Ostot 13 - Nordea
Ostin lisää Nordeaa salkkuun joulukuun loppupuolella käyttäen hyväksi
aikaisemmin hakemaani Superluottoa. Ostot postauksissa kirjaan ylös perustelut
hankinnoille, jotta voin tulevaisuudessa nähdä millä perusteella olen yrityksen
osakkeita ostanut. Tätä kirjoitusta ei pidä tulkita sijoitusvinkkinä ja lukija
on itse vastuussa sijoitustensa tappioista ja voitoista.
Nordea
Nordean ostamisesta olen
aikaisemmin kirjoittanut täällä.
Nordea on edelleenkin kroonisesti halpa, jonka vuoksi päädyin lisäämään sen
osuutta salkussa.
Heinäkuussa 2018 uutisoitiin
Nordean ostavan Gjensidige Bankin, jota pidän erittäin järkevä ja lupaavana kasvunajurina
lähivuosille. Tämän lisäksi Nordea ja Gjensidige group ilmoittivat ryhtyvänsä
strategiseen yhteistyöhön vakuutusten ja sijoituspalveluiden myynnissä.
Salkustani löytyy tällä hetkellä myös Gjensidige Forsikringia ja uskon
molempien yritysteni hyötyvän tästä yhteistyöstä. Gjensidige bankin ostaminen
nostaa Nordean samalla Norjan toiseksi suureksi pankiksi. Nordean investointien
panostaminen Pohjoismaihin on mielestäni järkevää.
Nordea on onnistunut vähentämään
luottotappioiden määrää jo vuodesta 2016 lähtien lähinnä vähentäen lainojen
myöntämistä öljyteollisuuteen ja Venäjälle. Nordea myi myös eestiläisen Luminor
pankin osuutensa (lopustakin 20 % osuudesta on tarkoitus irtautua) Blackstonelle
syyskuussa 2018 ja päätti keskittyä Pohjoismaiden ydinmarkkinoille.
Liikevaihdon ja
marginaalien lasku on ollut Nordeassa murheenkryyninä. Yleinen korkoympäristö, kasvanut
voliteetti markkinoilla ja pienet kolhut maineessa ovat kaikki vaikuttaneet
ikävästi liiketoiminnan kannattavuuteen. Kuluvalle vuodelle ennustettu osinko
(0.69 €) on noin 91 % koko vuoden tuloksesta. Nordean vakavaraisuus laski kuluvan
vuoden aikana Gjensidige Bankin oston vuoksi, mutta siitä huolimatta Nordealla
on varaa maksaa osinkoa yli vuoden tuloksen. En ole ainakaan vielä huolissani
Nordean maksukyvystä.
Ostin yhteensä 100 kpl Nordean osakkeita 27.12.2018 7.324 € kappalehintaan
(sis. välityspalkkiot). Osinkotuotto tämän vuoden osingolla keskikurssille 8.10
€ on täten 8.5 %.
Kirjoittaja omistaa kyseisiä osakkeita yhteensä 460 kpl ja minulla ei ole
mitään aikomusta luopua osakkeista lähitulevaisuudessa.
Mitä hankintoja sinun
kuukauteesi on kuulunut?
Toivottavasti Nordea saa tänä vuonna suurimman osan uudistuksistaan valmiiksi. Nordealla on mielestäni aika paljon panostusta ja riskiä kasattuna tuohon uudistukseen ja se alkaa vaikuttamaan myös vanhempien työntekijöiden tyytyväisyyteen. Toistaiseksi kuitenkin uskon, että homma saadaan kunnialla loppuun minkä jälkeen Nordean pitäisi olla edelläkävijä pankkisektorin digitalisaatiossa.
VastaaPoistaOlet oikeassa! Toivottavasti investoinnit ovat menneet nappiin eikä sieltä ilmene uusia yllätyksiä! Nordealla on näytön paikat seuraavien vuosien aikana!
Poista