Aloituspuhe!


Tervetuloa lukemaan blogiani! Toivottavasti viihdyt ja jäät seuraamaan edistymistäni pidemmäksikin aikaa! Käyn tässä ensimmäisessä kirjoituksessa hieman läpi tietoja itsestäsi, sijoittamisen aloittamisesta ja miksi päädyin kirjoittamaan blogia.

Mistä kiinnostus säästämiseen tuli ja mistä nykyinen varallisuus on peräisin?

Olen ollut pienestä pitäen säästeliäs. Säästeliäs luonne ei ole tullut itsestään selvyytenä, koska lähipiirissä tätä piirrettä ei kenelläkään ollut.

Synnyin köyhään perheeseen, jossa rahasta oli aina pulaa ja suurimman osan lapsuudestani perheeni sai ruokatukea milloin mistäkin. Minulla ei juuri koskaan ollut rahaa mihinkään. Tämän lisäksi ilman Pelastakaa Lapset Ry:tä en olisi koskaan voinut käydä lukiota, koska koulukirjat olivat liian kalliita. Huonot lähtökohdat ovat kuitenkin tuoneet itselleni motivaatiota kohentaa omaa ja tulevien lasteni elintasoa.

Ensimmäiset säästetyt eurot kerääntyivät tililleni vasta ollessani 19 vuotias, jolloin aloin säästämään rahaa ASP-tilille. Säästin opintotuestani joka kuukausi 50 € ASP-tililleni, kunnes valmistuin ammattikorkeakoulusta v. 2013. Valmistuttuani työllistyin välittömästi ja jatkoin ASP-tilin täyttämistä. Melkein tasan kaksi vuotta sitten vaihdoin työpaikkaa nykyiseen ja sillä tiellä ollaan.

Tämän hetkinen nettovarallisuus on kerätty kokonaan palkkatuloista säästämällä viimeisen kahden vuoden aikana (lukuunottamatta ASP-tilin paria tuhatta euroa). En ole siis saanut tai perinyt yhtään rahaa.

Miten ajauduin sijoittamaan?

Ensimmäinen kohtaaminen sijoittamisen kanssa tuli S-pankin tarjoamaan S-säästörahasto Varovaiseen, johon S-bonukset pystyi automaattisesti siirtämään kerran kuussa. Tartuinkin tähän tarjoukseen ja pysyin tällä taipaleella vuoden verran.(Rahasto muuten tuotti 4 € koko vuoden aikana n. 1000 € pääomalle) Hieman yli vuoden rahastosäästämisen jälkeen päädyin tarkistamaan parhaan ystäväni opinnäytetyötä, joka koski sijoittamista ja erityisesti johdannaiskauppaa. Tarkistamisen myötä perehdyin hieman sijoittamisen eri muotoihin, mutta en ihan heti jäänyt koukkuun sijoittamiseen.

Satuin kuitenkin mainitsemaan tarkistamani opinnäytetyön aiheesta työkaverilleni, joka kertoi harrastavansa myös sijoittamista. Hän lupautuikin toimimaan minulle mentorina ja olinkin välittömästi aivan myyty sijoittamiseen suoriin osakkeisiin. En uskoisi sijoittavani tällä hetkellä näin paljon, jos en olisi koskaan käynyt kyseistä keskustelua hänen kanssaan. Täysi arvostus ja kiitos kuuluu ehdottomasti hänelle!

Aloitin perehtymällä Seppo Saarion, Jukka Oksaharjun sekä Mika Hyttisen kirjoihin ja avasin tilin Nordnettiin. Ensimmäiseksi sijoituskohteeksi valitsin Oriola-KD Corporation B:n, joka löytyy salkustani vieläkin.

Miksi päädyin kirjoittamaan blogia?

Olen vuoden päivät lukenut P.ohatan kirjoittamaa blogia, jonka innoittamana päätin ryhtyä samaan. Toivon blogin kirjoittamisella motivoivani itseni paremmaksi säästäjäksi ja sijoittajaksi. Lisäksi toivoisin esimerkilläni innoittavani jonkun nuoren alkamaan sijoittamaan, jotta se ei olisi vain vanhojen miesten harrastus.

Yritän erottautua blogillani muista samankaltaisista sillä, että huonoistakin elämän lähtökohdista on mahdollista nousta hyvinkin korkealle, jos vain tekee paljon töitä!

Kommentit

  1. Hei,

    Kiitos blogistasi, joka on avoin. Varallisuus ja sen kasvattaminen ovat iso tabu suomalaisessa kulttuurissa ja enemmän sinunkaltaisia ihmisiä tarvittaisiin tätä kulttuuria rikkomaan.

    Oikeastaan olin itsekin ajatuksen tasolla ajatellut blogin/sijoituspäiväkirjan pitämistä, mutta kun luen näitä juttujasi ja nettopalkkasi ja ikäsi on samaa luokkaa kanssani, ajattelin että tästäpä saa hyvää vertaistukea ja kirittäjää itsellenikin.

    Oletko yrittänyt haastaa ystäviäsi tms. sijoittamaan? Olen yrittänyt parhaani, että ystäväni säästäisivät edes johonkin indeksirahastoon 5-10% nettopalkasta, mutta kaikki kaatuu kommentteihin " ettei sellaisella summalla mitään tee ja tarvitaan tuhansia ja tuhansia euroja lähtöpääomaa." Postasin kaverilleni vaurastumisen aloittamisesta. Toivottavasti ottaa onkeensa.

    Sait minusta tänään 18.6.2018 uuden lukijan. Tsemiä ja jatka samaan malliin!

    EK.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mahtavasta kommentista! Juuri tämän takia kirjoitan blogia, että saisin motivoitua ihmisiä aloittamaan säästämisen ja sijoittamisen!

      Sen verran voin tietty "ylpeillä", että olen saanut jo yhdeksän ihmistä sijoittamaan indeksirahastoihin. Jotkut siirtävät vain sen 15 €/kk, mutta kaksi ihmistä on todella motivoituneet sijoittamiseen ja laittaa useita satasia kuukaudessa. Uskon todella, että heistä jokainen on kiitollinen pienestä avusta vuosien päästä.

      Hienoa, että olet ottanut tehtäväksesi auttaa ystäviäsi! Toivottavasti he kuuntelevat sinua ja aloittavat ohjeidesi mukaan laittamaan osan palkasta sivuun.

      Kiitos vielä kommentistasi!

      Poista

Lähetä kommentti

Suosituimmat tekstit viimeiseltä 30 päivältä

Kuukausikatsaus 2024-02

Nordnet vs OP -osakevälittäjien kilpailutus

WC-remontti alle 2000 eurolla - Katso ennen ja jälkeen kuvat remontista

Asuntolainan ja sijoitusasuntolainan uudelleenrahoitus – Vertailussa mukana Osuuspankki, Nordea ja S-pankki

Kuukausikatsaus 2024-01

Näin haet tanskalaisten osakkeiden osingon lähdeveron takaisin

Näin ostat 300 000 euron omakotitalon ilman omarahoitusosuutta

Asumiskustannukset omakotitalossa ensimmäisen vuoden aikana

Kuukauden Osake - Eolus Vind

Näin asumiskustannukseni muuttuvat muuttaessani omakotitaloon kerrostalosta