WC-remontti alle 2000 eurolla - Katso ennen ja jälkeen kuvat remontista

 

WC-remontti alle 2000 eurolla

Ostimme nykyisen asuntomme puolisoni kanssa huhtikuussa 2017 ja asunto oli ostettaessa hyvässä kunnossa ja pinnat/kalusteet oli juuri uusittu, lukuunottamatta meidän toista pientä vessaa. Ostaessamme asunnon päätimme remontoida pienen vessan lähiaikoina. Meidän tapauksessamme "lähiaikoina" tarkoitti lähes neljää vuotta, mutta asia on vihdoin pois päiväjärjestyksestä.

Blogin luonteen takia voisi kuvitella, että wc-remontin tarvikkeet on punalaputettuja mallistosta poistuvia ylijäämävaraston perukoilta hampaat irvessä tingittyjä, mutta todellisuudessa wc-remontissa ei yritetty säästää merkittävästi, vaan jokainen hankinta joko kilpailutettiin tai ostettiin kerralla laadukasta. 

Tarkoituksena oli saada pikkuvessasta näyttävän näköinen, koska tulevaisuudessa asuntoa mahdollisesti myytäessä, ostajat tulevat kiinnittämään erityisesti huomiota WC-tilojen kuntoon. Uskon siis jokaisen remonttiin käytetyn euron palautuvan omalle tililleni myyntitilanteessa puhumattakaan siitä, että uusi vessa tuo myös iloa meille asukkaille.

WC ennen remonttia

Asuntomme on 83-neliöinen 90-luvun tasakattoinen kerrostaloasunto, jossa edellinen asukas on parkettia ja pikkuvessaa lukuun ottamatta remontoinut kaiken. Pikkuvessa on siis alkuperäisessä loistossaan ja pistää pahasti silmään asuntoamme kierrellessä. Kaikki muut asunnon pinnat ja kalusteet ovat uusia, mutta yksi huoneista on jäänyt vyölaukkujen, olkatoppausten ja veryttelyasujen aikakauteen. Koko komeus on nähtävissä kahdesta alla olevasta kuvasta.

WC-remonttia ennen 1

Pikkuvessa ennen remonttia. "Komiat" laatat etten sanois.

WC-remonttia ennen 2

Pikkuvessa ennen remonttia. Tässä lavuaarissa "silmä lepää".

Voidaan melko turvallisesti sanoa, että WC-remontti oli perusteltu. WC:n pintojen lisäksi suuri ongelma oli todella heikko valaistus ja tämän vuoksi välillä piti miettiä, että onko valot päällä vai ei.

Vessan mittasuhteet eivät välttämättä kuvista välity, joten tässä puhutaan noin 1.5 neliön tilasta. Meillä on erikseen vielä kylpyhuone, jossa on sauna, suihkut ja WC.

WC-remontin tavaroiden ja työn kilpailutus

Sanottakoon suoraan, että lukuunottamatta veden ja WC-istuimen kytkemistä, ei minun olisi tarvinnut maksaa WC-remontin tekemisestä euroakaan. Lähipiirissäni on kaksi ihmistä, joista toisella on oma rakennusyritys ja toinen on rakentanut oman omakotitalon itsenäisesti. Rakennusyrityksen omaava henkilö pääsi kuitenkin tekemään työn paremmalla aikataululla, joten päädyin käyttämään hänen apuaan remontin tekemiseen.

Omien periaatteiden mukaan arvostan aina kaikkien käyttämää aikaa minun auttamiseksi, joten vaikka minun ei olisi tarvinnut maksaa remontin tekemisestä mitään, niin ostin hänelle kuitenkin ”satasen” viskipullon kiitokseksi.

Vesihanojen ja WC-istuimen kytkeminen taloyhtiössä on taas vakuutusteknisesti pakko jättää putkimiehelle, joten käytin tämän kilpailuttamiseen muutaman tunnin omaa aikaani. 

En tiedä muiden kaupunkien tämän hetkisestä tilanteesta putkimiesten osalta, mutta Turussa tekijän löytäminen tämän ” tunnin” touhuun osoittautui todella vaikeaksi. Joko puhelimessa minulle sanottiin ensimmäisen lauseen jälkeen, että ei tällaiset pienet touhut kiinnosta tai olisin saanut putkimiehen töihin määrittelemättömän ajan päähän. Rehellisesti sanottuna sain niin huonoa asiakaspalvelua kaikista paitsi yhdestä paikasta ja tulevaisuudessa isompaa putkiremonttia kilpailuttaessani tiedän, että en tule päätymään yhteenkään näistä.

Vesityöt asuntooni tuli tekemään Turun LVI-Urakointi Oy Wikstedt, joka oli hinnoittelultaan edullisin ja sain apua remonttiini parin päivän varoitusajalla. Kaikki osa-alueet tuli heidän osaltaan hoidettua kunnolla, vaikka mielestäni työhön ei kulunut kolmea tuntia vaan kaksi tuntia oman kelloni mukaan. En kuitenkaan aloittanut vääntämään tästä yhdestä tunnista. Voin suositella heitä jokaiselle, joka vesitöitä tarvitsee Turun alueella.

Remonttitarvikkeiden osalta kilpailuttaminen olikin selkeämpää, vaikka puolisoni täti olikin ystävällisesti tehnyt meille sisustussuunnitelman ja seurasimme suunnitelmaa esimerkillisesti. 

Teettäessäni ensimmäistä kertaa remonttia, huomasin Netraudan olevan kuitenkin edullisin käytännössä jokaisen tuotteen osalta, joten ostin kaikki tuotteet sieltä minkä pystyin ja mikä oli käytännöllistä. Tietyt tuotteet (lastit, teipit, saumaustarvikkeet, maalaustarvikkeet, jne.) osti remontin tehnyt henkilö, joten niiden ostopaikkaan en itse vaikuttanut.

Olin niin tyytyväinen Netraudan asiakaspalveluun, tuotevalikoimaan ja hinnoitteluun, että yritin saada heitä tekemään kanssani yhteistyötä tämän blogitekstin muodossa. Tämä ei kuitenkaan onnistunut ja vähän harmillisesti en koskaan saanut kieltävää tai myöntävää vastausta yhteistyöehdotukseeni.

WC-remontin tarvikekustannukset

Rahan säästämisen näkökulmasta suurin hyöty tuli siitä, että ostin massiivityötason Levyjaatista tavanomaisten rautakauppojen sijaan. Oikeastaan riippumatta rautakaupasta, oli vastaavien tammisten massiivityötasojen hinta 250-300 euroa per metri. Tässä tapauksessa sain mittoihin leikattuna tammisen massiivityötason 125 euron hintaan, joka oli todella edullinen.

Toisena isona säästönä voisi mainita kattopaneelien (sisustuspaneeli) kilpailutus. Sisustussuunnitelman tekijä ehdotti VALO-sisustuspaneelin (Siparila) hankkimista, mutta rahtien kanssa olisi kahdelle neliölle tullut hintaa lähes 200 euroa. Löysin kuitenkin lähes identtisen sisustuspaneelin K-raudasta 30 eurolla per kaksi neliötä.

Rahaa käytettiin taas normaalia enemmän WC-istuimeen, koska halusin ns. kiinteäreunaisen WC-istuimen helpomman siivouksen vuoksi. Jos olisimme halunneet istuimen, jossa putkiosat ovat näkyvissä, olisi tässä säästänyt noin 150-200 euroa.

Toisena isomman rahan käytön kohteena mainittakoon seinäpeili, joka olisi varmasti löytynyt halvemmalla muualta, mutta halusimme juuri tämän tietyn. Kyseinen peili oli puoleen hintaan juuri ennen tilaamistani, mutta alennus kerkesi loppumaan ennen kuin sain aikaiseksi tilata. Ostamalla toisenlaisen peilin olisi ollut mahdollista säästää noin 50-100 euroa.

Yhteensä remonttiin kului rahaa siis 1841.14 euroa. 

Neliötä kohden euroja paloi noin 1200 euroa. Pienen tilan vuoksi neliöhinta nousi varsin korkeaksi. Hieman edullisimmalla valinnoilla hinnan olisi saanut noin 1500 euron nurkille, mutta sitten olisi pitänyt poiketa sisustussuunnitelmasta ja emme olisi saaneet haluamaamme.

WC remontin jälkeen

Remonttiin meni yhteensä kahden viikon viikonloput niin laattojen irrottamisen, laastin ja maalin kuivumisen odottamisen kuin muiden töiden osalta. Todellisuudessa aktiivisia työtunteja kyseisten päivien aikana meni arviolta 15 tuntia. WC oli vielä tämän jälkeen vajaan viikon pois käytöstä, kun ensiksi odotimme WC-istuimen kiinni jähmettymistä kaksi päivää, minkä jälkeen varasin putkimiehen tekemään kytkennät.

Alla on kuitenkin kuva uudesta vessasta, josta on aikaisemman hylkiön jälkeen tullut lempitilani. Kaikki on siellä niin kaunista ja uutta, ja esittelen tilaa mielelläni jokaiselle vieraalle. Valitettavasti oli todella vaikea ottaa kuvaa (muutenkin kuvaustaidot noin nolla) siten, että jokainen uusittu asia olisi näkynyt. Kuvassa ei ole nähtävissä peilin toisella reunalla olevaa lamppua eikä kattoon asennettuja kattopaneeleja.

Uuden WC:n värimaailmana on siis messinki (hana, lamput, peili, rullateline, pyyhekoukut ja saippuapullo) ja musta (laatat, pyyhkeet, poljinroskis ja wc-harja). Kaiken tämän lisäksi huomiovärinä sinertävä seinä, joka on mielestäni todella näyttävä.

WC-remontin jälkeen

WC-remontin jälkeen. Tässä tilassa oikeasta silmä lepää.

Huomioitavaa WC-remontin osalta

Jos suunnittelet tekeväsi WC-remonttia omassa asunto-osakkeessasi, niin muista huomioida seuraavat asiat:

  1. Jos WC:ssä on lattiakaivo, on siellä vesieristys. Vesieristyksen laittamisesta, maksamisesta ja tarkistamisesta vastaa pääasiallisesti taloyhtiö.
  2. Muista tehdä muutostyöilmoitus taloyhtiösi isännöitsijälle ennen remontin aloittamista ja aloita työ vasta luvan saatuasi.
  3. Käytä vesitöiden (vesihanat, WC-istuin) kytkemiseen ammattilaista, jotta vakuutusyhtiö maksaa vesivahingon niin sattuessa. Älä tee näitä itse.
  4. Muista ilmoittaa eteen tulevista mahdollisista ongelmista isännöitsijälle (kuten kosteus). Esim. kosteuden poistamisesta vastaa yleensä taloyhtiö.
  5. Ilmoita isännöitsijälle työn valmistumisesta.
  6. Varaudu siihen, että et saa remonttia tehtyä niin nopeasti kuin kuvittelet. Erityisesti korona-aikaan jonot putkimiehiin saattaa olla kuukausia.
  7. Kysy neuvoa tutuilta, jotka ovat remontointialalla töissä. He saattavat tietää paikkoja, josta ostaa remonttitarvikkeita tai huonekaluja halvemmalla.
  8. Remonttien hinnoissa on todella suuret erot. Muista aina kilpailuttaa.
  9. Kilpailuta remonttitarvikkeet. Netrauta on edullisin todennäköisesti aina.

Mitä pidit uudesta vessastamme? Kommentoi alle!

Muista ottaa seurantaan Osinkoinsinöörin sosiaaliset mediat:

Kommentit

  1. Hyvännänköinen, harmoninen lopputulos! Kiitos vinkkilistasta. Se tulee tarpeeseen, meillä on suunnitteilla yläkerran kylppärin remontti, laatoitus ainakin menee uusiksi ja seiniinkin olisi kiva saada uutta väriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olemme olleet lopputulokseen todella tyytyväisiä!

      Onnea remonttiin, toivottavasti saatte remonttimiehiä tekemään työt/kytkennät paremmalla tuurilla kuin me :)

      Poista
  2. Hieno, mutta olen sen verran nuuka, että mulle kävisi toi vanhakin :D

    VastaaPoista
  3. Ei kovin paljoa tullut kustantamaan teille tuo remontti. Meillä on uudisrakentaminen alkamassa, ja hieman jännittää. Kyllähän meillä toki budjetti on, ja sitä yritetään noudattaa. Itse koen, että nuo wc-tilat ovat haastavimmat, myös materiaalien valintojen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kohtuullisella budjetilla päästiin maaliin. Olen tästä samaa mieltä. :)

      Mitä wc-tilojen materiaalien valintoihin voisin vinkata, niin suosittelen käyttämään sisustussuunnittelijaa, jos itsellä ei ole paljoa silmää miten erilaiset värimaailmat, materiaalit ja valaistukset sopivat toisiinsa. Tästä oli itselleni erittäin suuri apu, kun ei osaamista tästä osa-alueesta juuri ole lainkaan! Onnea materiaalien valintaan ja uudesta kodista! :)

      Poista
  4. Jos meillä olisi noin kivannäkönen vessa kuin tuo teidän aiempi, niin ei olisi mitään hätää. :)

    Oma on siis 80-luvulta ja luultavasti melko lailla alkuperäisessä kunnossa edellisen asukkaan jäljiltä. Tästä huolimatta se on todella käytännöllinen. Tasot ovat oikeilla paikoilla, kaappitilaa on mukavasti ja pesuallas riittävän kokoinen myös pienten lasten kanssa.

    Ruma se on kuin mikä, mutta jotenkin mietityttää (myös ekologisesta näkökulmasta) rempata todella hienosti toimivaa vessaa, vaikka se ei silmää miellytäkään... Haluaisin vain samanlaisen, mutta uutena... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä täysin oikeassa, on vaikea perustella toimivan vessan remontointia vain "muuten vaan". :D Meilläkin olisi varmasti pysynyt samanlaisena, jos koko muukin asunto olisi ollut alkuperäisessä kunnossa. Tässä asunnossa vaan kaikki oli uusittu tätä huonetta ja lattiaa lukuun ottamatta, joten oli vaikea elää sen kanssa, että yksi huone on alkuperäinen ja kaikki muut uusia :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suosituimmat tekstit viimeiseltä 30 päivältä

Kuukausikatsaus 2024-02

Nordnet vs OP -osakevälittäjien kilpailutus

Asuntolainan ja sijoitusasuntolainan uudelleenrahoitus – Vertailussa mukana Osuuspankki, Nordea ja S-pankki

Kuukausikatsaus 2024-01

Näin haet tanskalaisten osakkeiden osingon lähdeveron takaisin

Näin ostat 300 000 euron omakotitalon ilman omarahoitusosuutta

Asumiskustannukset omakotitalossa ensimmäisen vuoden aikana

Kuukauden Osake - Eolus Vind

Näin asumiskustannukseni muuttuvat muuttaessani omakotitaloon kerrostalosta