Ostot 15 - Injeq



Viimeisestä ostoksesta on taas vierähtänyt pari kuukautta, mutta jälleen oli aika kaivaa kuvetta. Ostettavaa on löytynyt paljon, mutta rahaa ei kerkeä keräämään sitä tahtia kuin sitä tarvitsisi. Tällä kertaa ostin ensimmäistä kertaa ikinä pörssin ulkopuolista yritystä Injeqiä, jonka rahoittamiseksi myin NOFIn osakkeet pois.

Ostot postauksissa kirjaan ylös perustelut hankinnoille, jotta voin tulevaisuudessa nähdä millä perusteella olen yrityksen osakkeita ostanut. Tätä kirjoitusta ei pidä tulkita sijoitusvinkkinä ja lukija on itse vastuussa sijoitustensa tappioista ja voitoista.

Injeq

Injeq on ensimmäinen pörssin ulkopuolinen sijoitus itselleni ja se luokitellaan äärimmäisen riskipitoiseksi sijoitukseksi. Injeq on siemenvaiheessa oleva yritys, jolla ei vielä ole liikevaihtoa.

Injeq haki ensimmäisen kerran rahaa joukkorahoituspalvelu Invesdorin kautta 2017 loppupuolella, mutta en silloin pystynyt osallistumaan rahan puutteen vuoksi.. 2017 Injeq keräsi huimat 1.65 miljoonaa euroa (merkintähinta: 2.5 €/osake) Invesdorin kautta ollen yksi suurimmista kerätyistä rahamääristä Invesdorin kautta.  Toinen rahoituskierros järjestettiin 2019 kesäkuun nurkilla samalla arvostuksella kuin aikaisemmin (2.5 €/osake). Rahoituskierros merkittiin jälleen reilusti yli (338 %), kuten ensimmäiselläkin kerralla. Injeqin valuaatio asettui 7.94 miljoonaan euroon.

Injeq Oy kehittää älyneulaa, joka tunnistaa kudostyypin mittaamalla sen sähkönjohtokykyä (bioimpedanssi). Laite toimii siis hyvin vastaavalla tavalla kuin kehonkoostumismittarit. Injeqin IQ-Tip älyneulaa käytetään selkäydinkanavapistoksissa erityisesti vastasyntyneille ja lapsille, jotka sairastavat leukemiaa. Lasten pienen koon vuoksi spinaalipistoksen yhteydessä on mahdollista tehdä virheitä, johon älyneula tuo lisää turvallisuutta ja nostaa onnistumismahdollisuutta. Älyneulojen tarpeellisuus aikuisille ei ole niin ilmeinen, koska spinaalipistoksen tekeminen on ammattilaiselle helppoa normaalillakin neulalla.

Älyneulaa on tarkoitus ensisijaisesti markkinoida leukemian sekä aivokalvontulehduksen diagnosointiin, mutta muitakin kaupallisia kohteita on jo tunnistettu valmiiksi. Näitä ovat mm. Alzheimerin tauti, selkäydinnestetilan varjoainetutkimukset, nivel- ja verisuonipistot. Älyneulalla ei ole suoranaisia kilpailijoita markkinoilla lainkaan millään osa-alueella yrityksen mukaan.

Injeq IQ-Tip hakee tällä hetkellä CE-merkintää, jonka jälkeen sen markkinoille tuominen on mahdollista. Lääkinnällisten laitteiden regulatoriset vaatimukset ovat juuri muuttuneet (Medical Device Regulation, MDR), joka vaikeuttaa CE-merkinnän saamista, mutta ei tee siitä mahdotonta. Uusi kliininen tutkimus IQ-LP-03 pitäisi saattaa loppuun vuoden 2019 viimeisellä vuosineljänneksellä, joten CE-merkinnän ja myyntiluvan saaminen Euroopan alueelle pitäisi olla saatavilla 2020 ensimmäisellä puoliskolla. Myyntiluvan saaminen saattaa kuitenkin myöhästyä Brexitin vuoksi, koska Euroopan lääkkeiden/lääkinnällisten laitteiden sääntelyviranomaisen (EMA) resursseista n. 30 % sijaitsee Isossa-Britanniassa.

Injeq vuokrasi konkurssiin menneen FIT Biotechin tilat, joissa on tarkoitus aloittaa neulojen valmistus CE-merkinnän saamisen jälkeen.

Mahdollisuudet ja riskit

Siemenvaiheessa olevat yritykset ovat äärimmäisen riskisiä yrityksiä ja vain aniharva päätyy kannattavaksi yritykseksi ja vain yksi 20:sta yrityksestä on ns. tenbaggeri. Tenbagger on yritys, jonka pörssikurssi kymmenkertaistuu.

Injeqin arvioiden mukaan ensimmäinen positiivinen tulos saavutetaan vuonna 2021, mutta se on mielestäni hieman liian optimistinen. Uskon sen viivästyvän ainakin vuodella. Injeq odottaa saavuttavansa 2022 luvulla 5 miljoonan liikevaihdon ja 1.8 miljoonan voiton ennen veroja. Tämän toteutuessa voidaan puhua äärimmäisen edullisesta merkintähinnasta tällä hetkellä.

Suomalaisilla lääkealan yrityksillä on historiallisesti äärimmäisen huono trackrecord, josta on kiinnostavan (englanninkielisen) tutkimuksen tehnyt ETLA. Teksti on luettavissa täältä. Lyhyesti kerrottuna lähes kaikki lääkealan yritykset ovat keränneet valtavasti rahaa, mutta käytännössä kaikki ovat menneet konkurssiin tai menettäneet lähes kaiken arvostaan. Odotusarvo ei ole siis kovin hyvä.

Tarkoituksenani on luopua yrityksen osakkeista exitin tai pörssilistautumisen yhteydessä välittömästi. Jos yritys pääsee kumpaan tilanteeseen asti tahansa, niin voidaan puhua merkittävästä arvonnoususta. Kaikissa muissa tapauksissa yrityksen osakkeiden arvo on 0 €.

Ensimmäinen sijoitukseni alkuvaiheessa olevaan lääkealan yritykseen Nexstimiin meni perseelleen, joten toivotaan, että tämä sijoitus on tuottoisa.

Oston tiedot

Ostin yhteensä 300 kpl Injeqin osakkeita 27.05.2019 2.5 € kappalehintaan. Kirjoittaja omistaa kyseisiä osakkeita ja minulla ei ole mitään aikomusta luopua osakkeista kuin pörssilistautumisen ja/tai exitin yhteydessä.

Mitä hankintoja sinun kuukauteesi on kuulunut?


Kommentit

Suosituimmat tekstit viimeiseltä 30 päivältä

Nordnet vs OP -osakevälittäjien kilpailutus

Kuukausikatsaus 2024-08

Vuokralainen vaihtuu ensimmäisen kerran – Vuokravälityksen ja asunnon ylläpidon ulkoistaminen Asuntopehtoorille

WC-remontti alle 2000 eurolla - Katso ennen ja jälkeen kuvat remontista

Näin haet tanskalaisten osakkeiden osingon lähdeveron takaisin

Asuntolainan ja sijoitusasuntolainan uudelleenrahoitus – Vertailussa mukana Osuuspankki, Nordea ja S-pankki

Taloudellinen riippumattomuus – Missä mennään tavoitteen suhteen?

Näin ostat 300 000 euron omakotitalon ilman omarahoitusosuutta

Asumiskustannukset omakotitalossa ensimmäisen vuoden aikana

Näin kuukausisäästät alaikäiselle Nordnetin Indeksirahastoon