Blogi täyttää kolme vuotta!



Blogi on jälleen yhden vuoden vanhempi. Itseasiassa synttärit olivat jo 15.03.2020, mutta kiireiden takia en kerinnyt heti kirjoittaa tekstiä. Blogin kirjoittaminen on edelleen mielekästä ja olen kokenut sen kasvattaneen itseäni ihmisenä. Kirjoittaessa joudun todella pohtimaan asioita monelta kantilta, josta on ollut hyötyä sekä työelämässä kuin parisuhteessa. Kirjoittaminen on myös äärimmäisen tärkeää taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa, kun se auttaa pysymään motivoituneena pitkiä aikoja ja varsinkin vaikeina aikoina. Vuosi on ollut jälleen tapahtumia täynnä ja lisää mielenkiintoista on myös luvassa ihan lähiaikoina! On taas hetki pysähtyä vatuloimaan vuoden tapahtumia ja kiittämään kaikkia lukijoita!



Osinkoinsinööri alterego on pysynyt edelleen mukana, vaikka enemmissä määrin olen alkanut tekemään kirjoituksia omalla nimelläni. Teen tällä hetkellä kirjoituksia kolmeen paikkaan (Osinkoinsinööri -blogi, ViisasRaha, Piksu) ja voin jo sen verran paljastaa, että näitä on tulossa myös yksi lisää ihan lähiviikkoina. Kerrotaan siitä sitten lisää myöhemmin.

Sain mahdollisuuden aloittaa Viisas Rahassa kirjoittajana viime vuoden toukokuussa, jonka jälkeen olen raapustanut sinne tekstiä yhden kuukaudessa. Tämä sama tahti tulee jatkumaan niin pitkään, kun minut halutaan siellä pitää. Piksussa oli pitkään taukoa, koska oman elämäni kiireet eivät mahdollistaneet kirjoituksien tekoa joka paikkaan, mutta nyt olen aloittanut jälleen kirjoittamaan sielläkin. Tarkoituksena on tarjota jokaiseen kolmeen (pian neljään) paikkaan kirjoituksia kerran kuukaudessa, joka tekee yhden tekstin viikossa.

Pääsin viime lokakuussa myös Iltalehteen sekä Nuoret Osakesäästäjät Talous Haltuun -kampanjaan, jonka kirjoitus on luettavissa täältä. Toivoin Iltalehden kirjoituksen tuovan merkittävästi lisää lukijoita ja yhteistyöehdotuksia, mutta rehellisesti sanottuna en nähnyt mitään muutosta kummassakaan. Sijoitus- ja talousaiheisten blogien kilpailu on tällä hetkellä niin kovaa, että itsellä ei riitä paukut tällä hetkellä kilpailuun. Muutamat blogit vievät siis suurimman osan yhteistöistä ja täten myös liikevaihdosta. Juuri tullut pörssiromahdus saattaa poistaa joitakin blogeja, jonka jälkeen liikevaihdon jakajia on vähemmän liikenteessä.

Joulukuussa käväisin ensimmäistä kertaa puhumassa sijoitusmessuilla, kun osallistuin paneelikeskusteluun Sijoitus Investissä Nuoret Osakesäästäjät -järjestön kutsumana. Tämä kokemus oli mahtava ja pyrinkin saamaan lisää tällaisia kokemuksia tulevaisuudessa. Huomaathan, että paneelikeskustelu on nähtävissä Inderesin sivustolla ja linkki siihen on tässä. Kirjoitus tästä aiheesta on luettavissa täältä.

Lukijoiden määrä per postaus on hieman laskenut viime vuodesta, kun viime vuonna vastaavaan aikaan kävijöitä oli ollut noin 95 000 kpl (blogin alusta laskettuna). Tänään se määrä on 153245 kpl, joten vuodessa tuli lukukertoja noin 60 000 kpl. Tähän voi olla syynä useitakin eri asioita. Ensimmäisenä tulee mieleen se, että olen alkanut kirjoittamaan useampaan paikkaan, joka jakaa lukijani useampaan eri paikkaan. En ole saanut mistään muualta tietää paljonko kirjoittamiani tekstejä luetaan. Toisena syynä on todennäköisesti se, että sijoitusaiheisia blogeja, jotka ovat huomattavasti parempia kuin omani, on tällä hetkellä jo useita (kuten Inssin Osingot ja Omavaraisuushaaste). Absoluuttisella lukijamäärällä ei ole kuitenkaan merkitystä vaan sillä, että oikeasti joku on oppinut blogistani jotain uutta talouden hallintaan, sijoittamiseen tai säästämiseen. Valitettavasti tämän asian osoittaminen on mahdotonta, koska kommentteja ei keskimäärin tule koskaan.

Jo tavaksi muodostunut suosituimpien tekstien lista pitää tälläkin kertaa listata:
  1. Nordnet vs OP -osakevälittäjien kilpailutus
  2. Parhaat säästövinkit vuodelle 2019
  3. Kuukausisäästäminen rahastoon lapsellesi ja kummilapsellesi
  4. Arvostelussa Nordnetin Osakesäästötili
  5. Musti ja Mirri -listautumisanti
Listassa ei ole mitään erityisen poikkeavaa Musti ja Mirri -listautumisanti kirjoitusta lukuunottamatta. Harmittavasti Kuukausisäästäminen rahastoon lapsellesi ja kummilapsellesi -kirjoitus on hieman vanhentunut ja olisi tarkoitus päivittää sekin lähiaikoina vastaamaan nykyaikaa.

Netto- ja sijoitusvarallisuus ovat olleet lineaarisessa kasvussa blogin aloittamisesta lähtien, jos menisimme ajassa noin neljä viikkoa taaksepäin. Nyt kuitenkin elämme mielenkiintoisia aikoja ja blogini ensimmäinen pörssiromahdus on täällä. Pörssiromahdus on myös ensimmäinen varmasti monille lukijoillekin ja se varmasti aiheuttaa jokaisessa monenlaisia tuntemuksia. Pelkoa varmaan ensisijaisesti, mutta myös mahdollisuuksia. 

ATH netto- ja sijoitusvarallisuus olivat itseasiassa sopivasti juuri viime kuukauden kuukausikatsauksessa (seuraavina päivinä alkoi rommaus ja juuri olin kirjoittanut siitä, että nousu ei voi kestää loputtomiin). Silloin salkkuni arvo oli 36 616 € ja nettovarallisuus huikeat 56 345 €. Tänään vastaavat luvut ovat 23 381 € ja 44 393 €. Salkku on laskenut huipuista siis noin 14 000 € (noin 38 %), kun ei huomioi uusia rahasiirtoja. Pörssiromahdus on laittanut itsellä kuvioita uusiksi ja esim. sijoitusasunnon ostaminen siirtyy vähintään vuodella eteenpäin. Toiseksi aion kasvattaa salkkuun laitettavan rahan määrää niin suureksi kuin mahdollista (noin 1000 €/kk) sekä olen nostanut hieman lainaa vaimokkeelta (2000 €) ja tarkoituksena nostaa lisää myös isältä (ehkä 3000 €). Kaikille sijoitussalkkua ja nettovarallisuutta koskeville lähivuosien tavoitteille voi heittää hyvästit, mutta uskon kuitenkin tulevaisuuden tavoitteiden saavuttamisen helpottuneen merkittävästi laskun takia. Tämä tietty sillä oletuksella, että ostan hyviä ei-konkurssiin joutuvia yrityksiä tämän laskun aikana.

Sain onnekseni kuluvan vuoden aikana YAMK-opintoni loppuun, mikä on mahdollistanut ajan käyttämisen sekä bloggaamiseen että muihin asioihin. Bloggaamistahti on nykyään itselle riittävä ja hieman haastava, mutta pyrin kuitenkin pitämään sitä yllä. Olen kokenut ajoittain ongelmaa kirjoittamisen suhteen, kun olisi hyvä aihe, mutta liian vähän aikaa kerätä dataa, jotta kirjoitus olisi laadukas.

Blogin aloittaminen oli kyllä ehdottomasti yksi parhaimmista ideoistani. Olen ystävystynyt bloggaajakollegoiden kanssa. Kirjoittaminen on antanut paljon sisältöä elämään sekä helpottanut omien ajatusten rakentamista ja ulosantia. Suosittelen kirjoittamisen aloittamista ihan jokaiselle vaikka siitä ei rahaa tuottavaa saisikaan.

Olen kovasti yrittänyt pähkäillä, miten saisin blogistani paremman selailtavan ja olenkin joitakin muutoksia jo tehnyt. Lukijoiden aktivointi on edelleen mahdoton tehtävä ja en ole siihen keksinyt vieläkään toimivaa ratkaisua. Suurimpana ongelmana on kuitenkin edelleen se, että ihmiset jotka tarvitsevat eniten apua oman talouden kanssaan, eivät päädy lukemaan blogiani. Tämän asian eteen olen tehnyt kuitenkin paljon aloittamalla kirjoittamaan monessa muussakin paikassa kuin täällä.

Kiitos kuitenkin jokaiselle lukijalle, joka jaksaa minun raapustuksiani lukea ja kommentoida! Toivottavasti pysyt jatkossakin lukijani ja seuraat minun vaurastumistani omasi ohella! Toivon kaikille lukijoille onnistuneita sijoituksia tulevalle vuodelle ja järkeviä päätöksiä nykyisessä pörssiromahduksessa!



Kommentit

Lähetä kommentti

Suosituimmat tekstit viimeiseltä 30 päivältä

Kuukausikatsaus 2024-02

Nordnet vs OP -osakevälittäjien kilpailutus

WC-remontti alle 2000 eurolla - Katso ennen ja jälkeen kuvat remontista

Asuntolainan ja sijoitusasuntolainan uudelleenrahoitus – Vertailussa mukana Osuuspankki, Nordea ja S-pankki

Kuukausikatsaus 2024-01

Näin haet tanskalaisten osakkeiden osingon lähdeveron takaisin

Näin ostat 300 000 euron omakotitalon ilman omarahoitusosuutta

Asumiskustannukset omakotitalossa ensimmäisen vuoden aikana

Kuukauden Osake - Eolus Vind

Näin asumiskustannukseni muuttuvat muuttaessani omakotitaloon kerrostalosta