoihin aikoihin, kun olimme ostamassa Audia, niin tuttavani osti reilun kymmenen vuotta vanhan Volvon. Volvolle hän sain rahoitustarjouksen 8.90 prosentin todellisella vuosikorolla. Saamani tarjous oli siis jo merkittävästi parempi.

Sain kuitenkin neuvoteltua Audin rahoitustarjouksesta pois sekä luotonperustamismaksun että kuukausittaiset käsittelykulut, jolloin todelliseksi vuosikoroksi jäi 2.95 prosenttia. Tämän tarjouksen kuultuani löin autokauppiaan kanssa kättä päälle saman tien kaupan hyväksymiseksi. Pienenä lisätarinana voisin kertoa vielä sen, että olen yrittänyt kilpailuttaa tätä tarjousta vielä autoliikkeen rahoituslaitoksen kanssa tarjoamalla asuntoani lainan vakuudeksi, mutta en ole siltikään saanut parempaa tarjousta.

Jos olisin kuitenkin ollut tuttavani tilanteessa, jossa rahoitustarjouksen todellinen vuosikorko hätyytteli yhdeksän prosentin vuosikorkoa, olisin kääntynyt lainojen vertailupalvelun puoleen, kuten Sortteriin. Olen esimerkiksi työkavereilta saanut kuulla, että he ovat saaneet vastaavista palveluista autolainoilleen jopa neljän prosentin todellisen vuosikoron, joka on autolainalle todella kilpailukykyinen.

Sortter kertoo sivuillaan tarjoavansa autolainaa parhaimmillaan neljän prosentin ja korkeimmillaan 10 prosentin korolla. Sortter on suomalainen kilpailutus- ja vertailupalvelu, ei siis luotonantaja. Sortter.fi sivuston avulla sinun on mahdollista kilpailuttaa autolaina minuuteissa ja saat lainapäätöksen todella nopeasti. Lainatarjoukset järjestetään aina edullisuusjärjestykseen todellisen vuosikoron perusteella, joten oikeasti edullisimman lainan valinta on helppoa. Samalla sinulle näytetään myös selkeästi kaikki lainaehdot, jotta voit tehdä parhaimman mahdollisen päätöksen.

Audille saamamme vuosikoron ja tekemämme maksusuunnitelman perusteella maksamme automme pois kolmessa vuodessa eli viimeistään vuoden 2022 kesäkuussa. Tänä aikana tulemme maksamaan korkoina rahoitusliikkeelle 751 euroa, jota pidän varsin kohtuullisena summana.

Avensiksen oli aikoinaan ostanut puolisoni käteisellä, joten siinä ei ollut lainkaan rahoituksesta johtuvaa kulua. Käteisellä ostaminen on tietysti aina järkevämpää kuin lainalla, mutta aina se ei vaan ole mahdollista.

Näin paljon uusi Audi A3 tulee maksamaan minulle seuraavan kolmen vuoden aikana verrattuna Avensikseen

Teksti pääsi kasvamaan varsin pitkäksi, mutta toivottavasti jaksoit lukea tänne asti. Halusin vaan kertoa auton hankinnan todellisista kuluista mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja nyt pääsemme vihdoin vertailun pariin. Mennään siis asiaan.

Alla olevassa taulukossa on laskettuna molempien autojen kokonaiskulut kolmen vuoden ajalta (aika on valittu siksi, koska sen verran kauan minulla menee maksaa autolaina kokonaisuudessaan pois). Suluissa on kulu jaettuna vielä vuotta kohden.

Uuden auton todellinen hinta

Yrittää asian miten tahansa itselleen perustella, niin uuden auton hankinta on taloudellisesta näkökulmasta melkein aina huono päätös. Jos kuitenkin valitsee auton, jossa kaikista kalleimmat kilometrit ovat jo takana, ja samalla kiinteät kustannukset (kuten polttoaineen kulutus) laskevat uuden auton myötä merkittäväksi, syntyy lompakkoon hankinnan vuoksi varsin pieni lovi. 

Tämä lovi oli itselleni niin pieni, että hyväksyin itselleni tämänkaltaisen luksuksen kuin Audin. En ole katunut päätöstäni hetkeäkään.Kuten vertailussa nähdään niin ensimmäisen kolmen vuoden aikana Avensiksen käyttö maksaa minulle jopa enemmän kuin uuden auton käyttö. 

Tietysti vuosien vieriessä Audin arvo jatkaa laskuaan siinä missä Avensiksen arvo olisi viimeistään pysähtynyt mahdollisen romutuspalkkion arvoon. Pitää kuitenkin muistaa, että vuosittaisten kiinteiden kustannusten osuus on Audilla 1038 euroa edullisempi kuin Avensiksen, joka hieman tasaa puntteja autojen välillä.

Kommentit

  1. Kirjoituksesta jotenkin paistaa läpi, että yrität perustella itsellesi uuden, kalliihkon auton hankinnan kaikin mahdollisin keinoin. En mitenkään pysty näkemään, että 20.000 euron auton arvo laskisi vain 1.000 euroa vuodessa.

    Autoliitto on selvittänyt erilaisten autojen vuosittaista arvon alenemaa. Linkki tuohon selvitykseen varmaan löytyy pienellä googlailulla, mutta ulkomuistista sanoisin uuden, pakasta vedetyn auton arvon puolittuvan ensimmäisen neljän vuoden aikana. Sen jälkeen arvo laskee automerkistä riippuen suuruusluokkaa 10-14% per vuosi. Eli voit huoletta vähintäänkin tuplata olettamasi 1.000 euron vuotuisen arvon laskun, jotta laskelmasi on realistisempi.

    Asiaa voi ajatella myös toiselta kantilta: Tuskin olisit suostunut maksamaan kolme vuotta vanhemmasta ja 45.000 km enemmän ajetusta A3:sta 18.000 euroa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olet kyllä väärässä. Turvaudutaan matematiikkaan. Audi oli ostohetkellä arvoltaan 21000 euroa ja Toyota myyntihetkellä 8000 euroa. Oletetaan, että molempia autoja ajetaan seuraavat 15 vuotta, minkä jälkeen molempien auto on 0 euroa (Toyotalla varmasti 0 € ja Audilla jotain arvoa, mutta vertailun vuoksi sekin on arvoton). Lineaarisella arvon putoamisella Audin arvo putoaa siis 1400 € vuodessa ja Toytan 533 € vuodessa. Toisin sanoen Audin arvo putoaa 867 € enemmän vuodessa kuin Toyotan.

      Kuten tekstistä huomaat, niin Audin kiinteät kustannukset ovat 1038 € edullisemmat vuodessa kuin Toyotan. Vaikka huomioidaan auton arvon aleneminen vuodessa (867 € enemmän kuin Toyotalla), niin Audi on edelleenkin 171 € edullisempi joka vuosi kuin Toyota.

      On kiistatonta, että ison remontin tullessa, todennäköisesti Audin huoltaminen maksaa enemmän, mutta sen huomioiminen on todella haastavaa. Koska samankaltaisia isoja huoltoja olisi tulossa myös Toyotalle (vaihdoimme auton itseasiassa juuri sillä hetkellä, kun molemmat renkaat olisi pitänyt vaihtaa ja hieman isommalle remontille oli tarvetta).

      Toisin sanoen, vaikka miten pyörittelee lukuja, niin Audi on aina edullisempi kärry ajaa kuin Toyota. End of story.

      Olen samaa mieltä kanssasi vain siinä, että ensimmäisten neljän vuoden aikana auton arvo puolittuu ja se pitääkin melkein paikkansa. Audi oli vuosimalliltaan 2014 ja ostovuosi oli 2019, jolloin sen arvo oli 21 000 €. Nykyään vastaavan auton saa tehtaalta noin 36 000 euron hintaan. Toisin sanoen arvosta oli lähtenyt noin 40 prosenttia ensimmäisen viiden vuoden aikana. Täysin pakasta vedetyn auton ostamista ei voikkaan mitenkään perustella itselleen näiden ensimmäisten vuosien jyrkän arvonalenemisen vuoksi.

      Itseasiassa joutuisin maksamaan tänään 17000 euroa 2014 Audista, jolla on ajettu 106 000 kilometria, jossa ei ole peräkoukkua (jonka asennus maksaa yli 2000 euroa).

      TLDR: tekstissä oleva arvon aleneminen on täysin linjassa tällä hetkellä myynnissä olevien autojen hintoihin paitsi, että meidän autolla on ajettu vähemmän koronavuodesta johtuen, joten automme on todennäköisesti arvokkaampi kuin annan tekstissä ymmärtää. Todellisuudessa Audilla ajaminen tulee pitkässä juoksussa olemaan aina edullisempaa kuin Toyotalla.

      Poista
  2. Olen kyllä Hipin kanssa samaa mieltä. Vaikka toki kirjoitushan on piilomainos sortterille.
    Voisin väittää, että 90% todennäköisyydellä Toyotalla ajelu olisi tullut halvemmaksi. En haluaisi kuulostaa kovin hyökkäävältä, mutta todellakin tuntuu, että vähättelet Audin kuluja kun taas samalla lasket Toyotan kulut yläkanttiin.

    Paljon saa Toyotaa remontoida ja ajella suuremmalla kulutuksella, että tuo Audin hankintahinta + rahoituskulut edes risteävät. Lisäksi Toyotan arvonalenema voi olla ainoastaan 7500e, koska leimatusta autosta maksetaan aina n. 500e. Audi puolestaan voi menettää arvostaan huomattavasti isomman osan.

    Psykologiaan ja ihmisen käyttäytymiseen kuuluu omien valintojen oikeellisuuden ja järkevyyden todistelu itselle. Auto on aina huono sijoitus ja uudempi auto ei koskaan voi olla kokonaiskuluiltaan halvempi kuin vanha. Toki varmasti Audi antaa paremmat kyydit mitä Toyota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kriittiset kommentit ovat aina hyviä, koska asioita joutuu enemmän perustelemaan järjellä kuin tunteella. Mutta pidän agendastani kyllä siltikin vielä kiinni ja nostan parit uudet laskut pöydällä:

      Vastaukseen on huono lisätä taulukoita, mutta taulukon pystyt näkemään täältä: (https://i.imgur.com/jcLvPMv.png). Taulukosta näkee, että laskemalla molempien autojen käyttökustannukset että arvonalenemiset, niin Audi on edelleenkin aina edullisempi oli sitten kyseessä 10 tai 15 vuoden tarkastelujakso.

      Ainoa tapaus, kun Audi tulee kalliimmaksi kuin Toyota, on se, jos kohdalle osuu merkittävän iso remontti (moottorin vaihtaminen, vaihdelaatikon vaihtaminen, whatever), jota et alkaisi Toyotalla enää korjaamaan sellaisen sattuessa.

      Toyotalla ajokilometreja oli takana +250 000 km, joten sillä olisi varmasti ollut remontteja edessä (joita vastaavia tulee myös Audilla, mutta alle 90 000 km ajomäärällä varsin harvoin).

      Ainoa ero näissä hankinnoissa on se, että Audilla kustannukset tulevat etupainotteisesti, mutta pitkällä aikavälillä se tulee halvemmaksi. Yksikin todella iso remontti Audilla vie sen kalliimmaksi omistaa kuin Toyotan, mutta tämän arvioiminen on todella hankalaa. Jos Audin omistaminen jäisi jostain ihme syystä todella lyhytaikaiseksi, niin tietysti sen hankinta olisi ollut typerää taloudellisesti.

      Viimeisessä kappaleesta olen kanssasi samaa mieltä. Omia hankintojaan pyrkii aina perustelemaan itselleen "miksi ne on oikeutettuja" ja niitä pitääkin varoa, että ei mene yli tämän asian kanssa. Kuitenkin tässä tapauksessa hankinnasta ei aiheudu mitään ylimääräisiä kustannuksia ja samalla saan ajaa uudemmalla autolla. Win-win.

      Poista

Lähetä kommentti

Suosituimmat tekstit viimeiseltä 30 päivältä

Kuukausikatsaus 2024-02

Nordnet vs OP -osakevälittäjien kilpailutus

WC-remontti alle 2000 eurolla - Katso ennen ja jälkeen kuvat remontista

Asuntolainan ja sijoitusasuntolainan uudelleenrahoitus – Vertailussa mukana Osuuspankki, Nordea ja S-pankki

Kuukausikatsaus 2024-01

Näin haet tanskalaisten osakkeiden osingon lähdeveron takaisin

Näin ostat 300 000 euron omakotitalon ilman omarahoitusosuutta

Asumiskustannukset omakotitalossa ensimmäisen vuoden aikana

Kuukauden Osake - Eolus Vind

Näin asumiskustannukseni muuttuvat muuttaessani omakotitaloon kerrostalosta