Kuukausikatsaus 2019-06

Osinkoinsinööri - Kuukausikatsaus

Pyrin kirjaamaan kuukausikatsauksiini sentin tarkkuudella kaikki tulot ja menot. Kuukausikatsauksissa nähtävät luvut ovat henkilökohtaisia, vaikka samassa taloudessa asuu toinenkin henkilö. Olemme puolisoni kanssa päättäneet jakaa kaikki yhteiset kustannukset tasan puoliksi. Hieman muista bloggaajista poiketen kuukauteni vaihtuu aina 19.päivä palkkapäivästäni johtuen. Kuukauden ajanjakso on siis aina 19.päivästä 18.päivään.

Tulot ja menot

Vuoden 2019 kuudennen kuukauden aikana tuloja kertyi 2 575 €, josta muita kuin palkkatuloja oli 211 € ja osinkoja 28 €. Kuluja kertyi tässä kuussa 1 634 € (asuntolainan lyhennyksen kanssa 1 941 €). Alla olevassa taulukossa on eritelty kulujen jakautuminen.

Peruselämisen lisäksi tässä kuussa oli todella paljon muita yksittäisiä kuluja, jotka eivät tapahdu toistuvasti. Ostin itselleni kaksi uutta kauluspaitaa, jotka maksoivat 109 €. Kaikki vakuutukset tulivat myös maksuun (henkilö, auto, koti, matkustus), jotka olivat yhteensä 176 €. Siskoni valmistui lukiosta, joten annoin hänelle valmistujaislahjaksi 100 €. Tämän lisäksi matkustin veljen synttäreille, joka näkyi kohonneina ravintola, alkoholi ja matkustuskustannuksina (yhteensä noin 130 € lahjan kanssa). Hankin veljen synttäreitä varten myös uuden retkityynyt ja makuualustan, jotka kustansivat 46 €. Auton lainanlyhennyksen jatkuvat, joka näkyy 150 € korkeampina autokustannuksina. Lasken sekä auton lainanlyhennyksen että koron kuluksi. ”Ylimääräisiä” kustannuksia kuukaudessa oli siis n. 600 € edestä.

Säästöön tuloista jäi kuitenkin 36.5 %, joten vuodelle asetettu tavoite täyttyi juuri ja juuri. Säästöön (lainan lyhennyksiin, sijoituksiin tai käteiseksi) jäi tässä kuussa toisin sanoen 940 €.

Kiinteitä kustannuksia ovat Netflix (mitä maksan lahjaksi pikkusiskoilleni) ja uimaranneke. Tämän lisäksi säästän jokainen kuukausi 15 € / nuppi kolmelle kummitytölleni Nordnetin Superrahastoihin aina siihen asti, kun he täyttävät 18 vuotta. Aloita helppo kuukausisäästäminen* Nordnetin Superrahastoihin!

Sijoitukset


Sijoitusten muutokset kuukausitasolla löytyvät alla olevasta taulukosta. Uutta pääomaa tuli laitettua salkkuun lisää 351.66 €. Salkkuun on laitettu vuoden alusta laskien yhteensä 2 569.16 € uutta pääomaa. Kaikki salkkuun tulevat osingot sijoitetaan uudestaan, joita napsahteli tilille tässä kuussa yhteensä 16.03 € (netto). Kvartaaliosinkonsa maksoi tässä kuussa MOWI. Normaalien osinkojen lisäksi PKO maksoi 12 € pääoman palautusta. Ennakonpidätyksen jälkeen osinkoja on tänä vuonna tullut yhteensä 696.08 €.

Osakkeiden arvostukset ovat pysyneet kohtuullisen paikoillaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Pandora on edelleen koko salkun paskin suoriutuja ja se treidaa tällä hetkellä n. PE:llä 5. Mikä ihme tämän yrityksen arvostusta vaivaa? Novo Nordiskin semaglutiden kovin kilpailija Eli Lily ilmoitti oman tuotteensa huonommista ominaisuuksista (enemmän sivuvaikutuksia muistaakseni), joka nosti Novon osaketta n. 10 %. Myin salkusta Norwegian Finans Holdingit pois, koska se ei oikein sopinut salkkuun. Odotin aika tasan kaksi vuotta osingonmaksun alkamista, mutta sitä ei ”lupauksista” huolimatta tehty. Saatan palata tulevaisuudessa NOFIn omistajaksi, jos se alkaa maksamaan osinkoa.

Siirsin NOFIsta vapautuneista rahoista 750 € erittäin riskialttiiseen sijoitukseen nimeltänsä Injeq. Injeq on listaamaton yritys, joka kehittää spinaalineulaa, joka tunnistaa missä kudostyypissä se milloinkin on. Injeq hakee toistamiseen rahoitusta Invesdorin kautta CE-merkinnän hakemiseen ja tuotannon aloittamiseen. Kahden rahoituskierroksen välillä arvostus oli pysynyt samana, joten päätin lähteä mukaan kiinnostuksesta alaan ja tuotteeseen. Haluan kuitenkin painottaa sitä, että tässä vaiheessa oleviin sijoittaminen on äärimmäisen riskialtista ja tätä ei pidä tulkita sijoitussuositukseksi. Sijoitukseni tulee olemaan vuosien päästä (exit, listautuminen, konkurssi) joko 0 € arvoinen tai sitten moninkertaistuja. Se jää nähtäväksi. Trackrecord suomalaisilla lääkealan yrityksillä on lähtökohtaisesti erittäin huono (paitsi jos myyt listautumishetkellä kaikki heti pois).

Salkun päiväkohtaisia muutoksia voi seurata Sharevilleen rekisteröityneenä Osinkoinsinööri käyttäjätunnuksen takaa.

Nettovarallisuus

Alla 18.06.2019 päivitetty nettovarallisuus. Asuntolaina lyheni 400 €, opintolaina 100 € ja autolaina 129 €. Kuten aikaisemmin mainitsin, niin ostimme uudehkon auton (Audi A3 vm. 2014) ja sen lainan lyhennykset jatkuvat. Lisäksi aloitimme auton oston yhteydessä keräämään 50 €/kk/nuppi säästötilille rahaa puolisoni kanssa ylimääräisiä autolainan lyhennyksiä varten ja lyhennämme lainaa aina kun tilillä on 1 000 €.

Tulen tekemään autosta poistoja vuosittain, mutta selkeää laskukaavaa en ole vielä päättänyt. Päädyn todennäköisesti arvioimaan (tai arvioittamaan) joka vuosi auton sen hetkisen arvon tai teen n. 10 % poiston arvosta.

Nettovarallisuus jäi myös ensimmäistä kertaa ikinä yli 40 000 € rajapyykin. 50 000 € nettovarallisuuden saavuttaminen vuoden loppuun mennessä ei ole mahdottomuus.

Yhteenveto


Perustekeminen on edelleen hyvää, mutta kulutuksessa tuntuu olevan lievää nousutrendiä kesän takia. Ulkona tulee vietettyä enemmän aikaa, joka johtaa kasvaneisiin ruoka, alkoholi, matkustus jne. kustannuksiin. Oma kulutus pitääkin ottaa jälleen suurennuslasin alle ja varoa ettei elämäntapainflaatio pääse yllättämään. Kaiken lisäksi joku vitun idiootti oli pöllinyt viime yön aikana viime vuonna puolisoni minulle ostaman pyörän. Vielä ei ole tiedossa, että korvaako vakuutus mitään tai tuleeko omavastuu minulle maksettavaksi (150 €). Talous ei tähän kaadu, mutta täysin ylimääräinen kulu jonkun vatipään takia pistää aina vituttamaan.

Loman alkuun on kaksi viikkoa, jonka aikana matkustan työkaverini kanssa Islantiin muutamaksi päiväksi. Tästä matkasta aiheutuu lentojen, auton ja asumisen muodossa jo pelkästään 620 € loven käteiseen, joka tulee maksettavaksi ensi palkan yhteydessä. Odotan lomaa erittäin paljon, koska Islanti on vuosikausia kiehtonut minua ja Game of Thrones sarjan myötä vielä enemmän.

Sijoitusrintamalla tuli tehtyä poikkeuksellinen liike, kun sijoitin ensimmäistä kertaa ikinä pörssin ulkopuoliseen yritykseen. Saattaa olla, että jälleen tulee tuhottua vain omaa omaisuuttaan (vrt. Nexstim ja Seadrill), mutta nuorella iällä uskaltaa vielä ottaa riskiä. Seuraavat ostokset salkkuun tapahtuu varmaan vasta kesän jälkeen, koska haluan nähdä mihin suuntaan pörssi lähtee huolestuneiden uutisten (lue ennustusten) vuoksi. Pandoraa tekisi mielti tankata lisää, mutta epäilyttää hieman se, että onko alhaisessa arvostuksessa jotain mitä en ymmärrä. Kävin Pandoran vuosikatsauksia ja raportteja läpi viime viikonloppuna parin tunnin ajan ja en nähnyt mitään hälyyttävää lukujen suhteen.

Vuosikatsausten läpikäyminen on myöhästynyt valitettavan paljon, mutta tähän on tarkoitus panostaa enemmän kesäloman aikana. Toivottavasti sieltä ilmenee jälleen lisää uusia ostokohteita.

Viisas rahan verkkolehteen on tulossa minulta taas teksti lähiaikoina, joten muistahan käydä lukemassa! Osakeliiton kanssa on syksyllä tulossa myös erittäin mielenkiintoista settiä, joten muista pysyä kuulolla!

Miten sinun kuukautesi meni säästämisen ja sijoittamisen suhteen?

*Affiliate marketing -linkki, josta saatetaan maksaa minulle komissiota sitä kautta tehdystä kaupasta/rekisteröitymisestä. Tämä ei kuitenkaan tuo sinulle mitään ylimääräisiä kuluja!

Kommentit

Suosituimmat tekstit viimeiseltä 30 päivältä

Nordnet vs OP -osakevälittäjien kilpailutus

Kuukausikatsaus 2024-08

Vuokralainen vaihtuu ensimmäisen kerran – Vuokravälityksen ja asunnon ylläpidon ulkoistaminen Asuntopehtoorille

WC-remontti alle 2000 eurolla - Katso ennen ja jälkeen kuvat remontista

Näin haet tanskalaisten osakkeiden osingon lähdeveron takaisin

Asuntolainan ja sijoitusasuntolainan uudelleenrahoitus – Vertailussa mukana Osuuspankki, Nordea ja S-pankki

Taloudellinen riippumattomuus – Missä mennään tavoitteen suhteen?

Näin ostat 300 000 euron omakotitalon ilman omarahoitusosuutta

Asumiskustannukset omakotitalossa ensimmäisen vuoden aikana

Näin kuukausisäästät alaikäiselle Nordnetin Indeksirahastoon