Ostot 22 - Essity

Ostot 22 - Essity

Osto-ohjelmani sai jälleen jatkoa ja tällä kertaa kävin ostoksilla Ruotsissa. Salkkuuni päätyi uutena tulokkaana hygienia- ja terveystuotteita valmistava Essity, joka on pitkään ollut ostoslistani kärkikahinoissa mukana. Ostot -postauksissa kirjaan ylös perustelut hankinnoille, jotta voin tulevaisuudessa nähdä millä perusteella olen yrityksen osakkeita ostanut. Tätä kirjoitusta ei pidä tulkita sijoitusvinkkinä ja lukija on itse vastuussa sijoitustensa tappioista ja voitoista.

Essity

Essity oli tammikuun kuukauden osakkeena uudessa kirjoitussarjassani ja tämän vuoksi en käy juuria myöden syitä kyseisen yrityksen hankintaan liittyen. Jos haluat kuitenkin lukea erittäin laajan arvion Essitystä ja yksityiskohtaisia tietoja yrityksen liiketoiminnasta, mahdollisuuksista, riskeistä ja taloudellisista luvuista, niin tekstiin pääset tämän linkin kautta.

Essity julkaisi tammikuun 27.päivä vuosiraporttinsa, jonka sisältö voidaan tässä käydä pääpiirteittäin läpi tässä blogikirjoituksessa. Essityn koko vuoden 2020 tulos, koronasta huolimatta tai juuri sen vuoksi, oli kannattavuudeltaan (EBITA) parhain koskaan. Tähän tulokseen päästiin, vaikka liikevaihto laski vuoden aikana noin 5 prosenttia erilaisten karanteenitoimien vuoksi.

Essity nosti samalla 2025 sijoitetun pääoman tuottoprosentin (ROCE) tavoitetta 17 prosenttiin, joka kuvastaa yrityksen luottoa yrityksen liiketoimintaan ja sen hinnoitteluvoimaan sekä kannattavuuteen. Positiivisena uutisena oli myös se, että uusilla markkinoilla on onnistuttu kasvamaan, josta myös tulevaisuuden liiketoiminnan kasvua odotetaan tai ainakin minä odotan.

Osinkoinsinöörinä olen tietysti kiinnostunut yrityksen osingonmaksusta ja sieltäkin tuli positiivisia yllätyksiä. Vuoden 2019 osinko maksettiin siinä missä monet yritykset ovat jättäneet osingon maksamatta koronavuotena, joka kuvaa yrityksen hyvää kestävyyttä markkinatilanteesta riippumatta. 

Samalla vuoden 2020 osinkoa nostettiin 8 prosenttia vuoden takaisesta 6.25 kruunusta aina 6.75 kruunuun asti, joka antaa tämän päivän (09.02.2021) kurssilla osinkotuotoksi 2.5 prosenttia. Vuoden tulokseen suhteutettuna tämä maksettava osinko edustaa 46 prosenttia. Toisin sanoen osingonmaksu on erittäin kestävällä ja terveellä pohjalla.

Essity

Sanoi Osinkoinsinööri, kun sai 2.5 prosenttia osinkotuottoa.

Viimeisenä nostona vuosiraportista voisi tuoda sen, että Essity ilmoitti kasvattaneensa markkina-asemaansa useilla markkina-alueilla ja se on onnistunut kasvattamaan verkkokauppansa myyntiä nyt 15 prosenttiin koko liikevaihdosta.

Essityn kanssa samalla alalla oleva Kimberly-Clark on osoittautunut hyväksi sijoituskohteeksi pitkällä aikavälillä, vaikka lyhyellä aikavälillä jääkin jälkeen kurssiraketeista. Essityn pörssihistoria on vasta alkanut, mutta odotan sille kuitenkin samanlaista menestystä kuin Kimberly-Clarkille. 

Mielenkiinnosta vertailin Kimberly-Clarkin tuottoa S&P500 -indeksiin viimeisen 40 vuoden aikana ja omaksi hämmästyksekseni Kimberly-Clark on näistä kahdesta osoittaunut voittajaksi. Jos Essity osoittautuu edes hieman Kimberly-Clarkin vertoiseksi sijoitukseksi, niin euroni ovat yrityksessä hyvässä turvassa.

Kimberly-Clark kurssikehitys

Kimberly-Clark kurssikehitys viimeisen 40 vuoden aikan (Kuvan lähde:Google)

Oston tiedot

Ostin yhteensä 60 kpl Essityn osakkeita 29.01.2021 270.38 SEK kappalehintaan (sis. välityspalkkiot, ilman niitä 269.2 SEK). Salkussani on Essityn osakkeita tällä hetkellä 60 kpl 270.38 SEK keskimääräisellä hinnalla. Kirjoittaja omistaa kyseisiä osakkeita ja minulla ei ole mitään aikomusta luopua osakkeista. Harkitsen position lisäämistä tässä lähiaikoina.

Muista ottaa seurantaan Osinkoinsinöörin sosiaaliset mediat:

Kommentit

Suosituimmat tekstit viimeiseltä 30 päivältä

Kuukausikatsaus 2024-02

Nordnet vs OP -osakevälittäjien kilpailutus

WC-remontti alle 2000 eurolla - Katso ennen ja jälkeen kuvat remontista

Asuntolainan ja sijoitusasuntolainan uudelleenrahoitus – Vertailussa mukana Osuuspankki, Nordea ja S-pankki

Kuukausikatsaus 2024-01

Näin haet tanskalaisten osakkeiden osingon lähdeveron takaisin

Näin ostat 300 000 euron omakotitalon ilman omarahoitusosuutta

Asumiskustannukset omakotitalossa ensimmäisen vuoden aikana

Kuukauden Osake - Eolus Vind

Näin asumiskustannukseni muuttuvat muuttaessani omakotitaloon kerrostalosta