Kuukausikatsaus 2018 - 11



Pyrin kirjaamaan kuukausikatsauksiini sentin tarkkuudella kaikki tulot ja menot. Kuukausikatsauksissa nähtävät luvut ovat henkilökohtaisia, vaikka samassa taloudessa asuu toinenkin henkilö. Olemme vaimokkeeni kanssa päättäneet jakaa kaikki yhteiset kustannukset tasan puoliksi. Hieman muista bloggaajista poiketen kuukauteni vaihtuu aina 19.päivä palkkapäivästäni johtuen. Kuukauden ajanjakso on siis aina 19.päivästä 18.päivään.

Tulot ja menot

Vuoden 2018 11. kuukauden aikana tuloja kertyi 2 340 €, josta muita tuloja oli 24 €. Kuluja kertyi tässä kuussa kokonaisuudessaan 1 759 €. Alla olevassa taulukossa on eritelty kulujen jakautuminen. Peruselämisen lisäksi tässä kuussa oli paljon ylimääräisiä toistumattomia kuluja. Ostin vaimokkeelle joulu- ja vuosipäivälahjaksi aktiivisuusrannekkeen, joka maksoi 195 €. Ostin myös elämäni ensimmäisen pikkutakin (242 €) ja kahdet uudet farkut (150 €). Hyvälaatuiset vaatteet ovat todella kalliita miehillä ja sain melkein sydänkohtauksen ostaessani nämä. Matkustin työn puolesta Irlantiin Dubliniin, josta aiheutui matkustuskustannuksia ja korkeammat ravintolamenot. Terveyteen liittyvät menot olivat myös hieman koholla monien sairaalakäyntien jälkeen. Onneksi Suomessa itsensä hoitaminen on kuitenkin todella edullista.

Säästöön tuloista jäi 24.8 %, joten vuodelle asetettu tavoite alittui selvästi. Säästöön (lainan lyhennyksiin, sijoituksiin tai käteiseksi) jäi tässä kuussa toisin sanoen 581 €.

Kiinteitä kustannuksia ovat Spotify ja Netflix (joita maksan lahjaksi pikkusiskoilleni), uimaranneke sekä kuntosalikortti. Tämän lisäksi säästän jokainen kuukausi 15 € / nuppi kolmelle kummitytölleni Nordnetin Superrahastoihin aina siihen asti, kun he täyttävät 18 vuotta. Aloita helppo kuukausisäästäminen* Nordnetin Superrahastoihin!

Kustannukset


Lainan korot & kulut
38,64 €
Ruoka
167,96 €
Työpaikkaruokailu
129,50 €
Ravintolat
174,35 €
Auto (sis. Polttoaineet)
50,00 €
Asunto (sis. Hoitovastike)
183,90 €
Vakuutukset
29,02 €
Terveys
71,05 €
Lemmikit
17,94 €
Hauskanpito
10,00 €
Matkustus
99,61 €
Lahjat
262,38 €
Tavarat
24,34 €
Veikkaus
10,00 €
Alkoholi
57,39 €
Harrastukset
25,40 €
Vaatteet
392,04 €
Muut
16,00 €
Yhteensä
1 759,52 €

Sijoitukset

Sijoitusten muutokset kuukausitasolla löytyvät alla olevasta taulukosta. Tässä kuussa laitoin uutta pääomaa salkkuun 246.75 €. Uutta pääomaa on salkkuun työnnetty siten 6 615.80  € vuoden alusta laskettuna. Kaikki salkkuun tulevat osingot sijoitetaan uudestaan, joita on tilille napsahdellut yhteensä 567.84 € tänä vuonna ennakonpidätysten jälkeen. Osinkoja on vielä tulossa tänä vuonna ainakin Marine Harvestilta. Salkun volaliteetti on vieläkin ollut valtava viimeisen kuukauden aikana. Korkeimman ja alhaisimman salkun arvon väli on ollut noin 1 000 €. Salkku on jälleen kevyesti vivutettu (käteinen -600 €), jonka maksan ensi palkasta pois. Salkkuun tuli myös uusi yritys BASF, jonka ostosta kirjoitin aikaisemmin jo täällä. Salkun päiväkohtaisia muutoksia voi seurata Sharevilleen rekisteröityneenä Osinkoinsinööri käyttäjätunnuksen takaa.


Nettovarallisuus

Alla 18.11.2018 päivitetty nettovarallisuus. Asuntolaina lyheni 220 € ja opintolaina 70 €. Nettovarallisuuden laskemisessa ei ole huomioitu auton arvoa (n. 5 000 €, josta omistan puolet), joka on täysin velaton. Nettovarallisuus laski 400 € viime kuukauteen verrattuna, joka selittyy huonolla säästöprosentilla ja salkun arvon laskemisella.


Yhteenveto

Kulutus olisi ollut hyvällä tasolla ilman lahjaa, matkustamista ja pikkutakin ostoa. Onneksi säästöprosentti pysyi kuitenkin kohtuullisena. Keskimääräinen säästöprosentti on vielä kuitenkin 43.6 % tämän vuoden puolella, joten tavoite on vielä mahdollista saavuttaa. Ensi kuussa tulee veronpalautuksia, mutta nämä tulee kaikki menemään Dominikaanisen tasavallan matkaan, joten säästöprosenttia ei tulla tätäkään kautta nostamaan.

Dublinin matka oli antoisa ja kerkesin työn lomassa käymään pyörähtämässä Guinnessin tehtaalla (kuva alla) ja Dublinin linnassa. Pari Guinnessiakin tuli maistettua matkalla!

Tässä kuussa uusi titteli näki vihdoin päivänvalon ja olen nykyään Analytical Process Leader. Uusi titteli ei kuitenkaan vielä tuonut palkankorotusta, johon olen todella pettynyt. Seuraava palkankorotus sovittiin alustavasti hetkeen, kun valmistun koulusta (YAMK-opinnot). Jos palkankorotus ei ole silloin merkittävä, niin alan etsimään työpaikkaa muualta välittömästi.

Terveyteni on onneksi hieman parantunut, mutta sen kanssa on ollut edelleenkin ongelmia. Olen ollut viime kuukautena niin monessa testissä ja lääkärillä käymässä, että huhuh. Onneksi osa kuluista menee työnantajalle maksettavaksi. Sain kuitenkin 27-vuoden iässä verenpainelääkkeet, joita olen syönyt nyt lähes kuukauden ajan. Saavutus sekin on! Toivottavasti olo tästä kohenisi ja jaksaisi välillä kirjoittaakin jotain blogiin ja muihin sivustoille.

Miten sinun kuukautesi meni säästämisen ja sijoittamisen suhteen?

*Affiliate marketing -linkki, josta saatetaan maksaa minulle komissiota sitä kautta tehdystä kaupasta/rekisteröitymisestä. Tämä ei kuitenkaan tuo sinulle mitään ylimääräisiä kuluja!

Kommentit

Suosituimmat tekstit viimeiseltä 30 päivältä

Nordnet vs OP -osakevälittäjien kilpailutus

Ostot 21 - BASF, Kemira ja MOWI

Näin kuukausisäästät alaikäiselle Nordnetin Indeksirahastoon

Kuukausikatsaus 2020 - 11

Vieraskynä: Opintolainan käyttäminen sijoittamiseen

Nordnetin ETF-kuukausisäästäminen muuttui maksulliseksi

Kuukausikatsaus 2020-10

Korona on lottovoitto yli 100 000:lle suomalaiselle

Paranna kassavirtaasi ja maksat vähemmän

Ostot 15 - Injeq